Puhiksen pakinat/Pahiksen pukinat #02: Viisikko löytää liittolaisia

Aikaisin lauantaiaamuna, kun aurinko kohosi hiljalleen sumuisten peltojen ylle ja ilma oli raikkaan kirpeä, kaksi autoa starttasi kohti Jyväskylää. Ensimmäisessä autossa istuivat Sauli Luttinen ja Saija Porramo, toisessa Risto ja Maria Timonen sekä Pirjo Majuri.

– Tämä on juuri sellaista säätä, jolloin linnutkin tuntuvat laulavan kirkkaammin, sanoi Saija, kun auton lämmin puhallus alkoi hiljaa huurruttaa ikkunaa.

– Ja vieläpä suunta kohti metsien ja järvien maata, lisäsi Sauli. – Mikäs sen parempaa, kun pääsee puhumaan luonnosta ja sen suojelusta.

Tienvarret vilisivät ohi. Syyskuu oli parhaimmillaan: pientareilla kasvoi vielä päivänkakkaroita, ja pelloilla näkyi siellä täällä syysorasta. Oli sellainen olo, että Suomi hengitti syvään ennen talven tuloa.

Laajavuoren salissa ja pöytien äärellä

Scandic Laajavuori kohosi mäntyjen keskellä kuin suuri, lämminsävyinen linna. Piha oli täynnä tuttuja ja uusia kasvoja, edustajia joka puolelta maata. Sisällä tuoksui vastakeitetty kahvi ja hieman kostea syysvaatetus, ja kokoussali täyttyi nopeasti puheensorinasta.

Mutta ensin syötiin – tietysti – lounasta.

– Tämäpä muistuttaa kesäleiriä, nauroi Pirjo, kun Viisikko löysi paikkansa kokoussalin takaosasta. – Mutta nyt puhutaan isoista asioista – vähän isommista kuin nuotiosta ja teltoista.

– Ja ehkä vähän vähemmän savusta, virnisti Sauli.

Kokouksen avauksessa käytiin läpi kolmivuotiskertomus 2023–2025. Raportin mukaan valtaosa tavoitteista oli toteutunut: luonnon monimuotoisuuden eteen oli tehty paljon, ja liitto oli näkynyt julkisuudessa entistä vahvemmin. Kuitenkin jäsenmäärän lasku ja rahoituksen turvaaminen nousivat esiin haasteina.

Seuraavaksi hyväksyttiin toiminnan ja talouden suuntaviivat 2026–2028. Painopisteiksi kirjattiin neljä suurta suuntaa: ilmastonmuutoksen hillintä, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, merialueiden suojelun edistäminen sekä jäsenpohjan ja vaikuttavuuden vahvistaminen.

– Nuo ovat kuin ilmansuunnat kartalla, totesi Maria hiljaa. – Jos eksyy, niihin voi aina palata.

Kokousväki taputti hyväksyvästi, ja pian siirryttiin päivän odotetuimpaan osioon – päivälliseen.

Yhteisruokailun lohtu ja Laajavuoren maut

Ruokasalissa tuoksui vastaleivottu sämpylä ja yrtit. Pitkät pöydät notkuivat ruokia, jotka olisivat ilahduttaneet ketä tahansa luonnonystävää tai nälkäistä retkeilijää. Tarjolla oli värikkäitä salaatteja, haudutettuja juureksia, paahdettuja perunoita, raikasta omenaraejuustosalaattia sekä höyryävää palsternakkakeittoa, joka houkutteli useimmat ottamaan santsikupin. Vieressä porisi kattilallinen lihakeittoa, josta nousi suolaisen makea höyry ja tuoksu, joka toi monelle mieleen lapsuuden kouluruoan parhaat päivät.

– Tämä palsternakkakeitto on aivan taivaallista, huokaisi Pirjo, kun lusikka upposi pehmeään, makeaan liemeen.

– Ja tuo lihakeitto, lisäsi Risto. – Siinä on juuri sopivasti suolaa ja muistoja.

– Jos kokoukset olisivat aina näin maukkaita, kukapa niistä poissa pysyisi, virnisti Sauli, ottaen lisää leipää.

Kaikki söivät hyvällä ruokahalulla. Juuri tällaiset hetket, joissa yhdessä jaettu ateria muuttuu osaksi päivää, tekivät Viisikosta jälleen joukkueen – retkikunnan, jonka tavoitteena oli parempi maailma ja kylläinen mieli.

Lauantain alkuilta – sieniä ja saunaa

Kokouspäivän päätteeksi Viisikko hajaantui hetkeksi omille poluilleen. Sauli liittyi hotellin lähimetsissä järjestetylle sieniretkelle, jota vetivät paikalliset luonnonsuojelijat. Metsässä oli syksyn tuoksu – sammal, koivunlehti, maa ja kostea puu.

Koriin kertyi pian kaikenlaisia sieniä: kantarelleja, rouskuja, tatteja ja muutama myrkkysieni, jotka tunnistettiin varmuuden vuoksi vain silmämääräisesti.

– Eivät nämä mitään aloittelijoiden sieniä ole, vitsaili Sauli muille retkeläisille. – Pikemminkin lopettelijoiden!

Nauru kiiri metsän yli, ja joku ehdotti, että se olisi hyvä nimi seuraavan päivän kokouksellekin.

