Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Hämeen piiri

Etelä-Häme
Navigaatio päälle/pois

Ahveniston luontopolku 2012

Ahveniston luontopolku on saanut uudistuneen oppaan, joka on valmistunut Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen piirin ja Hämeenlinnan kaupungin yhteistyönä. Myös Suomen luonnonsuojeluliitolta on saatu tukea hankkeen toteutukseen. Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin laatima Ahveniston luontopolkuopas on julkaistu Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja sarjassa numerolla 17b.

Ahveniston luonnonsuojelualue perustettiin 1964 ja luontopolku tehtiin vuonna 1977 Suomen Ladun ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteishankkeena. Nyt käsillä oleva jukaisu on luontopolun kolmas painos. Polun reitti on säilynyt samalla paikalla kahden rastin muutosta lukuun ottamatta. Reitin pituus on noin kuusi kilometriä ja se on merkitty maastoon keltaisilla kolmioilla. Rastipaikoilla on paalut, joissa on käpytunnus ja teksti ”luontopolku, rastipaikka”. Koko reitti kulkee Natura-alueella ja luonnonsuojelualueetta on noin puolet matkasta.

Luontopolkuoppaassa kerrotaan mm. rautiaisesta, pyöreälehtikihokista, typpibakteerista ja muinaisrannasta. Poikkeuksellisen geologian ansiosta Hämeenlinnassa on hämmästyttävä mahdollisuus nauttia aarnimetsän rauhasta parin kilometrin päässä kauppatorista. Luonnonsuojelualueella sijaitsee kaupungin suosituin uimaranta, jossa viihtyvät niin pienet uimarit kuin isot kalat. Oppaan lopussa on englanninkielinen tiivistelmä ja tilaa muistiinpanoille.

Ahveniston luonto-opasta on saatavilla Hämeenlinnan palvelupiste Kastellissa sekä luonnonsuojelupiirin toimistolta, aluesihteeri Karri Jutila, 050 576 8953.