Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri Suur-Savon yhdistys

Suur-Savo
Navigaatio päälle/pois

Luonnonkukkien päivä vie luonnon­ystävät paikalliseen luontoon

Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 17.6.2018. Yhteensä opastettuja kasviretkiä järjestetään noin 80 eri puolilla Suomea. Retket ovat maksuttomia ja ne kestävät yleensä kahdesta kolmeen tuntia, vapaaehtoisen oppaan vetämänä.

Teemapäivän juuret ovat Tanskassa, jossa Luonnonkukkien päivää on vietetty vuodesta 1988 lähtien. Suomessa Luonnonkukkien päivää on vietetty vuodesta 2003. Päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle.

Suur-Savon luonnonsuojeluyhdistys järjestää sunnuntaina 17.6. klo 12-15 luonnonkukkien päivän retken Otavan koulutilan alueella Mikkelissä. Retkellä tutustutaan tavallisiin luonnonkasveihin ja liikutaan kävellen koulutilan puistossa, tien varsilla ja lähimetsissä. Retken lopuksi on mahdollisuus syödä eväitä ja mahdollisesti paistaa makkaraa laavulla. Kokoontuminen Röppääntiellä kivinavetan vieressä klo 12.00. Oppaina Aune Niiranen ja Outi Airaksinen.

Suur-Savon luonnonsuojeluyhdistys järjestää tällä viikolla myös toisen kaikille avoimen ja maksuttoman luontoretken keskiviikkona 13.6. klo 17-19 Kalevankankaan alueella Mikkelissä. Retkellä tutustutaan Hanhilammen luonnonsuojelualueen luontoon kävellen polkuja pitkin Timo Lehtosen opastuksella. Kokoontuminen Raviradantien varrella, Kalevankankaan koulun vastapäisellä P-alueella klo 17.00.

Luonnonkukkien päivällä on vuosittain vaihtuva teemalaji. Vuoden 2018 teemalaji on metsätähti. ”Metsätähti on metsissä kasvavista kukista yksinkertaisuudessaan tyylikkäimpiä. Sen valkoiset tähtikukat tuovat hauskasti tuiketta muutoin tummasävyiseen metsänpohjaan”, kertoo turkulainen biologi Jussi Lampinen.

Luonnonkukkien päivän järjestävät yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Suomen biologian seura Vanamo ry, Societas pro Fauna et Flora Fennica rf, Metsähallitus Luontopalvelut, Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikkö, Suomen ympäristökeskus sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry.

Lisätiedot:

Luonnonkukkien päivän Suomessa järjestettävät retket:

www.sll.fi/luonnonkukat

 

Luonnonkukkien päivä sosiaalisessa mediassa:

Twitter: #luonnonkukat

Facebook: facebook.com/luonnonkukkienpaiva

 

Marja Haatanen, Luonnonkukkien päivän koordinaattori, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 044 559 9755 luonnonkukat@sll.fi

Suur-Savon luonnonsuojeluyhdistys, https://www.sll.fi/etela-savo/paikallisyhdistykset/sslsy, facebook.com/sllsuursavo