Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri

Pirkanmaa
Navigaatio päälle/pois

ELY aloittaa neuvottelut Sarvinevan suojelemiseksi Helmi-ohjelmassa

Pirkanmaan Ely-keskus kertoo aloittavansa neuvottelut Kihniön Sarvinevan suojelemiseksi. Lisäksi Ely-keskus kartoittaa Sarvinevalla esiintyvää arvokasta perhoslajistoa, sillä suolta on aiempi havainto erityistä suojelua vaativasta lajista.

Rahkasammalen ja pintaturpeen nostoa on tehty Sarvinevan länsiosassa, mutta suon itäosa on edelleen luonnontilainen.

Maakunnallisesti arvokas Sarvineva Pohjois-Pirkanmaalla nousi syksyllä 2020 esimerkkikohteeksi villistä rahkasammalen ja pintaturpeen kuorinnasta. Vaikka suolle ei oltu myönnetty turpeennostolupaa, pääosin ojittamattoman ja luonnontilaisen kaltaisen Sarvinevan länsiosasta on nostettu rahkasammalta ja pintaturvetta vuosina 2018 ja 2020.  Kutsumalla toimintaa rahkasammalen nostoksi, on kuorintaa voitu toistaiseksi tehdä vain maanomistajan luvalla. Suon elävän pintakerroksen mukana nostetaan kuitenkin myös vuosikymmenien aikana kertynyttä pintaturvetta. Kuorinta tuhoaa suon eliöyhteisön sekä muuttaa merkittävästi suon ekologiaa ja vesitaloutta.

Sarvinevalta on aiempia havaintoja arvokkaasta perhoslajistosta, muun muassa kuvan silmälläpidettävästä (NT) suonokiperhosesta (Erebia embla) sekä erityistä suojelua vaativasta, erittäin uhanalaisesta (EN) kirjoviiksikoista (Brachmia dimidiella). Kuva: Gabriel Jamie/laji.fi (CC BY-NC 4.0)

Ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelmassa voidaan suojella luonnonarvoiltaan edustavia soita ja myös ennallistaa muuttuneita soita. Suojelu on vapaaehtoista ja maanomistajat saavat siitä korvauksen. Sarvinevan keskiosat omistaa EPV Bioturve Oy, mutta pääosa suon reunoista on yksityisomistuksessa.

SLL Pirkanmaan piiri on tehnyt Elylle selvityspyynnön ympäristöluvan tarpeesta sekä erityistä suojelua vaativan perhoslajin ja muun arvokkaan perhoslajiston selvittämisestä Sarvinevalla. Syksyllä 2020 piiri teki ympäristöministeriölle aloitteen rahkasammalen ja pintaturpeen noston asettamisesta kiireellisesti lupamenettelyn piiriin.

Vaarantunut (VU) riekko (Lagopus lagopus) esiintyy Sarvinevalla esiintymisalueensa etelärajalla. Kuva: Mlkniemi (CC0-1.0)

SLL Pirkanmaan piiri on huojentunut, että luontoarvoiltaan merkittävä Sarvineva mahdollisesti suojellaan ja ennallistetaan. Piiri katsoo edelleen, että soiden rahkasammalen ja pintaturpeen nosto tulisi asettaa välittömästi lupamenettelyn piiriin. Nykyisellään täysin sääntelemätön toiminta pahentaa entisestään uhanalaistuvien suolajien ja suoekosysteemien tilaa, sillä kuorinta hävittää soiden elinympäristöjä. Rahkasammalen kuorinnassa nostetaan samalla myös pintaturvetta, joka vaatii jo nykyisellään ympäristöluvan.

 

Pirkanmaalla 8.1.2021

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry

 

Lisätietoja:

Hannu Raittinen
puheenjohtaja
puh. 0500 485 244

Anne Hirvonen
aluesihteeri
puh. 045 233 6356

Kuvia medialle tästä linkistä (SLL Pirkanmaan piiri ry).
Avauskuva: SLL Pirkanmaan piiri ry