Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri Oulun yhdistys

Oulu
Navigaatio päälle/pois

Kuntalaisaloite avohakkuiden lopettamisesta Oulun kaupungin omistamissa metsissä

Kuntalaisaloite.fi palvelussa voi nyt allekirjoittaa kuntalaisaloitteen, jossa vaaditaan, että Oulu siirtyy kaikissa omistamissaan talouskäytössä olevissa metsissä jatkuvapeitteiseen metsätalouteen. Myös yhdistyksemme näkemyksen mukaan jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpää kuin avohakkuisiin perustuva metsänkasvatus, joten suosittelemme aloitteen allekirjoittamista.

Avohakkuut historiaan Oulun kaupungin talousmetsissä – kuntalaisaloite on allekirjoitettavissa nyt! Metsämme eivät ole pelkästään puuntuotantoa varten – metsät ovat meille virkistyksen ja elämysten lähde, monimuotoisen luonnon koti sekä ilmastonmuutoksen hillinnän väline. Avohakkuut lopettamalla tai niitä vähentämällä voimme lisätä näitä hyötyjä ilman, että metsätalouden taloudellinen tulos oleellisesti heikkenee. Oulun kaupungin tulee ajatella kuntalaistensa kokonaisetua – allekirjoita sinäkin siis aloite!

Aloite on valmisteltu yhdistyksemme aktiivien toimesta.