Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri

Pirkanmaa
Navigaatio päälle/pois

Ym­pä­ris­tö­pal­kin­to Heimo Tuomarlalle perinnemaisemien hyväksi tehdystä työstä

SLL:n Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin vuoden 2015 ympäristöpalkinto on myönnetty Valkeakosken Tuomarlan tilan isännälle Heimo Tuomarlalle. Tuomarla on tehnyt vuosikymmeniä pitkäjänteistä työtä perinnemaisemien hyväksi niin kotitilallaan kuin muuallakin.

Heimo Tuomarla on hoitanut kotitilansa perinnemaisemia jo useamman vuosikymmenen ja tehnyt uraauurtavaa työtä niiden parissa laajemminkin.

– Heimo puhui perinnemaisemista ja -biotoopeista sekä niiden hoidosta ja suojelusta jo silloin, kun niistä ei tiennyt vielä juuri kukaan muu, sanoo luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Larissa Heinämäki.

– Tuomarlan tilalla edustavia perinnebiotooppeja on hehtaarikaupalla ja ne on todettu luonnonsuojelullisesti arvokkaiksi esimerkiksi hyönteisselvityksissä. Perinnemaisemien turvaamisen ohella Heimo on myös suojellut metsiään METSO-ohjelmassa, Heinämäki jatkaa.

Heimo Tuomarla on toiminut luonnonsuojelun ja perinnemaisemien hyväksi useissa yhdistyksissä: hän on ollut hallituksen jäsen muun muassa Valkeakosken seudun luonnonsuojeluyhdistyksessä ja Kaunis maa ry:ssä.

Perinteisen karjatalouden loppuminen on supistanut perinnebiotooppien määrän valtakunnallisesti erittäin pieneksi. Käytännössä kaikki perinnebiotoopit, kuten kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet, luokitellaan nykyisin uhanalaisiksi, monet äärimmäisen uhanalaisiksi luontotyypeiksi. Lisäksi perinnebiotoopit ovat Suomessa metsien jälkeen toiseksi tärkein uhanalaisten lajien elinympäristö.

Heimo Tuomarla saa ympäristöpalkinnon kotitilallaan (Kärjenniementie 60, Valkeakoski) lauantaina 6.6. klo 17. Median edustajat ovat tervetulleita palkinnonjakoon ja tutustumaan Tuomarlan perinnemaisemiin.

Luonnonsuojelupiiri myöntää ympäristöpalkinnon henkilölle tai taholle, joka on ansioitunut luonnon- tai ympäristönsuojelun saralla.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Larissa Heinämäki, p. 040 776 2797, larissa.heinamaki(at)phpoint.fi
Seppo Leinosen laatima kunniakirja
Tuomarlan tila: http://tuomarlantila.webs.com