Tahkon Ruokosalmen pellolla viemäriputkivuoto
–

Keskiviikkona 11.2 paikkakuntalainen hiihtäjä havaitsi Ruokosalmen pellon poikki menevässä ojassa vuolaasti virtaavaa vettä ja päätteli kyseessä olevan putkivuodon. Vuodosta kerrottiin Nilsiän palomestari Risto Taskiselle, joka samana päivänä teki putkivuodosta ilmoituksen Kuopion Vedelle, jonka vastuulla on Tahkon vesi- ja jätevesihuolto. Samainen hiihtäjä kävi paikalla myös seuraavana päivänä ja havaitsi kyseessä olevan jätevesivuoto sen aiheuttaman hajun perusteella.
Vuoto jatkui useita päiviä aina tiistaihin 17.2 saakka ennen kuin paikalle ilmestyi Kuopion Veden työntekijöitä selvittämään tilannetta. Varsinaiseen korjaustyöhön päästiin vasta seuraavana päivänä, kun paikalle saatiin kaivinkone. Kyseessä oli Tahkolta Nilsiän vedenpuhdistamolle menevä paineistettu jätevesiputki, josta pääsi jätevettä maastoon vähintään 6 päivän ajan. Korjaustyöt oli saatu päätökseen samana päivänä eli 18.2. Mauri Tiainen kävi onnettomuuspaikalla la 21.2 ja otti oheiset kuvat.
Ympäristövahingon vakavuutta lisäsi se, että vuotoajankohtana Tahkolla oli runsaasti Etelä-Suomen hiihtolomalaisia ja jätevettä muodostui poikkeuksellisen paljon. Painepumppujen jatkuva käyttö työnsi jätevettä vuotopaikan lähellä virtaavaan ojaan ja siitä edelleen Tahkonlahdenpuroon, joka laskee Tahkolahteen.

Kuopion Vedestä kerrottiin, että jätevettä on päässyt maastoon arviolta 50 kuutiota. Mauri Tiaisen käydessä paikalla 21.2 hän arveli, että jätevettä on päässyt myös Tahkolahdenpuroon, joka oli edelleen sula kovista yöpakkasista huolimatta. Puron pohjalla kepillä tutkien oli 20–40 cm lietettä, joka viittaa viemäristä peräisin olevaan kiintoaineeseen. Viemärijätettä on saattanut valua puroa pitkin kohti Tahkolahtea.

Tässä vaiheessa talvea viemärilietteen poistaminen maastosta on äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta. Viime päivien runsaat lumisateet ovat hankaloittamassa tilannetta. Kun kevät etenee, lumien sulamisvedet vievät mahdollista viemärilietettä Tahkolahteen päin. Pahimmassa tapauksessa tästä aiheutuu ongelmia Tahkon kesämatkailulle ja paikoin luonnontilassa olevalle Tahkolahdenpurolle eliöstöineen.




