–
–
25.1.2026
Pihabongaus / Garden Birdwatch

Tervetuloa lintu- ja luontoretkelle Oulun Hietasaareen! Pihabongaus -tapahtuma järjestetään taas tänä vuonna Hietasaaren monimuotoisissa metsissä ja luonnon poluilla.
Reitillä on kaksi lintujenruokintapistettä, joilla asiantuntijat kertovat linnuista. Tapahtumassa pääset siivekkäiden lisäksi tutustumaan Hietasaaren monipuolisiin metsäluontotyyppeihin ja rikkaaseen eliöstöön. Hietasaaresta on tavattu mm. 321 kasvilajia, 164 kääväkäslajia ja 90 pesimälintulajia.
Tapahtumassa kierretään noin 1,5 km pituinen reitti rastitehtävien ja linturuokintojen kautta. Reitti alkaa Vellamontien päästä Mustasalmen tuntumasta, jossa on ensimmäinen opas ja kartta. Auton voi jättää Vellamontien p-alueelle NalliSportia vastapäätä.
Tänä vuonna polulla on opasteita, joiden avulla pääset tunnistamaan lintuja ja puita talvella, eläinten jälkiä lumessa sekä rauhoittumaan metsän ääniin. Polku on kovapohjainen, mutta paikoin epätasainen ja kapea joten se ei ole esteetön. Puita on kaareutunut muutamassa kohti polun ylle niin, että voi joutua kumartumaan. Ulkoilun päätteeksi tarjolla on laskiaispullakahvit Villa Pukkilan saunatuvalla, Paattikuja 4 (ei pysäköintitilaa).
Tapahtuman järjestää Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.
Lämpimästi tervetuloa luontoon retkelle, jolla voit osallistua, kuunnella, katsella, oppia uutta ja ihastella.
Big Garden Bird Watch and nature trail in Hietasaari on Sun 25.1.2026 at 12-14:30
Welcome to a birdwatching and nature trip event to Hietasaari in Oulu! Pihabongaus -birdwatching event will be held again this year in the diverse forests and nature trails of Hietasaari. There are two bird feeding points by the route, where the experts tell you about the birds. In addition to our flying friends you can get to know the diverse forest habitats and rich biota of Hietasaari which includes 321 plant species, 164 species of polypores and 90 nesting bird species!
The trail of the event is approximately 1,5 km long. The route starts at the end of Vellamontie near Mustasalmi, where you can find the first guide and a map of the trail. You can leave your car in the Vellamontie parking area opposite NalliSport. This year, there are signs on the trail that will help you identify birds and trees in winter, animal tracks in the snow, and relax surrounded by the sounds of the forest. The path is uneven and narrow in places so it is not fully accessible if you have reduced mobility. At the end of the trail coffee and sweet buns will be served at Villa Pukkila, Paattikuja 4 (no parking space).
The event is organized by the Finnish Association for Nature Conservation Oulu association. The event is open to everyone and free of charge. A warm welcome to a trip to nature, where you can participate, listen, watch, learn new things and admire!
Kuva kuusitiaisesta: Esa Väänänen
Tapahtuman tiedot
Vellamontie, 90510 Oulu
Tapahtuma-aika
25.1.2026 klo 12:00-14:30
Järjestävä yhdistys
Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys ry
oulu@sll.fi