Mäntsälän kunnalla petrattavaa monimuotoisuuden suojelussa
–
Mäntsälän kunta julkaisi 15.1. verkkosivuillaan tiedotteen kunnan metsänhoidosta. Tiedotteen vaikuttimena lienee kuntalaisilta joulukuussa tullut runsas palaute, kun sosiaalisessa mediassa tuotiin julki kunnan suunnittelemat harvennushakkuut Jurvalan ja Anttilan virkistyskäytössä oleviin metsiin….

Mäntsälän kunta julkaisi 15.1. verkkosivuillaan tiedotteen kunnan metsänhoidosta. Tiedotteen vaikuttimena lienee kuntalaisilta joulukuussa tullut runsas palaute, kun sosiaalisessa mediassa tuotiin julki kunnan suunnittelemat harvennushakkuut Jurvalan ja Anttilan virkistyskäytössä oleviin metsiin. Tiedote mukailee palautteeseen kirjoitettua vastinetta, joka on luettavissa teknisen ja elinvoimalautakunnan 20.1. olevan kokouksen esityslistan kohdasta 7. Kokouksen kohtana 8 taas on päättää kunnan tämän vuoden hakkuusuunnitelmasta, jossa on edelleen muuttumattomina mukana kyseisten Jurvalan ja Anttilan metsien hakkuut.
Vaikka kunta on asianmukaisin fraasein vastannut palautteisiin, ei niissä esitettyjä toiveita ja ehdotuksia tosiasiassa kuitenkaan ole otettu huomioon. Palautteissa nimenomaisesti toivottiin, että puuntuotantoon tähtääviä harvennushakkuita ei tehtäisi – tieteeseen, virkistysarvoon ja monimuotoisuuden säilyttämiseen vedoten. Uuden kuntastrategian yhtenä kärkitavoitteena mainitaan kuntalaisten osallisuuden lisääminen päätöksenteossa, joten tällaisen spontaanin kuntalaispalautteen voisi ajatella olevan kunnalle erityisen arvokasta, koska se osoittaa asian olevan kuntalaisille tärkeä. Pelkkä mielipiteiden kuuleminen, ilman vaikutusta päätöksentekoon, ei ole todellista osallistamista.
Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistys katsoo, että kunnan tulisi jättää taajamien läheisyydessä sijaitsevat virkistyskäytössä olevat metsät kokonaan tuottotavoitteisen metsätalouden ulkopuolelle ja tehdä niissä vain turvallisuuteen ja käytettävyyteen, sekä monimuotoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Kunnan metsäsuunnitelmassa on tällä hetkellä lähivirkistysalueita, ulkoilumetsä-, ja urheilupalvelujen alueita yhteensä noin 90 hehtaaria, ja niillä metsäsuunnitelman mukaan tehdään vain kevyitä harvennuksia tai jopa ei mitään, mikä on hyvä ja oikeansuuntainen tapa toimia. Ehdotammekin, että myös Jurvalan ja Anttilan metsät lisätään näiden VL-merkittyjen lähivirkistysalueiden joukkoon. Näin niiden virkistysarvo säilyy ja kuntalaisten toiveet tulevat huomioon otetuiksi.
Suojelualueiden tilanne
Kunta kertoo tiedotteessaan, että sen omistamista metsistä on Metso-ohjelman kautta tiukassa suojelussa 113 hehtaaria. Luonnonsuojeluyhdistys huomauttaa, että Mäntsälän kunnalla on tällä hetkellä vain 4,9 ha virallisesti suojeltua metsää Kotojärven laavun ympäristössä. Tämä on noin prosentti kunnan omistamista metsistä. Kunta on kyllä myynyt vuonna 2024 Sahajärveltä 110 ha metsää valtiolle luonnonsuojelualueeksi, mikä on sinänsä kiitettävä teko. Tähän toki vaikutti myös se, että Sahajärven metsä oli luonnonsuojeluvarauksena maakuntakaavassa. Sahajärven metsä on nyt valtion omistamaa luonnonsuojelualuetta, joten on virheellistä kutsua sitä kunnan metsäksi, yhtään sen enempää kuin muitakaan Mäntsälässä sijaitsevia valtion tai yksityisten omistamia luonnonsuojelualueita.
Lisäksi tiedotteessaan Mäntsälän kunta nostaa esiin sen, että strategisessa yleiskaavassa on suunniteltu uudet luonnonsuojelualueet Lukkokoskelle ja Kotojärven metsään. Tämä on totta, mutta tulee huomioida, että alkuperäinen yleiskaavaehdotus viime lokakuulta oli merkittävästi suojelumyönteisempi. Siinä uusia perustettavia luonnonsuojelualueita oli kaavoitettu peräti 20 kpl, mihin luonnonsuojeluyhdistys oli erittäin tyytyväinen. Näistä 9 oli maakuntakaavasta tulevia pakollisia aluevarauksia ja 11 kunnan omien inventointien perusteella löydettyjä.
Kuntakehityslautakunta kuitenkin puuttui syksyn kokouksissaan uusien suojelualueiden määrään. Muista kuin maakuntakaavasta tulevista alueista ainoastaan tiedotteessa mainitut Kotojärvi ja Lukkokoski hyväksyttiin uusiksi perustettaviksi suojelualueeksi yleiskaavaehdotukseen, joka on tulossa taas tammikuussa lautakunnan käsittelyyn. Yhdeksän muuta suojelualuetta on siis poistettu lautakunnan toimesta kaavaehdotuksesta kokonaan. Näiden yhdeksän kaavamerkinnäksi on muutettu MY (maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja), joka ei tosiasiassa suojaa näitä arvokkaita alueita riittävästi, koska alueen pääkäyttötarkoituksena säilyy maa- ja metsätalous.
Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistys katsoo, että Mäntsälän kunnalla olisikin vielä paljon petrattavaa, että kuntaa voisi kutsua edelläkävijäksi luonnon monimuotoisuuden hoidon tai metsien virkistyskäytön suhteen (MU, 16.1.2025). Monissa kunnissa on tehty sekä luonnon monimuotoisuus- että virkistysaluesuunnitelmat, mutta Mäntsälässä kumpikaan ei valtuustoaloitteesta ja strategiamittariehdotuksista huolimatta ole mennyt läpi. Siitäkään huolimatta, että kunnan uudessa strategiassa on nimenomaisesti nostettu yhdeksi tavoitteeksi luonnonläheisen elinympäristön vaaliminen ja luonnon virkistyskäytön edellytyksistä huolehtiminen.
Useilla kunnilla on kunnianhimoiset tavoitteet suojelupinta-alan nostamiseksi. Esimerkiksi naapurissamme Hyvinkäällä on suojeltuna 14% kunnan metsistä ja metsätalouskäytössä 43%. Jyväskylässä on suojeltuna 17% ja vain 32% metsätalouskäytössä. Prosentuaalisesti eniten metsistään ovat suojelleet Raisio ja Kirkkonummi (45-55 %). Helsinki ja Kemiönsaari ovat luopuneet omistamiensa metsien tuottotavoitteista kokonaan ja monet muut kunnat ovat vähintäänkin puolittaneet sen. Tämä on sellaista edelläkävijyyttä, johon Mäntsälänkin tulisi pyrkiä.
Kunnioittavasti,
Mäntsälän luonnonsuojeluyhdistys ry
Hallitus


