Liian kuumaa ja kuivaa kyytiä suoperhosille

Ojitukset ja ilmastonmuutos ajavat soiden päiväperhosia kovaa vauhtia pohjoiseen

Suomesta tunnetaan noin 120 päiväperhoslajia. Ne sopivat hyvin ympäristön tilan seurantaan: lajien ekologia ja elintavat tunnetaan hyvin, perhosia on suhteellisen helppo havainnoida ja ne reagoivat herkästi ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Vuonna 2019 jo lähes puolet päiväperhoslajeistamme (41 %) arvioitiin uhanalaiseksi tai vähintään silmälläpidettäväksi.

Siinä joukossa suolajeja on toistaiseksi vähän, eikä niitä soilla kovin paljon eläkään. Vain kahdeksan päiväperhoslajin koko elinkierto on riippuvainen suoympäristöstä (nk. tyrfobiontit). Monimuotoisin lajisto elää kitukasvuista mäntyä kasvavilla rämeillä, mutta joitakin lajeja tavataan myös avosoilla. Soiden ääreville olosuhteille ei korvaavia elinympäristöjä löydy: esimerkiksi muurainhopeatäplä häviää lähes välittömästi ojituksen jälkeen. Luonnontilaisen suoverkoston pirstoutuminen erillisiksi ja eristyneiksi saarekkeiksi on heikentänyt entisestään suoperhosten metapopulaatioita.

Muurainhopeatäplä. Kuva: Juha Jantunen

Levinneisyyden ja runsauden perusteella soiden päiväperhoset jakautuvat kahteen ryhmään. Ensimmäisen muodostavat suuressa osassa maata esiintyvät melko runsaslukuiset lajit, joita on edelleen yleisesti myös Etelä- ja Keski-Suomessa. Nämä ovat rämehopeatäplä, suohopeatäplä, rämekylmänperhonen ja saraikkoniittyperhonen.

Rämekylmänperhonen. Kuva: Juha Jantunen

Toiseen ryhmään kuuluvat nykypainotukseltaan pohjoiset suolajit, jotka taantuvat edellisiä herkemmin ojituksen seurauksena. Runsaimpia ovat muurainhopeatäplä ja rahkahopeatäplä. Suonokiperhonen lentää etelässä pääsääntöisesti vain parittomina vuosina. Suokirjosiipi on lajeista selvästi vähälukuisin, vaikka havaintoja on tehty laajalti Etelä-Hämeestä Utsjoelle.

Suoympäristöissä viihtyvistä muista päiväperhosista (nk. tyrfofiilit) tavallisimpia ovat suokeltaperhonen, juolukkasinisiipi ja pursuhopeatäplä, jotka varsinkin pohjoisessa menestyvät yleisesti myös kangasmetsissä ja muissa ympäristöissä. Vain Pohjois-Suomessa elävä kairanokiperhonen on myös tyypillinen metsäisten soiden laji.

Soiden päiväperhosten nykytilanne

Valtakunnalliseen päiväperhosseurantaan on 30 vuodessa kertynyt tietoja kahdeksasta suoperhosesta yhteensä 91 000 yksilöä, mikä on vain 1,5 % yli 6,1 miljoonan perhosen aineistosta. Havaintoja on kaikkiaan 1 165 seurantaruudulta, mikä on noin 40 % kaikista seurannan 10 x 10 km ruuduista.

1990-luvulla suoperhosista annettiin tietoja yhteensä 577 ruudusta (vuosikeskiarvo 128 ruutua) ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 505 ruudusta (vuosikeskiarvo 116). Laskua ajanjaksojen välillä on lähes 10 %. 2010-luvulla laskusuuntaus on onneksi taittunut (vuosikeskiarvo 116 havaintoruutua).

Suoperhosten esiintymisalue vaikuttaisi supistuneen erityisesti Etelä-Suomessa, jossa havaintoruutujen osuus on viime vuosina ollut enää kolmannes 1990-luvun alun määrästä. 2010-luvulla ruutumäärät eivät enää ole laskeneet. Sen sijaan Keski- ja Pohjois-Suomessa heikoimpia lukemia on kirjattu aivan viime vuosina.

Saraikkoniittyperhonen. Kuva: Juha Jantunen

Laskevan suuntauksen taustalla saattavat olla myös vapaaehtoiseen havainnointiin liittyvät tekijät. Suoperhosten esiintymisalueen painopiste on pohjoisessa, mutta havaintoja sieltä kertyy muuta maata vähemmän. Yli 550 vuosittaisesta ruudusta 17 % sijoittuu Pohjois-Suomeen, 26 % Keski-Suomeen ja 57 % Etelä-Suomeen. Tämän takia Pohjois-Suomen suoperhosten esiintymisessä on todennäköisesti havainnoinnista johtuvaa vaihtelua enemmän kuin Etelä- ja Keski-Suomessa.

Suoperhosten runsaudessa ei ole nähtävissä selvää yhtäjaksoista laskua tai nousua millään alueella. Lajeista suonokiperhonen on ainoa, jonka havaintoruutujen osuus ja yksilörunsaus ovat säilyneet melko vakaina vuodesta 1991. Muiden lajien enemmän tai vähemmän selvä lasku ilmentää soiden päiväperhosten laajamittaista ahdinkoa. 2010-luvun kesinä seurantaan ilmoitettu yksilömäärä on jäänyt noin neljänneksen (26 %) pienemmäksi kuin 1990-luvulla.

On niitä muitakin suoperhosia

Kartoitimme viime kesänä soiden perhosia Ympäristöministeriön tuella kaikkiaan kahdeksalta potentiaaliselta kohteelta Lappeenrannassa, Luumäellä, Imatralla ja Parikkalassa. Arvio perustui vuonna 2014 tehtyyn soidensuojelun täydennysohjelman perusinventointiin. Vaikka Etelä-Karjalan suoluonto on suurelta osin tuhoutunut ojitusten, turvetuotannon ja metsätalouden seurauksena, muutama liki luonnontilainen suo on sentään säilynyt.

Auringonlaskun aikoihin tehdyillä kartoitusretkillä tavattiin useita huomionarvoisia suoperhoslajeja, kuten rämevihersiipi, viherämittari ja luumittari. Parasta antia olivat kuitenkin Uukuniemen Suursuolta tavatut muurain- ja rahkahopeatäplä, molemmat ilmeisesti viimeisellä säilyneellä elinpaikallaan Etelä-Karjalan maakunnassa.

Rahkahopeatäplä. Kuva: Juha Jantunen

Sen sijaan kartoituksen pääkohde eli suovenhokas jäi löytämättä. Pieni ja vaatimattoman näköinen perhonen on yksi Suomen kansainvälisistä vastuulajeista, joka sinnittelee vielä ainakin Joutsenossa Hyvättilän- ja Höytiönsuolla.

Kimmo Saarinen
tutkimusjohtaja
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Turpeenkaivu vaikuttaa myös soiden perhosiin. Tutustu Luonnonsuojeluliiton Irti turpeesta -kampanjaan ja allekirjoita kansalaisaloite turpeen energiakäytön lopettamiseksi.