Ilveksen metsästys lopetettava epäeettisenä ja -ekologisena

Ilves on kolmanneksi suurin petoeläimemme ja ainoa kissapetomme. Laji oli Suomessa 1950-luvun alussa sukupuuton partaalla liiallisen metsästyksen johdosta. Metsästyslakiin 1.1.1968 perustavan rauhoituksen ansiosta kanta elpyi ja oli suurimmillaan noin 2 800 yksilöä. Viime vuosina kanta on jälleen selvästi pienentynyt. Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi Suomessa elävän enintään 1 990 yli vuoden ikäistä ilvestä, joista valtaosa on Etelä- ja Keski-Suomessa.

Uhanalaisuusluokituksissa ilves on ollut välillä silmälläpidettävä ja välillä vaarantunut, kuten vuoden 2010 luokituksessa. Kannan viime vuosien selvästä pienenemisestä huolimatta ilves on nyt luokiteltu elinvoimaiseksi lajiksi. Ilves kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV tiukasti suojeltuihin ja Suomen vastuulajeihin.

Ilveksen kantaan vaikuttaa eniten metsästys. Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) vahvistettua vuonna 2006 ilveksen hoitosuunnitelman, sen kaatomäärät kohosivat nopeasti ja ovat 2010-luvulla olleet keskimäärin 485 ilvestä vuodessa. Huomattava osa ilveksistä metsästetään kannanhoidollisten poikkeuslupien perusteella. Lupien perusteet ovat usein vähintäänkin erikoisia. Esimerkiksi metsästyskaudelle 2017– 2018 Suomen riistakeskus myönsi kaikkiaan 389 poikkeuslupaa. Niiden perusteena olivat ilveksen tuottamat vahingot eri koti- ja riistaeläimille seuraavasti: kissa 114, pienriista 149, valkohäntäpeura 87, metsäpeura 32, kuusipeura 14 ja fasaani yhdeksässä luvassa. Ilveksen aiheuttamat kotieläinvahingot poronhoitoalueen ulkopuolella ovat kuitenkin olleet vähäisiä.

Ilveksen pääravintoa ovat pienjyrsijät, rusakko, metsäjänis, valkohäntä- ja metsäkauris, mutta myös kissa, kettu ja supikoira. Ravinto vaihtelee paljon saatavilla olevien saaliseläinten mukaan ja ilves siirtyy niiden perässä nopeasti uusille alueille. Esimerkiksi Pirkanmaalla ilveksen pääriistaa ovat nopeasti yleistyneet vieraslajit rusakko ja valkohäntäkauris. MMM on laatinut vuonna 2018 hyväksytyn strategian kyseisten vieraslajien torjumiseksi. Tähän nähden Suomen Riistakeskuksen ilveksen tappamisen poikkeusluvat ovat epäjohdonmukaisia ja ristiriitaisia.

1930- ja 1940-luvuilla Pohjois-Amerikasta tuoduista ja Vesilahden Laukon kartanon maille vapautetuista valkohäntäkaurisyksilöistä alkunsa saanut kanta on kasvanut nopeasti. Keväällä 2018 Luke arvioi sen noin 98 000 yksilöksi, mikä on 12,5 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kannan kasvuun on vaikuttanut urosvoittoinen metsästys, ruokinta ja ilmaston lämpeneminen. Valkohäntäkauris aiheuttaa monin paikoin Etelä-Pirkanmaalla ja Lounais-Suomessa merkittävää haittaa pihoissa ja puutarhoissa sekä liikenteessä. Kanta pitäisi saada selvästi pienemmäksi ja ilves on luontainen ratkaisu kasvavaan ongelmaan.

Nykyisessä tilanteessa, jossa ilveksen keskeisten saaliseläinten kannat ovat kasvaneet hallitsemattomasti, on entistäkin kummallisempaa sekä ekologisesti ja eettisesti kestämätöntä metsästää ilvestä. Suurin ihmisille koituva ”haitta”on laittomasti vapaana kulkevien kotikissojen satunnainen saalistaminen. Ilveksen kannan tulee saada kasvaa vapaasti, jolloin se pitää kurissa voimakkaasti kasvaneiden vieraslajien, rusakon, valkohäntäkauriin ja supikoiran kantoja.

Eettisesti ilveksen metsästys on kestämätöntä siksikin, koska sitä tehdään vain koristeiksi tarkoitetun trofeen ja turkin takia.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry.
Kevätkokouksen julkilausuma 28.3.2019