Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Nurmijärven yhdistys

Nurmijärvi
Navigaatio päälle/pois

Klaukkalassa huolta Jokimetsän kaavamuutoksesta

Kuvan lähde: KLAUKKALA JOKIMETSÄN ALUE - Osallistumis-ja arviointisuunnitelma

Klaukkalassa ollaan huolissaan vireillä olevasta Jokimetsän alueen asemakaavamuutoksesta. Alueella sijaitseva Ketunkallio on etenkin klaukkalalaisille tärkeä lähiluontokohde, jossa on muun muassa maastopyörälenkkejä, marjastus- ja sienestysmaita, ulkoilupolkuja sekä kauniita kallioita. Asemakaavapäällikkö Häkkisen mukaan Ketunkallion laki ja Ketunkallion korpi ovat lähtökohtaisesti (?) jäämässä rakentamisen ulkopuolelle, joten lähivirkistysalueita, kuten kallioita ja metsää, alueelle tulee varmasti jäämään.

Kaavan valmistelua ja vuorovaikutusta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 15.-29.10.2020. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan liittyviä mielipiteitä voi esittää sen nähtävillä oloaikana sekä koko kaavaprosessin ajan aina ehdotusvaiheeseen saakka.

Nurmijärven Uutiset kirjoitti asiasta 24.10.2020

Jokimetsän asemakaavamuutoksen aineistot