Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri Itä-Savon yhdistys

Itä-Savo
Navigaatio päälle/pois

Maailman siivoustempaus ulottui Savonlinnaankin

Leppoisissa tunnelmissa sujuivat Maailman siivouspäivän talkoot Savonlinnan Kasinonsaarilla tänään puoliltapäivin ja sääkin suosi tapahtumaa. Lämmin kiitos kaikille yhteensä neljälletoista osallistujalle!

Vaikka saaret olivat päällisin puolin siistit, jätesäkkeihin ja ämpäreihin kertyi silti yllin kyllin roskia.

Sulosaaren murheenkryynejä ovat muutamat paikat, joihin on aikoinaan dumpattu ravintola- ja talousjätteitä. Niiden maakerroksista nousee edelleen vanhoja metallikorkkeja ja lasinkappaleita, jotka voivat olla vaaraksi lenkkipolulta poikkeaville.

Uudempaa lasia oli jäänyt paikoitusalueen rinteeseen Vuorilinnan talon purkamisen jäljiltä. Toivottavasti alueella urakoinut yhtiö huolehtii ne kunnolla maastosta pois.

Purkuympäristöön sirottuneet lukuisat likaantuneet styroksinpalat koottiin säkkeihin ja toimitettiin sekajätekeräykseen.

Kesäteatterina toimineelta alueelta löytyi osin jo maan peittämä muovinen kulissi, joka kaipaisi siirtoa loppusijoituspaikkaansa.

Huomiota herättävää muuten siisteillä ulkoilupoluilla oli myös tupakannatsojen määrä. Tumpit ovat, harmi kyllä, kestoriesa niin kaduilla kuin luontopoluillakin.

Vaan ehkäpä maailma on tämänkin siivouspäivän jälkeen edes piirun verran vähempiroskainen. Pidetään huolta yhteisistä ympäristöistämme ja arvokkaista luontoalueista vastedeskin.

Teksti: Tiina Pulkkinen

Kuva: Petteri Suominen