Hakkuut uhkaavat Olavinlinnan kansallismaisemaa
–

Hakkuut uhkaavat Olavinlinnan kansallismaisemaa
Savonlinnan kaupungin uuden taajamametsäsuunnitelman mukaan keskustan eteläpuolisissa Kaupin- ja Uuraansaaressa on tarkoitus toteuttaa tänä vuonna laajamittaisia hakkuita.
Saaret ovat olennainen osa Olavinlinnan ja Pihlajaveden kansallismaisemaa, mutta tämä on jäänyt täysin huomiotta suunnitelmaa laadittaessa. Olavinlinna on valtakunnallisesti suojeltu ja yksi Suomen tunnetuimmista historiallisista maamerkeistä, jonka arvo perustuu olennaisesti myös sitä ympäröivään maisemaan.
Suunnitelman mukaan noin 20 hehtaarin alueella toteutettaisiin kaistale- ja siemenpuuhakkuita. Käytännössä kaistalehakkuu vastaa avohakkuuta, ja myös siemenpuuhakkuu muuttaisi metsäkuvan aivan toisenlaiseksi. Lisäksi alueelle on suunniteltu laajoja harvennushakkuita. Yhdessä nämä toimenpiteet muuttaisivat merkittävästi kaupungin suunnalta avautuvaa näkymää, joka nykyisellään muodostaa erämaisen ja historialliseen ympäristöön sopivan taustan keskiaikaiselle linnalle.
Hakkuut heikentäisivät myös alueen virkistyskäyttöarvoa. Saaret ovat suosittuja marjastus- ja sienestysalueita sekä lähiluonnon kohteita. Hakkuun ja puunkorjuun jäljet olisivat vuosikausia rajoittamassa alueen muutakin mahdollista käyttöä, kuten esim. luontomatkailua.
Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistys vetoaa kaupungin päättäjiin aikalisän ottamiseksi suunniteltujen toimenpiteiden suhteen. Päätöksenteossa tulee arvioida uudelleen alueen luonto-, maisema- ja virkistysarvot, jotka turvaavat kansallisesti merkittävän maiseman säilymisen myös tuleville sukupolville.
Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistys ry
Sonja Eiramo, puheenjohtaja
Esa Niinivirta, varapuheenjohtaja


