Petri Keto-Tokoi kertoi vanhojen puiden luontoarvoista

Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen kokoustila täyttyi Pirkkalan ympäristöyhdistyksen kevätkokouksen osallistujista perjantaina 20.3. Kokouksen jälkeen sisään tuli vielä muutama, jotka olivat ajoittaneet saapumisensa varmasti illan kiinnostavimpaan osuuteen. Vuorossa oli pirkkalalaisen metsänhoitajan, metsäekologin ja tietokirjailijan, Petri Keto-Tokoin esitelmä vanhojen puiden luontoarvoista ja niiden vaalimisesta.

Tampereen ammattikorkeakoulussa lehtorina toimiva Keto-Tokoi aloitti esityksensä kysymyksellä: miten vanhat puut eroavat nuorista puista. Yleisöstä arveltiin, että niissä on erilainen lajisto kuin nuorissa puissa. Tämä osui oikeaan. Esityksessä selvisi, että vanhoissa puissa on lukuisia mikrohabitaatteja, ts. rakenteita, jotka tarjoavat välttämättömän elinympäristön (pysyvän tai tilapäisen) jollekin lajille tai lajiryhmälle. Tällaisia mikrohabitaatteja ovat mm. kolot, puuhaavat, kuollut latvapuu, kasvannaiset, epämuodostumat, itiöemät, päällysvieraat ja eritteet.

Iäkkäisiin puihin on ehtinyt muodostua runsaasti mm. hidaskasvuisia jäkäliä, sammalia ja kääpiä. Lajirunsaus kertautuu, sillä nämä tarjoavat puolestaan ravintoa tai elinympäristön monille hyönteisille, joita vuorostaan hyönteissyöjälinnut tarvitsevat ravinnokseen. Vanhat puut toimivat myös itsessään pesäpaikkoina hyönteisille ja linnuille. Monet tikat hakkaavat kolonsa vanhaan puuhun ja myös osa tiaisista tekee pesäkolonsa itse, ja pieninokkaisina ne tarvitsevat pehmennyttä puuainesta. Useat lintulajit käyttävät pesäpaikkoinaan valmiita luonnonkoloja tai tikkojen vanhoja koloja. Kaarnan repeämiä hyödyntävät mm. lepakot ja puukiipijä. Lisäksi järeät vahvaoksaiset puut kannattelevat petolintujen suurikokoisia pesiä. Puuaineksen sisällä ja päällysvieraissa, kuten sammalissa, jäkälissä ja käävissä, elää puolestaan lukuisa joukko hyönteisiä.

Vähäjärvellä Vuorenhaan luonnonsuojelualueella upea ja erikoisesti haarautunut mänty ojentelee kruunuaan kohti taivasta. Kahden miehen käsivarret yltävät juuri ja juuri kilpikaarnaisen männynrungon ympäri.

Metsänhoidossa on perinteisesti poistettu taimikonhoidossa ja harvennushakkuissa juuri ne puut, joista tällaisia monimuotoisuuden kannalta arvokkaita habitaattipuita voisi muodostua. Tästä syystä monet vanojen metsien lajit ovat uhanalaistuneet nopeasti, kuten ennen aivan yleinen metsälintu, hömötiainen. Kuntien ja kaupunkien metsissä tulisi kuitenkin pyrkiä mahdollisimman monipuoliseen puustoon ja vanhojen puiden säilyttämiseen. Myös kulttuuriympäristöissä, mm. puistoissa, pihapiireissä ja hautausmailla tulisi pyrkiä suojelemaan vanhat puuyksilöt, sillä yksittäisetkin vanhat puut saattavat olla muualta jo kadonneiden lajien ainoita elinpaikkoja. Puun poistaminen kokonaan tulisi olla viimeinen vaihtoehto ja sitä ennen tulisi kartoittaa muut mahdollisuudet. Jos puu aiheuttaa vaaraa, voidaan miettiä, onko mahdollista rajoittaa liikkumista sen lähistöllä tai riittääkö latvaosan katkaiseminen. Jos puu täytyy kaataa, se olisi hyvä jättää kasvupaikalleen maahan, jolloin se edelleen tarjoaa elinympäristön monille lajeille.

Kiitos Petri Keto-Tokoille erittäin mielenkiintoisesta ja hyödyllisestä esityksestä! Pirkkalan ympäristöyhdistys toi esiin vanhojen puiden tärkeyden lausunnossaan Pirkkalan uudesta rakennusjärjestysluonnoksesta.

Pirkkalassa vanjoja puita voi käydä ihailemassa mm. Haikan kartanonpuistossa ja hautausmaalla. Myös Haikasta lähtevän kuntoradan varrelta löytyy vanhoja järeitä tammia ja vaahteroita. Killon vanha metsä ja Vähäjärven Vuorenhaka ovat luonnonsuojelualueita, joista vanhoja kuusia, mäntyjä ja lehtipuita löytyy runsaasti. Pulkajärven natura-alueelta löytyy myös järeitä haapoja ja kuusia.