Samaan aikaan Saija, Maria, Risto ja Pirjo vetäytyivät tahoilleen kuka mihinkin – toiset omiin oloihinsa, toiset hotellin kylpyläosastolle. Altaissa vesi höyrysi, ja ulkona alkoi päivä painua Laajavuoren taa. Kylpylän hiljaisuudessa kuului vain satunnaista naurua ja keskustelua: päivän puheenvuorot, huomiot, suunnitelmat ja toiveet soljuivat kuin lämmin vesi ympärillä.

Myöhemmin myös Sauli ehti paikalle – punaposkisena ja kosteana metsäretkestä.

– Sieniä oli kuin syyskuvissa! hän hihkui iloisena. – Sellaisia, joista en ole untakaan nähnyt. Ja nälkä tuli!

Illalla Sauli liittyi vielä muun Suomen kokousväen ja liiton johdon seuraan hotellin baariin. Siellä nautittiin vielä pikkupurtavaa ja virvokkeita, käytiin pieniä keskusteluja tulevasta kaudesta, rahoituksesta, viestinnästä ja siitä, miten luonnonsuojelun ääni voisi kuulua yhä kirkkaammin.

Muut Viisikosta olivat jo vetäytyneet unten salomaille, missä kevyet unet ja päivän muistot sekoittuivat yhdeksi pitkäksi, lempeäksi tarinaksi.

Sunnuntain äänet ja aplodit

Aamu valkeni kirkkaana ja hiljaisena. Metsän takaa nousi aurinko ja piirsi valon juovia hotellin ikkunaverhoihin. Ruokasalissa tuoksui vastajauhettu kahvi ja paahdettu leipä. Pöydissä oli puuroa, hilloja, hedelmiä, mehua ja pieniä kauraleivoksia, jotka katosivat lautasilta hämmästyttävää vauhtia.

– Seikkailijan aamiainen, totesi Risto tyytyväisenä, täyttäen lautasensa.

Kokousväki palasi saliin. Äänestykset sujuivat hyvässä hengessä: Antti Virnes valittiin liittovaltuuston puheenjohtajaksi ja Hanna Halmeenpää jatkaa liittohallituksen johdossa. Risto Timonen ja Jussi Laaksonlaita valittiin liittovaltuuston jäseniksi, varajäseniksi Essi Ruohisto ja Sauli Luttinen.

Iltapäivän keskusteluissa nousivat esiin SLL–Luontoliitto-yhteistyö ja rinnakkaisjäsenmaksumalli. Ensimmäisessä korostettiin nuorten ja aikuisten yhteistyötä, toisessa sovittiin reilusta käytännöstä, joka estää kaksinkertaisen jäsenmaksun. Kokouksen juhlavin hetki koitti, kun Kaija Helteelle myönnettiin liiton kunniajäsenyys.

Aplodeissa oli jotain erityisen lämpöistä – yhteisön sydämenlyönti, joka kuului pitkään vielä viimeisten puheenvuorojen jälkeen.

Tietenkin syötiin vielä lounas.

Paluumatka ja erämaan kutsu

Kun kokous päättyi ja tavarat oli pakattu, Viisikko suuntasi jälleen tielle. Risto kääntyi kohti pohjoista, kohti Lapin hiljaisia metsiä ja erämaan polkuja. Sauli, Saija, Maria ja Pirjo ajoivat etelään, kohti Varsinais-Suomea.

Matkalla pysähdyttiin huoltoaseman kahvilaan, missä tuore munkki ja kermakahvi maistuivat yhtä hyvältä kuin lapsuudessa. Ulkona oli vielä lämmin syyssunnuntain kuulaus, ja aurinko laski näyttäen lempeänä tietä kohti kotia ja syysillan huomaa.

Sisällä autossa keskustelu jatkui vielä pitkään.

– Miten me voisimme vahvistaa merialueiden suojelua? kysyi Pirjo.

– Ja saada uusia jäseniä mukaan? lisäsi Maria.

– Ehkä yhteistyö Luontoliiton kanssa tuo siihen kipinää, pohti Saija.

Sauli hymyili ja katsoi tiehen, joka kaartui eteenpäin.

– Ja jos ei tuo, hän sanoi, – niin ainakin me löydettiin liittolaisia.

Alkuilta teki tuloaan ja auto kiisi pitkin ysitietä. Metsät tummenivat, ja jossain kaukana loisti yksinäinen maalaistalon ikkuna. Oli rauhallista. Oli hyvä.

Yhteenveto:

• Aika ja paikka: Jyväskylä, Scandic Laajavuori, 6.–7.9.2025
• Osallistujat: Sauli Luttinen, Saija Porramo, Maria Timonen, Risto Timonen ja Pirjo Majuri
• Päätökset:
  • Hyväksyttiin toiminnan ja talouden suuntaviivat 2026–2028
  • Antti Virnes valittiin liittovaltuuston pj:ksi
  • Hanna Halmeenpää jatkaa hallituksen johdossa
  • Varsinais-Suomen edustajiksi valittiin Risto Timonen ja Jussi Laaksonlaita,
    varajäseniksi Essi Ruohisto ja Sauli Luttinen
  • Hyväksyttiin PRH:n tarkastama sääntöpaketti
  • Hyväksyttiin jatkotyöskentelyjen pohjiksi SLL–Luontoliitto- ja
    rinnakkaisjäsenyystyöryhmien esitykset
  • Kaija Helteestä tehtiin liiton kunniajäsen