Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Karjalan piiri

Etelä-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Kevättalvella syntyviä kuutteja juhlitaan koko perheen norp­pa­ta­pah­tu­mas­sa Kehruuhuoneella

Saimaannorpan poikaset syntyvät Nestorin päivän aikoihin helmikuun lopussa. Iloisen perheenlisäyksen kunniaksi Suomen luonnonsuojeluliitto järjestää koko perheen Kuutin synttärit -tapahtuman lauantaina 26. helmikuuta klo 10–13 Lappeenrannan Kehruuhuoneella. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Syntyviä kuutteja juhlistetaan muun muassa askartelemalla onnittelukortteja, pelaamalla ja leikkimällä norppaleikkejä sekä jumppaamalla norpan tyyliin. Toiminnallisia rasteja kiertämällä saa muistoksi oman norppadiplomin. Tapahtumassa voi lisäksi tutustua norppaturvallisen Saimaa-katiskan rakentamiseen. Paikalla on myös itse syntymäpäiväsankari. 150 ensimmäiselle on pientä tarjoilua.

Luonnonkinokset ja apukinokset kuuttien suojana

Saimaannorpan kuutit syntyvät helmi–maaliskuussa Saimaan luotojen ja kalliorantojen lumikinoksiin. Syntyessään kuuteilta puuttuu ihonalainen kylmää eristävä rasva- eli traanikerros. Siksi lumipesän suoja on äärimmäisen tärkeä. Pesä suojaa kuuttia myös pedoilta ja muulta häiriöltä.

Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat leudot talvet ovat jo vaikeuttaneet saimaannorpan pesintää, eikä luonnonkinoksia joka talvi muodostu Saimaalle. Apukinoksia kolaamalla on pystytty turvaamaan syntyvien kuuttien alkutaivalta jo vuodesta 2014 lähtien.

”Huonolumisina talvina, jolloin riittäviä luonnonkinoksia ei ole ollut, 80–90 prosenttia kuuteista on syntynyt apukinoksiin”, kertoo Luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen. “Tänä talvena lunta on tullut runsaasti, joten nyt voimme iloita norppien kanssa hyvistä pesimäolosuhteista.”

Lumisateista huolimatta apukinoksia kolataan tästä talvesta alkaen Metsähallituksen päätöksen mukaan lähtökohtaisesti joka vuosi. Apukinokset kestävät luonnonkinoksia paremmin lauhat jaksot ja aikaisen kevään etenemisen. Luonnonsuojeluliiton työntekijöistä ja vapaaehtoisista talkoolaisista koostuvat ryhmät kolasivat tammikuussa eteläisellä Saimaalla yhteensä neljä apukinosta.

Saimaannorpat ja kuutit tarvitsevat pesimärauhan. Siksi liikkumista Saimaalla rantakinosten tuntumassa on nyt syytä välttää.

Synnytysikäisiä naaraita on vain noin 110, ja vuosittain syntyy hieman yli 80 kuuttia. Erittäin uhanalaisen saimaannorpan kanta on viimeisimmän arvion mukaan noin 420–430 yksilöä.

Kuutin synttärit -tapahtuma järjestetään osana Suomen luonnonsuojeluliiton CoExist-hanketta. Hankkeessa edistetään ihmisten ja järvinorppien yhteiseloa Suomessa ja Venäjällä tutkimuksen sekä tiedonvälityksen kautta. Hanke on osa Kaakkois-Suomi–Venäjä CBC 2014–2020 -ohjelmaa, jota rahoittavat Euroopan Unioni, Venäjän Federaatio ja Suomen Tasavalta.

Lisätiedot

Sanna Leppänen, ympäristökasvattaja, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, CoExist-hanke
sanna.leppanen(a)sll.fi, p. 040 528 0785

Hanne Kosonen, saimaannorppatiedottaja, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, 
hanne.kosonen(a)sll.fi, p. 040 194 1885

Kaarina Tiainen, saimaannorppa-asiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto ry
kaarina.tiainen(a)sll.fi, p. 050 530 3270 (tavoitettavissa viikolla 8)