Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Varsinais-Suomen piiri

Varsinais-Suomi
Navigaatio päälle/pois

Hiunjärvi – luontokohde kaupungin kupeessa

Hiunjärven retkeilyreitistö on suosittu ulkoilukohde Uudessakaupungissa. Kaupungin välittö-mässä läheisyydessä sijaitsevana se tarjoaa hyvän mahdollisuuden ulkoiluun ja poluille on helppo päästä, helpoiten Saarniston koululta tai Juolukkatien päästä lähtevää polkua pitkin.

Polkujen varrella on enimmäkseen talousmetsää ja kalliomaastoa,  hakkuitakin on alueella tehty. Kaikki tiet vievät kuitenkin laavulle sekä lintutornille. Laavun on rakennuttanut ja sen ylläpidosta vastaa Vakka-Suomen Latu. Lintutornin rakentamisesta runsaat kolmekymmentä vuotta sitten olivat päävastuussa Uudenkaupungin ympäristöyhdistys sekä kaupunki, yhteistyökumppa-neidensa kera.

Hiunjärven lintutornista on hyvä näkyvyys järvelle
Lintutornista on hyvä näkyvyys järvelle. Hiunjärvi on pienehkö osittain umpeenkasvanut järvi ruovikkoineen. Pesimälinnustoon kuuluvat muun muassa härkälintu, laulujoutsen, kurki ja ruskosuohaukka. Kaulushaikarakin joskus puhaltelee.  Härkälintujen konsertti on yksi järven luontoelämyksistä ja se kuuluu kauas. Kesäaamu  kurjen huutoineen, härkälintujen mylvin-töineen ja joutsenen toitotuksineen on hieno kokemus.
Tungosta Hiunjärven laavulla
Suosittu Hiunjärven reitistö kaipaisi kunnostusta, opasteetkin ovat enimmäkseen kadonneet. Uudenkaupungin ympäristöyhdistys suunnitteli projektia, jossa olisi rakennettu järven kiertävä luontopolku. Pienen yhdistyksen resurssit eivät tähän kuitenkaan riitä ja tarvitaan leveämpiä hartioita. Kaikki maanomistajat eivät myöskään olleet tällaiselle suosiollisia. Ajatusta ei kannata kuitenkaan haudata. Tämä viestinä myös kaupungin suuntaankin.

Rauno Laine