Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri Oulun yhdistys

Oulu
Navigaatio päälle/pois

Lietetatar voitti Kuusisaaressa

Pohjois-Suomen hallintooikeus hylkäsi ELY-keskuksen poikkeusluvan Oulun kapungin hakemukseen lietetattaren kasvupaikan tuhoamisesta Kuusisaaren ruoppauksissa. Perusteluissa todetaan, ettei pakottavaa syytä myöntää
poikkeuslupa ollut. Luontodirektiivin 16 atrtiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan luvan myöntäminen edellyttää tärkeän yleisen edun kannalta pakottavaa syytä. Päätöksessä todetaan, että mainitussa artiklan kohdassa kaikkien säädettyjen edellytysten pitää täyttyä. Kun yksi edellytys ei täyttynyt, niin oikeus ei pohtinut enää muita vaatimuksia poikkeusluvalle.

Hallinto-oikeuden päätös on siinä mielessä merkittävä, että se linjaa, millä ehdoilla poikkeuslupia direktiivilajien elinpaikkojen heikentämiseen Natura-alueilla voidaan myöntää. Päätös on siis merkittävä koko Oulujoen suiston Natura-alueen suojelun kannalta.

Lietetatar on erittäin uhanalainen hennohko ruoho, joka kasvaa matalassa vedessä tai märällä maalla jokien ja järvien lieterannoilla. Lietetatar on hävinnyt useilta esiintymispaikoiltaan jokien säännöstelyn tai vesien rehevöitymisen aiheuttaman umpeenkasvun takia. Oulujoen suistossa ja merenrannoilla lajia kuitenkin vielä esiintyy.

Oulun kaupungin poikkeuslupahakemuksessa hävitettävän lietetatar – esiintymän korvaamiseksi oli tarkoitus perustaa uusi suojelualue lietetataren toiselle esiintymispaikalle Loistokarin edustalle.  Päätös uuden suojelualueen perustamisesta oli ehdollinen Kuusisaaren rannan ruoppausluvalle. Nyt päätös suojelualueesta menee käsiteltäväksi uudelleen kaupungin organisaatiossa. On erittäin tärkeää, että suojelualue silti perustetaan. Lietetattaren lisäksi uusi suojelualue tukee muitakin Perämeren maankohoamisrannikon uhanalaisten lajeja.