Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri Keski-Karjalan luonto

Keski-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Lausunto Kiteen kaupungille Meijerinrannan oi­keus­vai­kut­tei­sen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointi-suun­ni­tel­mas­ta

Keski-Karjalan Luonto kiittää lausuntopyynnöstä. Samalla huomautamme, että suunniteltava alue kuuluu osittain Päätyeenlahden Natura-alueeseen, jonka kansainvälinen arvo on otettava painokkaasti huomioon maankäytön suunnittelussa.

Suunnittelun lähtökohdat

Alustavan kaava-aluerajauksen (kuva 2) mukaan kaavoitettavaan alueeseen kuuluu Päätyeenlahden Natura-aluetta  (FI0700003 (SPA)). Päätyeenlahti kuuluu lisäksi kansainväliseen Ramsar-sopimuksen piiriin, joka velvoittaa edistämään kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen ja vesilintujen suojelua. Päätyeenlahti kuuluu myös Suomen ympäristökeskuksen ja lintujärjestö BirdLife Suomen laatimaan luetteloon Suomen kansainvälisesti tärkeistä lintualueista (IBA). Päätyeenlahti kuuluu myös valtioneuvoston vahvistamaan valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Uusimman linnustoselvityksen (Kontkanen 2009) mukaan Päätyeenlahti on Pohjois-Karjalan toiseksi arvokkain lintuvesi linnuston suojelun kannalta.

Selvitykset

Käytettävissä olevista selvityksistä puuttuu monta keskeistä aluetta käsittelevää tietolähdettä:

  • Halonen, M. 2005. Luontoretkelle Karjalan kunnaille. Keski-Karjalan Luonto ry. 255 s.
  • Hottola, P. 1995. Kiteen Päätyeenlahden linnustoselvitys – kesä 1992. Helsinki, vesi- ja ympäristöhallitus, 59 s. Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja nro 641.
  • Makkonen, V. 2000. Kiehtovaa Kiteetä. Kiteen luonnonystävät ry. 208 s.
  • Rassi, P. 1979. Pohjois-Karjalan lintuvedet. Pohjois-Karjalan Luonto.
  • Kontkanen, H. 2009. Pohjois-Karjalan lintuvedet – linnuston tila ja kunnostustarve lintuvesiensuojeluohjelman kohteilla. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4/2009. 360 s.
  • Ely-keskus ja Metsähallitus käynnistivät Päätyeenlahden hoidon ja käytön suunnittelun muutama vuosi sitten. Suunnittelua varten metsähallitus teki rantametsistä luontoinventointeja.
  • Lähtöselvityksiin on vielä lisättävä ympäristöhallinnon Natura-aluetta koskevat tiedot.

Vaikutusten arviointi

Seuraavassa kaavoituksen vaiheessa on esitettävä luonnonsuojelulain mukainen Natura-arviointi, koska kaavoitettavaan alueeseen sisältyy Natura-aluetta.

Kiteellä 11.6.2012
Keski-Karjalan Luonto ry