Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri Keski-Karjalan luonto

Keski-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Joulukuinen tervehdys kaikille Keski-Karjalan Luonto ry:n jäsenille

Luonto. Se yhdistää meidät toisiimme ja osaksi suurta kokonaisuutta. Luonnon äärellä kohtaavat eri ikäiset ja erilaiset ihmiset ja siitä huolehtimiseen tarvitaan monipuolisesti meitä kaikkia. Nämä ovat perimmäisiä syitä rakkaudelleni luontoamme kohtaan ja sen myötä siihen, miksi yhdistyksen puheenjohtajuus tuntui kutsuvalta.

Metsissä kulkeminen kuuluu vahvasti arkeeni, sillä toimin perhepäivähoitajana Tohmajärven Saariossa. Luontopainotteisuus on välttämättömyys, jotta voin aidosti nauttia työstäni saaden arvokkaita luontokokemuksia sekä omien että hoitolasten kanssa. Kokemusta yhdistystoiminnasta olen saanut Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen jäsenlehden vastaavana toimittajana, ja linnut kuuluvat arkeeni myös rengastuksen myötä. Puheenjohtajan tehtävä on minulle ennen kaikkea merkityksellinen ja innostava, mutta myös uusi ja haastava. En toki joudu tekemään tätä yksin, vaan yhdessä hallituksen kanssa, johon kuuluu yhä myös Kari Antikainen.

Keski-Karjalan Luonto ry:n toiminta jatkuu jokseenkin ennallaan, mutta sen ohella toivon onnistuvani ohjaamaan toimintaa myös lähemmäksi lapsiperheitä ja ikäihmisiä sekä yhdistämään musiikkia joihinkin tapahtumiin, jäsenhankitaa unohtamatta. Avaan suunnitelmia teille enemmän, kunhan olemme hallituksen kesken tavanneet ja keskustelleet. 

Hyvää terveyttä ja rauhallista Joulun odotusta kaikille.

Jenna-Marie Laine