Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri Itä-Savon yhdistys

Itä-Savo
Navigaatio päälle/pois

Kuutin synttärit kokosi norppien ystävät Sulosaareen

Eletään jälleen niitä aikoja kevättalvesta, kun saimaannorpan poikaset, kuutit, syntyvät Saimaan rantojen kinospesiin.

Uuden norppasukupolven kunniaksi Luonnonsuojeluliitto järjesti Kuutin synttärit -tapahtuman Savonlinnan Sulosaaressa lauantaina 25. helmikuuta.

Koko perheen tapahtumassa jumpattiin norppien tyyliin, kuljettiin norpparasteilla, herkuteltiin tikkupullalla sekä laulettiin päivänsankarille onnittelulaulu.

Ohjelmaan sisällytettiin myös kuutin rotinoiden osuus, mitä oli toivonut järjestäjiltä Savonlinnan kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys SAKKE ry. Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistys toimi kutsusta kuuttien kummina ja sen edustajat rotinasanojen esittäjänä.

Savonlinnalaisen Kivitaskuseuran aloittamassa perinteessä onnitellaan norppaemoa ja kuuttia sekä toivotaan sopusointuista vuorovaikutusta ihmisten ja norppien välille.

Kuutin synttäreillä muistutettiin myös saimaannorppien tähän aikaan vuodesta tarvitsemasta pesärauhasta. Saimaan luodot ja kalliorannat pitää nyt kevättalvella kiertää kaukaa. Myös koirat on pidettävä kytkettyinä, jotta ne eivät pääse kaivelemaan rantakinoksia.

Kuutin synttärit järjestettiin osana Yhteinen saimaannorppamme LIFE -hanketta, joka on saanut rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta. Kolmituntisessa tapahtumassa vieraili liki 90 osallistujaa.

 

Teksti: Tiina Pulkkinen

Kuva: Hanne Kosonen

 

Tekstiä päivitetty 11.3.2023 rotinaosuuden osalta.

 

Lisäys 12.3.2023

Synttäreistä ja rotinoista

Kuutin synttäreille Sulosaaressa 25.2. osallistuneita saimaannorppien ystäviä saattoi hieman hämmentää, kun tapahtuman yhteydessä vietettiin myös kuutin rotinoita, jotka oli aiemmin totuttu näkemään Torisillan ympäristössä. Siksi muutama julkinen sana järjestelyn taustoista.

Yhteinen saimaannorppamme LIFE -hankkeen ohjelmaan ovat kuuluneet kevättalviset Kuutin synttärit Lappeenrannassa. Tänä vuonna niillä haluttiin ilahduttaa savonlinnalaisia, ja luonteva ajankohta tapahtumalle sijoittui viikolle, jolla avattiin Riihisaaren museossa Suomen luonnonsuojeluliiton Norppavisio – näkyjä saimaannorpasta -näyttely.

Paria päivää ennen Sulosaaren tapahtumaa sen järjestäjä norppahankkeesta sai yhteydenoton Sakke ry:n entiseltä toiminnanjohtajalta ja pyynnön järjestää Kuutinrotinat synttäritapahtuman ohessa. Kummiksi kysyttiin luonnonsuojeluyhdistystä.

Myönnyimme kutsuun, kun olimme käsittäneet, että olisi sallittua järjestää rotinat tällä kertaa Sulosaareen suunnitellun norppatapahtuman yhteydessä.

Siten päädyttiin lausumaan tapahtuman ohjelmaan liitettynä myös juhlava ja norppaystävällinen rotinajulistus kera saatesanojen, joilla valotettiin perinteen taustaa Kivitaskuseura ja Sakke ry mainiten. Paikalla olleelle kuuttihahmolle paistettiin nuotiolla tuoretta tikkupullaa.

Siksi jonkinasteisesti yllätyimme, kun saimme tietää Kivitaskuseuran suunnittelevan rotinatapahtumaa myös Torisillalle sunnuntaiksi 12.3.

Toivomme, että jatkossa tieto ja toiveet kulkisivat varhaisemmassa vaiheessa tahoille, jotka halutaan osallisiksi ja järjestäjiksi Kuutinrotinoihin.

Tämän kevään kuuttien elämän toivomme alkavan onnellisesti häiriöttömissä olosuhteissa.

 

Timo Luostarinen, puheenjohtaja

Tiina Pulkkinen, sihteeri

Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistys ry

 

Synttäreistä ja rotinoista -teksti julkaistiin Itä-Savon mielipidepalstalla 14.3.2023