Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri Itä-Savon yhdistys

Itä-Savo
Navigaatio päälle/pois

Saimaannorpan kotikaupunki unohti roolinsa

Savonlinnan kaupunki, joka kahdeksan vuotta sitten virallisesti julistautui saimaannorpan kotikaupungiksi, on nyt vallassa olevan kaupunginhallituksensa äänellä antanut ymmärtää, että se ei puolla saimaannorpan suojelutoimien tehostamista pian voimaan astuvalla uudella viisivuotisella kalastusasetuskaudella.

Päätöksellään kaupunki tuli sivuttaneeksi ilmastonmuutoksen aiheuttaman vakavan uhan norppakannalle. Jotta erittäin uhanalaiseksi eläinlajiksi luokitellun saimaannorpan populaatio voisi talvien leudontuessakin toivotusti vahvistua, norppien kuoleminen kalanpyydyksiin tulisi yhteisin toimin minimoida. Tähän ei valtaosalta Savonlinnan kaupungin päättäjiä tunnu nyt löytyvän tahtoa. Vuotuista verkkokalastuskieltoa ei haluta jatkaa edes kuukaudella heinäkuun loppuun, mikä kuitenkin antaisi kuuteille merkittävästi lisää kasvurauhaa ja ehkäisisi niiden takertumista kalanpyydyksiin elämänsä ensikuukausina.

Maan hallituksen piirissä näkemykset saimaannorpan merkityksestä Suomen ja Saimaan luonnolle voivat olla Savonlinnan kaupunginhallituksen lausunnosta poikkeavat. On odotettavissa, että norppavesien kalastusasetuksen yksityiskohdista vielä äänestetään ennen sen voimaantuloa.

Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistyksessä toivotaan, että valtakunnan päättäjiltä löytyy kykyä tarkastella saimaannorpan elinalueiden kalastusrajoituksia tulevaisuuden uhat huomioon ottaen.

Yhdistys kannattaa heinäkuun liittämistä vuotuisen verkkokalastuskiellon piiriin, suojelualueen yhtenäisyyden vahvistamista sekä muikkuverkkojen palauttamista osaksi asetuksella rajoitettujen verkkopyydysten kokonaisuutta.

Yhdistys myös muistuttaa, että Suomi aikoo esittää Saimaan norppasaaristoa luonnonperintökohteeksi Unescon maailmanperintöluetteloon ja että Savonlinnan kaupunki on, jos kaupunginvaltuusto valmisteltua esitystä puoltaa, lähettämässä jo tänä keväänä ympäristöministeriölle hakemuksen kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi Savonlinnaan.

Mainitut hankkeet toisivat toteutuessaan Savonlinnan seudulle kosolti mainetta ainutlaatuisena luontokohteena sekä myös paljon kaivattuja matkailutuloja. Niiden ei saa antaa kaatua kaupungin ristiriitaisesta päätöksenteosta aiheutuvaan epäluottamukseen.

Enonkoskelle kohdistuviin malminetsintälupiin Savonlinnan kaupunginhallitus otti torjuvan kannan todeten, että kaivoshankkeet malminetsintöineen vaarantavat maailmanperintökohteen saamisen Saimaan norppasaaristoon sekä kansallisen kaupunkipuistostatuksen saamisen Savonlinnaan.

Päättäjien tulisi tiedostaa, että myös nihkeys norpansuojelua kohtaan voi johtaa matkailun kärkihankkeiden vaarantumiseen.

Savonlinnan kaupungin julkisuuskuvan kiillottamiseen saimaannorppa sympatiaa herättävänä eläimenä kyllä kelpaa, mutta valmius harvalukuisten hylkeiden varjeluun tuskalliselta verkkopyydyskuolemalta on monelta vaikutusvaltaiselta henkilöltä hukassa.

 

Timo Luostarinen, puheenjohtaja                    Tiina Pulkkinen, sihteeri

Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistys ry