Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri Suur-Savon yhdistys

Suur-Savo
Navigaatio päälle/pois

Muistutus Huntinvuoren maa-ai­nes­lu­pa­ha­ke­muk­ses­ta

Muistutus Destia Oy:n 1.2.2021 päivätystä maa-aines- ja ympäristölupahakemuksesta Huntinvuoren kallioalueelle (Mikkeli, Vatila, kiinteistö Valkola 491-420-1-1)

Haettu toiminta-alue on voimassa olevassa Etelä-Savon maakuntakaavassa merkinnällä EO1 eli kallio- ja maa-ainesten ottoalue, joten tältä osin kaavallista estettä ainesten ottamiselle ei ole. Mikkelin kaupungin osayleiskaavassa suunnitelma-alue on maa- ja metsätalousvaltaisella alueella.

Haetulle kallion louhinnalle ja murskaukselle tarvitaan sekä maa-aineslain 6 §:n mukainen maa-aineslupa että ympäristönsuojelulain liitteen taulukon 2 kohtien 7 c ja e perusteella ympäristölupa. Lisäksi lupahakemuksen käsittelyssä tulee ympäristönsuojelulain 27 § 3) kohdan perusteella soveltaa eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17 §:n) säädöksiä, sillä toiminnasta aiheutuisi ko. lainkohdan 3. momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta alueen lähikiinteistöjen asukkaille.

Maa-aineslain mukaan ”Lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus.” Mainitun 3 §:n mukaan aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu:

1) kauniin maisemakuvan turmeltumista;

2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista;

3) huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa; tai

4) tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantuminen, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa.

Maa-aineslain mukaisia perusteita luvan hylkäämiseen ei yhdistyksen mielestä ole.

Ympäristönsuojelulain 49 §:n mukaan ”Ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa:

1) terveyshaittaa;

2) merkittävää muuta 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua seurausta tai sen vaaraa;

3) 16–18 §:ssä kiellettyä seurausta;

4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella;

5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta;

Ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista kielletyistä seurauksista kallion louhinta ja murskaus näin lähellä asutusta aiheuttaisi erityisesti seuraavia seurauksia:

d) ympäristön yleisen viihtyisyyden tai erityisten kulttuuriarvojen vähentyminen; 

e) ympäristön yleiseen virkistyskäyttöön soveltuvuuden vähentyminen ja 

f) vahinkoa tai haittaa omaisuudelle taikka sen käytölle

Kaikkein keskeisin lainsäädännöllinen peruste lupahakemuksen hylkäämiselle on ympäristönsuojelulain 49 §:n 5) kohta eli naapuruussuhdelain 17 §, sillä pitkäaikaisesta kallion louhinnasta ja murskauksesta näin lähellä vakituista asutusta aiheutuisi kiistatta eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Ko. pykälä kuuluu seuraavasti: ”Kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista.” Suunnittelun louhinta-alueen pohjoispuolella kuusi asuinkiinteistöä sijaitsee alle 300 metrin päässä louhinta-alueen rajasta.

Hakemusasiakirjoissa on mainittu, että Huntinvuoren pohjoispuolella sijaitsee metsähallituksen kunnostama lähde. Suunniteltu kallion louhinta saattaisi muuttaa alueen pohjaveden virtauksia ja lähteen veden laatua vastoin ympäristönsuojelulain 17 §:n 2 kohdan säädöstä, joka kuuluu ”toisen kiinteistöllä olevan pohjaveden laadun muutos voi aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle taikka tehdä pohjaveden kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää”. Lupaviranomaisen tulee ennen ratkaisuaan selvittää/selvityttää lähteen nykytila ja suunnitellun louhinnan vaikutus lähteeseen.

Edellä mainituilla perusteilla haettua lupaa ei tule myöntää.

Muistutuksen esittävän Suomen luonnonsuojeluliiton Suur-Savon yhdistys ry:n toiminta-alue käsittää  Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua sekä vaalia kulttuuriperintöä toiminta-alueellaan.

 

Mikkelissä 30.3.2021