Lausunto Ainiovaaran asemakaavasta
–

Nykyisellään alue toimii paikallisten ja matkailijoiden suosimana retkeily- ja ulkoilualueena ja samoin urheilu- ja virkistyspalvelujen alueena. Pohjoisen kaava-alueen länsiosassa sijaitseva suoalue ja kaava-alueen itäosassa korkealla sijaitseva luonnontilainen kallioalue pitäisi jättää käsittelyn ulkopuolelle. On lyhytnäköistä tärvellä Ylitornion keskustan lähiluontoa lopullisesti mökkirakentamisella.
LAUSUNTO YLITORNION ALKKULAN ASEMAKAAVALAAJENNUKSEN VIREILLETULOSTA JA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA
Uuden omakotialueen kaavoittaminen Ainiovaaran luoteis-pohjoisrinteelle on turha niin kauan, kun Ainiovaaran länsirinteellä on runsaasti kaavoitettuja tontteja, joihin on myös vedetty kunnallistekniikkaa. Ne, joilla on tarve rakentaa omakotitalo alueelle, löytävät sopivia tontteja jo kaavoitetulta alueelta. Lomamökeille ajateltu alue on hyvin ylhäällä jyrkällä pohjoisrinteellä, joka on ainakin ylemmiltä osiltaan luonnontilainen. Ajatuksena lienee, että niistä olisi maisema pohjoiseen Tornionjoelle. On lyhytnäköistä tärvellä Ylitornion keskustan lähiluontoa lopullisesti mökkirakentamisella.
Tämä kaavoitussuunnitelma sekä omakotitalojen että loma-asuntojen osalta on turha ja luontoarvojen kannalta vahingollinen. Alueella on kaksi kohdetta, jotka pitäisi jättää käsittelyn ulkopuolelle (Luontoselvitys Haimakka K. 2025, Suomen Arvoluonto Oy). Toinen on pohjoisen kaava-alueen länsiosassa sijaitseva suoalue ja toinen on kaava-alueen itäosassa korkealla sijaitseva luonnontilainen kallioalue. Lomailijoiden houkutteleminen ei onnistu luontoarvoja tuhoamalla vaan luontoa vaalimalla.
Sekä pohjoisen kaava-alueen että Karemajojen tapauksessa lienee keskeisenä tavoitteena rakentaminen korkealle laajoilla näkymillä Tornionjoelle. Karemajojen kaavamuutos on vähäinen laajennus siellä nyt jo harjoitettavaan matkailutoimintaan. Pohjoisen kaava-alueen halki kulkee nyt Ainiovaaran ulkoilu-latureitti ja se on suosittua urheilu- ja virkistyspalvelujen tai retkeily- ja ulkoilualuetta.
Ainiovaaran asuinrakennukset nykyisellä kaava-alueella ovat korkeimmillaan n. 130 m:n korkeudella. Tuo pohjoisen puolelle ehdotettu uusi kaava-alue nousee jyrkästi n. 180 m:n korkeuteen valtakunnallisesti arvokkaalle kallioalueelle, josta osa on luonnontilaista. Ainiovaaran huippu on 231 m. Sitä voi verrata Aavasaksanvaaraan, jonka huippu on 242 m. Jos suunniteltu kaava-alue joiltain osin halutaan toteuttaa, tulisi se rajata niin, että se ei nousisi yli 140 metriin.
Ylitorniolla on matkailualan yrittäjiä eri puolilla kuntaa. Mikä olisi Ylitornion taajamaan sopiva loma-asuntorakentamisen määrä? Pitääkö Alkkulaan kaavoittaa uusia tontteja lomarakentamiselle Aavasaksalle jo kaavoitettujen ja rakennettujen loma-asuntojen ja hotellien lisäksi tai omakotitalotontteja jo kaavoitettujen lisäksi?
Alueidenkäyttölaissa sanotaan, että luonnonympäristöön liittyviä erityisiä arvoja ei saa hävittää, palvelujen saatavuuteen ja turvallisuuteen ja liikennejärjestelyihin on kiinnitettävä huomiota. Se tuodaan esiin alueidenkäyttölain asemakaavaa koskevassa pykälässä 54, sen 2. momentissa: “Asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita.” Nykyisellään alue toimii paikallisten ja matkailijoiden suosimana retkeily- ja ulkoilualueena ja samoin urheilu- ja virkistyspalvelujen alueena, jonne ehdotettu latukahvila suksihuoltoineen sopii hyvin. Onko kuitenkin niin, että jos kaavoitus toteutetaan aiotulla tavalla, luonnonrauha häiriintyy ja kaavamuutos turmelee nyt suhteellisen hyvin toimivan kokonaisuuden ja sen kehittämisen?
Ylitorniolla ja Pellossa 20.3.2026
Ylitornion – Pellon Luonto ry
Seija Piippola Saara Laivamaa
puheenjohtaja varapuheenjohtaja


