Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Kirkkonummen yhdistys

Kirkkonummi
Navigaatio päälle/pois

Porkkalan lintuviikon tunnelmia

Porkkalan Lintuviikko 20.-26.5.

Kirkkonummen ympäristöyhdistys KYY ry järjesti yhteistyössä Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringa ry :n kanssa toukokuun lopulla ensimmäistä kertaa Porkkalan Lintuviikon, joka kokosi kaikenikäisiä lintu- ja luontoharrastajia retkeilemään Kirkkonummen luontokohteisiin sekä monipuolisten asiantuntijaluentojen pariin. Tarkoituksena oli tuoda esille avoimien tilaisuuksien myötä Porkkalan erityisyys luonto- ja retkikohteena sekä paikallisille että kenelle tahansa kiinnostuneelle, toiveena tehdä tapahtumasta perinne.

Viikon ohjelma alkoi Kirkkonummen torilta, jossa tapahtuman järjestäjiin kuuluvat ’kyyläiset’ Merja Talvela ja Nico Niemenmaa sekä monipuolinen luontokonkari, lintu-, lepakko- ja käärmemies Asko Mäenpää jututtivat torikansaa samalla havainnoiden parikymmentä eri ylilentävää lintulajia. Melkein kaikki ohikulkijat osoittivat kiinnostusta lintuihin, materiaalit lähes loppuivat käsistä ja jokaisella paikalle tulleella oli kerrottavaa tai kysyttävää luonnosta, linnuista tai kunnan toimista omalla lähialueellaan.

Porkkalan lintuviikon oppaita.

Viikon ensimmäisellä luennolla Kati Vierikko Suomen Ympäristökeskuksesta kertoi metsän monimuotoisuuden ja viheralueiden tärkeydestä ja suojeluasiantuntija Keijo Savola Suomen Luonnonsuojeluliitosta kertoi näkemyksiä Kirkkonummen metsäsuunnitelma-luonnoksesta. Kutsusta huolimatta paikalla ei valitettavasti ollut Kirkkonummen kunnan edustajia. Luennot herättivät vilkasta keskustelua yleisön keskuudessa.

 

Kati Vierikko

Viikon muiden luentojen aikana lintuja lähestyttiin useasta eri näkökulmasta. Ornitologi ja tietokirjailja Lasse J. Laine sekä syvällisesti lintuharrastukseen perehtyneet Markku Jämsä, Olli Saksela ja Pertti Panula kertoivat sanoin ja hienoin kuvin kokemuksistaan lintujen parissa. Lasse J. Laine kertoi 120:lle koululaisille sekä ilta-yleisölle koulupojan harrastuksesta, josta kehkeytyi ammatti. Hän luennoi värikkäästi seikkailuistaan eri mantereilla, vaihtaen retkikohdetta viidakosta tai jäätiköltä kaupunkiluontoon. Markku Jämsä avarsi taitavasti Porkkalanniemen erityisyyttä ja monipuolisuutta jokaisena vuodenaikana. Hänen jälkeensä Olli Saksela lennätti kuulijat vaikuttavasti niemen kärjestä karulle ulkosaarelle, jolla samainen ‘poikaporukka’ on seurannut Arktikaa jo yli 50 vuoden ajan. Pitkään petolintuja rengastanut Pertti Panula kertoi koskettavasti niiden suojelusta, ja antoi lisäksi neuvoja, kuinka tavalliset luonnossa kulkijat voivat havainnoida ja edistää suojelua.

 

Viikonvaihteen muut tapahtumat levittäytyivät Porkkalan kärjessä ns. välikärkeen ja Luotsiaseman Haahka-lavalle, Meikon metsiin sekä jälleen keskustan torille. Lauantaina ja sunnuntaina kymmenen opasta päivysti niemenkärjessä ja lauantain vastaisena yönä pidettiin myös kaikille avoin linturalli. Myös lapsille oli oma retki. Palkittu luontokonkari Pekka Borg ohjasi retken Meikossa ja sunnuntaina SLL:n tiedottaja Matti Nieminen ja kappalainen Terho Haataja tarkkailivat muuttoa paikalle tulleiden kuntalaisten kanssa tapulilla, ja lajeja kertyi 30.

Retkeläisiä lintulavalla.

Sadesää-ennuste saattoi verottaa kävijämäärää lauantaina Porkkalanniemessä, mikä oli harmi, sillä kärjessä ei satanut koko päivänä. Kuitenkin molempina päivinä paikalle tuli retkeilijöitä nimenomaan tapaamaan oppaita ja keskustelemaan luonnosta ylipäätään, synnyttäen antoisia kohtaamisia. Kaukoputkella katselu oli usealle kävijälle elämys. Erityisen hienon lisän toi lauantaina ja sunnuntaina partiolaisten retki kärkeen. Kaikki 60 lasta saivat tilaisuuden tarkkailla putkella merellä kelluvia sorsia, hanhia ja muita lintuja, lisäksi osa heistä sai hienon oppitunnin oppaina toimivilta Juha Lindyltä ja Ina Tirriltä. Oppaina toimivat heidän ja järjestäjien lisäksi kyyläiset Riitta Hukkanen ja Asko Mäenpää, sekä Rauna Lilja, Hanna Mensonen, Eetu Paljakka, Ia Rinne sekä Virve Viertiö.

Lintuviikko järjestetään uudestaan ensi vuonna! Kannattaa merkitä kalenteriin viikko 20 eli 11. – 17. 5.2020!

 

Säät suosivat Porkkalan lintuviikon osallistujia.