Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Hämeen piiri

Etelä-Häme
Navigaatio päälle/pois

Vuosi Janakkalan Luonto ja Ympäristö ry:ssä

Teksti ja kuva: Johanna Sahila

Teksti on julkaistu lyhennettynä Etelä-Hämeen luonnosuojelupiirin jäsenliitteessä toukokuussa 2021.

Vuosi 2020 oli ulkoilun vuosi. Monet tapahtumamme jouduttiin perumaan, mutta ihmisten menoissa vuosi oli pullollaan ulkoilmaa, yhdessäoloa perheen kesken ja retkeilyä. Tuntui siltä, että korona lähetti meidät takaisin luontoon – ympäristöön, josta moni oli elämän hektisyyden vuoksi vieraantunut. Se tuntui hyvältäkin: arjen oravanpyörän päättyminen avasi aistimme ja pysäytti näkemään, kuulemaan, haistamaan, maistamaan ja tuntemaan ympäröivän luonnon kaikessa kauneudessaan.

Minunkin perheeni tutustui vuoden aikana uusiin luontokohteisiin niin lähellä Janakkalassa kuin vähän kauempanakin. Ulkona sai unohtaa hetkeksi pandemian ja olla osa ympäröivää luontoa. Virkistävän tuulen mukana kurjat uutiset katosivat mielestä ja oli mahdollista keskittyä vain hetkeen. Lapsemme oppivat retkillä uutta eläimistä ja kasveista, näimme paljon hauskoja asioita luonnossa ja nauroimme. Välillä tuli kiukku tai väsykin, mutta silloin olikin yleensä jo evästauon aika.

V ähitellen alkoi tulla ikävä muita ihmisiä. Vaikka retkeily ja luonto ovat todella rakkaita ja tärkeitä – niin ovat myös ystävät ja yhdistyksen retkikaverit! Tuntuikin erityisen ihanalta päästä elokuussa yhdistysretkelle Liesjärvelle ja nauttia yhdessä upeasta luonnosta.

Luonnonsuojeluyhdistyksessä toimiessa on tärkeää saada olla muiden luonnonystävien kanssa, oppia luonnosta toinen toisiltamme ja saada myös tukea omiin ympäristömurheisiimme. Yhdistyksen työ lausuntojen tekemisineen ja paikallisesta luonnosta huolen kanto eivät ole kevyttä kenellekään. On tärkeää päästä jakamaan taakkaa hallituksen ja koko aktiiviporukan kanssa. Yhdessä olemme vahvempia!

Vuoden kierto eteni mukanamme ja luonto kulki omia polkujaan ihan niinkuin ennenkin. Meidän ihmisten ongelmista eivät tienneet muutolle suuntaavat kurjet eivätkä ruokinnalle syksyllä saapuneet talitiaiset. Nyt oli kuitenkin aika muuttunut ja me ihmiset jouduimme hiljentämään vauhtiamme sekä olemaan varovaisia.

Tämä aika teki meistä kekseliäitä. V ähitellen opimme turvavälit, kasvomaskit, tapahtumien henkilömäärärajoitukset sekä etäyhteydellä pidettävät kokoukset. Talkoot pyörivät lähes normaalisti, suurimpana voimainponnistukena Leppäkosken kylmänkukkaportaiden rakentaminen.

Ystävänpäivänä pidimme suositun laavutapahtuman rajoitusten mukaisesti ja moni hiihtäjä poikkesi syömään makkaran ja juttelemaan luonnosta kanssamme. Tunnelma oli varovaisen innostunut ja onnellinen. Saimme yleisötapahtuman järjestettyä turvallisesti. Huomasin laavulla, kuinka moni ihminen onkaan kiinnostunut luonnosta ja retkeilystä ja kuinka monen mielessä piilee myös huoli maailman ja luonnon tilasta. On paljon luonnon ystäviä, jotka tarvitsisivat hetken, jolloin saisivat purkaa ajatuksiaan, luontomurheitaan ja pääsisivät kertomaan omia luontokokemuksiaan.

Vuonna 2021 olemme pyrkineet sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen ja huhtikuun pakollisen hiljaiselon jälkeen aloitimmekin vappuna yhdistyksen kevätretket, turvavälein. Kuljimme Janakkalassa Saloisten satumaisilla kallioilla, luonnonlammilla ja vanhoissa metsissä. Tunnelma oli erityisen lämmin ja kaikki tuntuivat olevan onnellisia ja huojentuneita siitä, että pääsimme jälleen retkeilemään yhdessä.

Luonnossa on tilaa olla väljästi ja runsaasti puhdasta ilmaa. Niinpä suunnitelmissamme on kevätretki Nauvoon toukokuulla ja yhdistyksen jäsenretki Kemiöön elokuussa. Nämä toteutetaan turvallisesti perhekunnittain majoittumalla ja kulkemalla. On sopeuduttava tilanteeseen ja mentävä yhdistysvuotta eteenpäin pienin askelin, muuttuva koronatilanne huomioiden.

Voit seurata tulevia retkiä ja tapahtumiamme www.sll.fi/janakkala

Tervetuloa mukaan toimintaamme!