Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri Oulun yhdistys

Oulu
Navigaatio päälle/pois

Jäsenillan porinoita

Tiistaina 29.10.pidetyssä yhdistyksen jäsenillassa keskusteltiin aiheesta "Pitääkö olla huolissaan? Mitä painopistealueita yhdistyksen toiminnassa kannattaisi nyt painottaa, jotta huolemme ympäristöstä vähenisi?". Illan keskusteluissa riitti huolenaiheita:  Lähivirkistysalueiden säilyminen, metsien, soiden ja vesistöjen tila, ilmastotekojen kunnianhimo, lasten ja nuorten osallistuminen, kohtuutalous ja kestävät elämäntavat puhuttivat.

Sinitiainen.

Poimintoja asioista, jotka puhututtivat:

  • Kaavoitus: teemme parhaamme pitääksemme huolta lähipuistojemme ja muiden luontoalueidemme säilymisestä, mutta myös jokaiselta oululaiselta tarvitaan aktiivisuutta pitää silmällä oman lähialueen tilannetta. Pyrimme parhaamme mukaan tiedottamaan muutoksista.
  • Päättäjiin vaikuttaminen: vapaaehtoisemme keskustelevat myös päättäjien kanssa, mutta tässäkin jokaisella kansalaisella on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuttamme ja jokaista arkipäiväämme koskeviin asioihin! Toivomme päättäjiltä rohkeutta tehdä oikeasti vastuullisia tekoja myös käytännössä, ei vain puheissa!
  • Monimuotoisuus: elinympäristöjen, lajien ja geenien monimuotoisuus vaikuttavat vahvasti myös ihmisten terveyteen – tästäkin täytyy huolehtia. Emme pärjää ilman elinvoimaista luontoa!
  • Kaikki mukaan: miten saamme kaikki mukaan yhteisen paremman tulevaisuuden luomiseen? Onko sinulla ideoita uusista toimintatavoista? Uusia yhteistyökumppaneita?
  • Kohtuullinen elämäntyyli: kulutamme aivan liikaa – Älä osta mitään -päivänä muistutellaan taas kestävistä elämäntavoista ja kohtuudesta.

…ja paljon paljon muuta! Jos olet innokas valokuvaaja, kirjoittaja, kahvinkeittäjä, lastenleikittäjä, pulkkamäenlaskija tai mitä vain, tule ihmeessä mukaan toimintaamme vaikka vain hetkeksi!

Yhdistyksemme tekee parhaansa, jotta näihin ja moniin muihin huolenaiheisiin tartuttaisiin päätöksenteossa ja yksittäisten ihmisten arjessa. Koska toimimme kaikki vapaaehtoisina, juuri Sinäkin voit auttaa tulemalla mukaan toimintaamme vaikkapa kerran vuodessa!

Upiaa toimintaa taas tulossa! Tulehan völijyyn! Kiitos hengessä ja paikalla mukana olleille!

PS. Onneksi huolenaiheiden lisäksi myös maukasta evästä riitti! Kiitos Kestävän kehityksen keskukselle tiloista ja tarjoiluista!