Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Kymenlaakson piiri

Kymenlaakso
Navigaatio päälle/pois

Ym­pä­ris­tö­pal­kin­to Risto Hamarille

Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piirin ympäristöpalkinto annettiin tänä vuonna Risto Hamarille. Voikkaalaissyntyinen rehtori ja biologi on arvostettu vaikuttaja ja luontotietoisuuden lisääjä. Kymenlaakson luonnonsuojelun puolesta hän on toiminut vuosikymmeniä.

Luontotietoutta Hamari on tuonut esille mm. Kymenlaakson Luonnon Ystävien ja myöhemmin Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piirin julkaiseman Kymenlaakson Luonto -lehden lukuisissa artikkeleissaan.

Hän on kirjoittanut opetustyönsä ohessa useita lukion biologian oppikirjoja, kuvannut luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaita kallioalueita Kymen läänissä sekä Suomenlahden luovutettujen ulkosaarten luontoa ja historiaa.

Maakuntamme ympäristöpoliittisessa neuvottelukunnassa hänellä on ollut puheenjohtajana merkittävä asema. Hamari oli myös keskeinen vaikuttaja Kotkan kansallisen kaupunkipuiston perustamiseen johtaneessa suunnittelussa ja tapahtumissa.

Henkilönä Hamari on toisia kuunteleva ja tiukoissakin paikoissa sopuisasti keskusteleva, tuoden silti faktat selkeästi esille. Lehtorina hän sai usein huumorilla höystetyillä tunneillaan oppilaat varmasti oppivaisemmiksi.

Risto Hamarin opetusura alkoi Inarissa, josta hän Sonkajärven kautta siirtyi Kotkaan. Ensin Katariinan tyttölyseoon lukion biologian ja maantiedon opettajaksi vuonna 1974, kunnes peruskoulu-uudistus muutamaa vuotta myöhemmin toi hänet opetustehtäviin Langinkosken yläasteelle ja lukioon. Langinkosken ympäristölukion opettajan ja rehtorin tehtävistä hän jäi eläkkeelle vuosituhannen alussa.

Luontoretkistä hänet tunnetaan ehkä parhaiten Kyminlinnan valleille suunnatuista kasviretkistä, joita hän on vetänyt vielä viime vuosinakin.

Hamari toimi pitkään Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piirin puheenjohtajana, viimeksi vuonna 2012. Samaan aikaan hän oli piirin vuosijulkaisun päätoimittajana. Valtakunnan tasolla Hamari oli mm. kehittämässä Luonnonsuojeluliiton ympäristökasvatustoimintaa. Hänelle myönnettiin Luonnonsuojeluliiton kultainen ansiomerkki vuonna 1994.

Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piirin mukaan Risto Hamarissa henkilöityy pitkäjänteinen toiminta Kymenlaakson luonnon eteen. Voikkaalla varttuneena ja Kotkassa vaikuttaneena opettajana ja biologina hän tuntee Kymenlaakson luonnonolot laajasti. Yhtä merkillepantavaa on hänen toimimisensa erilaisissa tilanteissa ihmisten kanssa. Ympäristökasvattajana ja sävyisänä seuramiehenä hän on saanut paljon hyvää aikaan maakunnassamme.

Palkinto luovutettiin Risto Hamarille Voikkaalla Maailman ympäristöpäivänä 5.6.