Raivolla ja rakkaudella

Karoliina Kehusmaa, Kemin Seudun Luonnonsuojeluyhdistyksen uusi puheenjohtaja, olet uudehko sekä yhdistyksen jäsenenä että kemiläisenä. Mikä sinut tänne toi?

”Se on perinteinen tarina, eli tapasin kivan tyypin joka on täällä töissä. Itse olin juuri aloittanut väitöskirjatutkimuksen ja olin vähän kyllästynyt Turkuun, ja väikkäriähän pystyy tekemään etänäkin. Ensivaikutelmat Kemistä olivat ihan hienot, oli Vihreää Kemiä ja HINKUA ja kunnon talvet. Mutta äkkiä ne suomut karisivat silmiltä – tuli Mansikkanokan tiehanke ja Satamakankaan ihana metsä kaavoitettiin tonteiksi. Talvi on ihan kiva, mutta ei sen tarttisi jatkua Vapun yli… Ja Turun tammilehtoja kaipaan.”

Kauanko ehdit olla yhdistyksen jäsen, ennen kuin suostuit puheenjohtajaksi?

”Liityin jäseneksi vuonna -22. Syyskokouksessa -23 minut valittiin hallitukseen ja sitä seuraavassa kokouksessa varapuheenjohtajaksi. Taidettiin tarjota puheenjohtajankin pestiä heti kättelyssä, mutta kun en aiemmin ollut toiminut missään puheenjohtajana ja olin jäsenenäkin niin uusi, niin tuumin että parempi olla vähän aikaa varapuheenjohtajana.”

Mika on taustasi, koulutuksesi, ammattisi?

”Olen kotoisin Porista, varhaislapsuuden asuin Nakkilassa. Lukion jälkeen muutin Turkuun opiskelemaan geologiaa. Erikoistuin maaperägeologiaan ja järvisedimenttitutkimukseen, graduvaiheessa päätin jatkaa tohtoriopintoihin. Olen tehnyt käytännössä kaikki opinnäytetyöni ihmistoiminnan vaikutuksista vesistöihin. Kandityössä tutkin Kokemäenjoen sedimenttien pilaantuneisuutta, gradussa Jyväskylän Korttajärveä vuosilustosedimenteistä viimeisen 400 vuoden ajalta, ja nyt väitöskirjatyössä tutkin kaivostoiminnan vaikutuksia järviin. Väitöskirja on nyt loppuvaiheessa, jatko onkin sitten täysin auki.”

Milloin ja miten sinusta tuli luonnonsuojelija?

”Kai silloin vuonna -22, kun liityin SLL:ään. Mutta en oikeastaan pysty sanomaan mitään tiettyä hetkeä, että tässä kohtaa tajusin olevani luonnonsuojelija. Tietyllä tapaa olen ollut sellainen koko ikäni, kiitos isän, joka on vienyt lapsiansa pienestä pitäen luontoon. Ei meillä mistään luonnonsuojelusta varsinaisesti ole koskaan puhuttu eikä eletty mitään ekoelämää, mutta se kuuluisa luontosuhde on todellakin muodostunut jo siellä varhaislapsuudessa, kun kolusin lähimettät ja -pellot yksinäni. Mutta pikkuhiljaa opintojen aikana ja varsinkin viimeisen ehkä kymmenen vuoden aikana, kun ymmärrys on karttunut ja ympäristökriisit edenneet, on tullut enemmän ja enemmän sellainen olo että täytyy toimia, pelkkä tutkiminen ei enää riitä.”

Millä mielellä aloit yhdistyksen puheenjohtajaksi ja mitä toiveita sinulla on nyt yhdistyksen suhteen?

”Aika vastahankainen olin, koska arvelin, että tähän tulee menemään paljon aikaa, ja mun oli tarkoitus väitellä tänä vuonna. En tiedä toiveista tai suunnitelmista, olen enemmän ideoija, tarttis vaan sen kuuluisan Jonkun toteuttaa ne kaikki. Nettisivuja nyt ainakin pitäisi uudistaa ja tuottaa sisältöä, ja retkiä voitaisiin järjestää enemmän. Mutta olen tyytyväinen, että yhdistyminen Tornion yhdistyksen kanssa on saatu alulle, siellä on ihan liikaa tuulivoimahankkeita ym. meneillään eikä tarpeeksi järjestäytyneitä ituhippejä valittamassa niistä kaikista.”

Mikä on varhaisin luontokokemuksesi jonka muistat?

”Varmaan joku könyäminen jossain takapihan mettässä Nakkilassa, mulla oli siellä ihan huippumaastot. Suurin osa niistä mettistä on varmaan kaadettu.”

Millaisena näet maailman – luonnon ja ihmiskunnan – tulevaisuuden tällä hetkellä?

”No sanotaanko että kollapsologia on alkanut kiinnostamaan. Ja muutto ulkomaille. Eihän tämä Suomen meininki näin tutkijan näkökulmasta hirveästi anna aihetta juhlaan. Todella lannistavaa, miten poliitikot tuntuu viis veisaavan tutkijoiden puheista ja menevän ihan eniten lobbaavien mukana – metsäteollisuus nyt yhtenä esimerkkinä – ihan sama mitä joku Luontopaneeli sanoo, kun meillä on tämä ”hyvä” hallitusohjelma ja satumetsäkriteerit. Ei mulla suoraan sanottua ole hirveästi toivoa enää, lähinnä raivoa. Toisaalta, jos geologiasta jotain oppii, niin uudenlaisen käsityksen ajasta, tän planeetan voimista, ja siitä kuinka sitkeässä elämä on tällä pallolla, koska olosuhteet on yksinkertaisesti täydelliset. Ei me koko planeettaa saada tuhottua, vaikka kuinka yritettäisiin, eikä edes kaikkea elämää. Mutta miljardien aikaskaala ei hirveästi lohduta tässä ja nyt. Sen takia on pakko toimia. Raivolla, ja ennen kaikkea rakkaudella, niin kuin Elokapina sanoo.”

Teksti: Hilkka Lipponen