Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Nilsiän yhdistys

Nilsiä
Navigaatio päälle/pois

”Lähikala kunniaan” kalatapahtuma 25.8 oli täysosuma

Kalatapahtumassa Nilsiän yläasteen 7-luokat kalamaistiaisten äärellä Syvärin Helmessä.

Innostus tarttuu ja innostus luo hyvän tapahtuman. Näin kävi kalatapahtumalle Syvärin Helmessä Jukka Savolaisen suopeudella perjantaina 25.8. Puitteet syntyivät siitä, kun kalaukot kovalla kokemuksellaan ja lempeällå hyväntahtoisuudellaan halusivat kalan tulevan tutuksi Nilsiän yläkoululaisille: a) tekivät sen vaivojaan säästämättä etupäässä talkoovoimin, b) tarjosivat ammattitaidolla pyydystettyä Syvärin, Halunan ja Suurpieksän lähikalaa täydennettynä Saimaan muikulla, c) fileerasivat, paistoivat pannulla, savustivat sähkösavustimessa lähikalaa, d) lisänä Eevan 8 kg kuhakukko, e) tarjoilivat kaikkea tätä maistiaisina koululaisille ja myöhemmin kyläläisille täysin ilmaiseksi.

Kalamaistiaiset paistettiin kahdella isokokoisella pannulla. Oikealla ravintolanpitäjä Jukka Savolainen muikkuja paistamassa.

Kaikki tämä juuri siksi, että nuoret oppisivat arvostamaan lähikalaa sen monien hyvien ominaisuuksien vuoksi:

  • on hyvää ja monella tapaa terveyttä edistävää,
  • hiilijalanjälki mitätön verrattuna kasvatettuun  tai ulkomailta  tuotuun kalaan,
  • tarjoaa mahdollisuuden omakohtaiseen kalan pyyntiin,
  • mahdollistaa ruuanlaittotaitojen kehittymisen,
  • vahvistaa nuoren luontosuhdetta.
  • synnyttää luonnonsuojeluhenkisen maailmankuvan.

Siispä kaikki oli kohdallaan, kun nuoret saapuivat paikan päälle ja ennakkoluulottomasti ottivat lautaselleen erilaisia kalamaistiaisia, joita Jukka Savolaisen rantaravintolassa kätevästi valmistui, asettuivat pöytiin ja kaikessa rauhassa todellakin maistelivat eri tavalla valmistettua kalaa, keskustelivat keskenään kokemuksistaan. Ja tämän  jälkeen siirtyivät katsomaan työnäytöksiä, joita kalan fileeraus ja jigikalastaminen tarjosivat ja lopuksi vielä poikkesivat Pohjois-Savon piirin ja Nilsiän luonnonsuojeluyhdistyksen esittelypöydän ääreen Pirjo Paldaniusta kuulemaan ja Pirjon tatuointeja käsivarteen ottamaan.

Kalan filerointi muodostui suosituksi työnäytökseksi, jossa yhdistyksemme puheenjohtaja Sami Rissanen ja johtokunnan jäsen Jouko Holopainen innostivat taidoillaan koululaisia.
Tapahtumassa oli mukana myös piirin toiminnanjohtaja Pirjo Paldanius, joka innostui kokeilemaan filerointia ja ilmeisen hyvin suoriutui työurakasta.
Tapahtuman yhdyskenkilönä kouluun päin toimi yläkoulun biologian opettaja Paula Härkönen, joka yhden oppilaansa kanssa innostui ottamaan piirin ”tatuoinnin” käsivarteensa. Tatuoinnit kuvaavat uhanalaista saimaannorppaa.

Väliin aurinko näyttäytyi, haitarimusiikki soi taustalla, kalan paistotuoksu leijaili ilmassa ja puheensorina täytti tienoon. .

Päivään voimme olla tyytyväisiä!