Retki Hietapärrään 15.11.2020

Mäntsälän luonnonsuojeluyhdisyksen hallituksen kokouksessa lokakuussa päätimme toteuttaa luontoretkisarjan, jossa kukin hallituksen jäsen vuorollaan esittelee itselleen tärkeän lähiluontokohteen. Ensimmäinen retki toteutettiin Hietapärrään Jorma Ulmasen johdolla.

Kokoonnuimme Ohkolassa Myllypellon Taimet -kasvihuoneen kohdalla. Siitä me kaikki 14 henkilöä lähdimme ensin pienen matkaa tietä pitkin, sitten pellonreunaa ja joen yli. Alkumatkan kuljimme 70-luvulla istutetussa koivikossa kohti Hietapärrää. Nimen alkuperästä meillä ei ollut tietoa. Mikäli joku tietää Hietapärrä-nimen historian, olisi kiva kuulla siitä.

Matkan varrella Jorma ja Elina Vuori kertoivat alueen linnuista, muista eläimistä, kasveista ja historiastakin. Alueella esiintyy ainakin supikoiria, kauriita, hirviä ja kettuja.

Kuusikon reunassa Jorma kertoi alueella pesivistä liito-oravista . Niitä on vaikea havaita, sillä ne ovat hiljaisia ja enemmänkin hämäräeläimiä. Liito-orava on oravaa hieman pienempi ja väriltään harmaa. Se voi liitää jopa 50 metriä puusta toiseen. Ne viihtyvät kuusivaltaisissa sekametsissä, pesäkolot ovat usein Pohjantikan vanhoissa koloissa tai pienireikäisessä linnunpöntössä. Pöllö ja haukka saalistavat liito-oravaa erityisesti kesällä. Liito-oravan papanat ovat keltasia, syyä tähän on niiden syömä ravinto, johon kuuluu mm. koivun ja lepän norkot. Mäntsälässä liito-oravaa esiintyy lisäksi mm. Ohkolan koulun ympäristössä.

Kuusikosta löysimme myös ensimmäisen laajan suppilovahveroesiintymän ja siitä osa keräsikin kotiin viemisiä. Kuulimme, että ohut kuusi voi olla yhtä vanha kuin sen vieressä kasvava paksu kuusi. Kuusen ikää ei voi määritellä sen paksuuden perusteella vaan vasta kaadetun puun vuosirenkaista. Pieniä ja kitukasvuisia, sitkeitä kuusia on ennen käytetty ikkunanpokiin.

Matkalla näimme suurella kivellä kallioimarretta, jonka hieman lakritsinmakuisia juuria on moni ainakin lapsena maistellut. Näimme myös sinivuokkojen lehtiä, keväällä kannattakin käydä katsomassa kukkivia sinivuokkoja. Näiden lisäksi näimme toki muitakin ainavihantoja kasveja, kuten havupuita ja puolukanvarpuja. Kuulimme alueella kasvavan paikasta riippuen myös käenrieskaa, mesiangervoa, nokkosta, mustakonnanmarjaa, lehtokuusamaa ja näsiää. Kuusama on kevään ensimmäisen perhosen, sitruunaperhosen suosikki. Näsiää tutkiessamme huomasimme siinä olevan jo kukkasilmuja. Tänä vuonna näsiä oli kukkinut jo tammikuussa, vaikka sen kukinta-aika on maalis-toukokuulla.

Löysimme puunjuurelta piilotettuna tinapaperia ja Jorma arveli asialla olleen närhen, joka oli piilottanut arteitaan. Närhi on ilmeisemmin myös kuljetellut tammenterhoja, sillä metsässä kasvaa tammen taimia. Näimme myös kuusen alla pienen puun oksalla sienen. Se voi toki olla ihmisen tekosia, mutta myös oravat keräävät talvivarastoja puunkoloihin: omenaa, sieniä, käpyjä. Joskus joku näistä tippuu puusta.

Yhdessä kohden pysähdyimme kuuntelemaan. Minä kuulin lintujen konsertin, mutta en olisi osannut kertoa, mitä kaikkia lintuja ympärillämme oli. Jorma kertoi joukosta erottuvan mm. töyhtötiaisen ja puukiipijän äänet. Kuulimme alueella olevan myös pyrstötiaisia, isolepinkäisiä (vanhalta nimeltään lapinharakka), rastaita, harakoita ja pöllöjä.

Laskeuduimme Natura-alueelle. Se on pitkä ja kapea alue Ohkolanjoen molemmin puolin jokea seuraten. Ohkolanjoki on Keravanjoen sivuhaara, joka virtaa Natura-alueella luonnontilaisessa uomassaan. Lisäksi siihen laskee puroja pelloilta ja soilta. Ohkolanjoen rannalla oli hiljaista vaikka olimme vain noin kilometrin päässä Helsinki-Lahti moottoritiestä ja alle puolen kilometrin päässä Arolan Kylätiestä. Oli evästauon paikka, suurimmalla osalla olikin eväät mukana.

Joki on voimakkaasti meanderoiva. Entisiin joenmutkiin kehitty tulvasaarekkeita ja  erityisesti niissä kasvaa mukulaleinikkiä. Hietapärrän kohdalla joen pohja on kivikkoinen. Joesta löytyi purolitukkaa. Laji kasvaa paikoissa, joissa on lähde tai virtaavaa vettä. Maku oli aika lailla samanlainen kuin vesikrassissa. Alueella on havaittu saukkoja. Ne ovat virtaviivaisia, vesielämään sopeutuneita, rauhoitettuja näätäeläimiä. Valitettavasti me emme niitä tällä retkellämme nähneet.

Kuulimme joen rannoilla nähtävän kesäisin erilaisia neidon- ja sudenkorentoja perhosten ohella.

Jokivarren puusto on luonnontilainen, ja joen päälle on kaatunut lahopuita. Rannan haavoista löysimme talvijuurekkaita, joita keräsimme myös ruokapöytään valmistettavaksi.

Haapa on tärkeä puu monille sienille ja kolopesijöille. Se tuo lisäksi ravinteita maaperään, kun sen lehdet varisevat maahan ja maatuvat. Haapaa on käytetty moneen tarkoitukseen keveytensä ja kosteudenkestävyytensä vuoksi, esimerkiksi aidanteisiin, saunan lauteisiin ja jopa hirsirakentamiseen.

Paluumatkalla havaitsimme haarakkaita, erilaisia kääpiä ja jänönsalaattia. Jänönsalaattia on käytetty kotieläimille ja onpa sitä ihmisetkin käyttäneet salaattina. Itse en sitä kuitenkaan maukkaaksi sanoisi.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että marjoja, sieniä tai kasveja, joita ei tunnista varmasti, ei pidä maistella tai syödä!

Oli oikein mukava retki. Kiitos kaikille osallistuneille. Seuraava retki on tammikuussa 2021.

Teksti ja kuvat: Riitta Virtanen