Yhdistyksemme järjestämä lintujen kevätmuuton tarkkailuaamu toteutettiin 26.4.2025 Lapuan Alajoella. Tapahtuma onnistui yli odotusten.
Kuvaaja Marika Pohjoispää.
Yhdistyksemme järjestämä lintujen kevätmuuton tarkkailuaamu toteutettiin 26.4.2025 Lapuan Alajoella.
Tapahtuma onnistui yli odotusten. Osallistujia oli 19. Toiset olivat varustautuneita omin kiikarein tai kaukoputkin ja olivat selvästi harrastuneita aiheesta. Ilahduttavan moni oli aivan tavallisia luonnosta kiinnostuneita ja kaikenikäisiä ihmisiä, jotka saivat toivottavasti uudenlaista kokemusta, kun pääsivät kiikareiden ja putkien avulla tarkastelemaan lintuja. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä IISI-yhdistyksen kanssa, minkä vuoksi tunnelma tornilla oli monikansallinen. IISI tarjosi tapahtuman päätteeksi myös kahvi- ja lettutarjoilun.
Metsähanhia, tundrahanhia, valkoposkihanhia sekä suokukkoja nähtiin runsaasti. Isoista petolinnuista nähtiin piekana sekä suopöllö. Ilahduttavia kevään ensimmäisiä ”haviksia” eli havaintoja olivat kalatiira, kivitasku ja pajulintu. Yhteensä lajeja havaittiin noin kolmisen kymmentä.
Lämpimät kiitokset asiantuntemuksesta ja kaukoputkilla katselun mahdollistamisesta oppaillemme Marika Pohjoispäälle sekä Martti ja Juhana Patterille. Sydämelliset kiitokset myös IISI-yhdistykselle yhteistyöstä ja tarjoiluista.
Luonnonkukkien päivän 15.6. 2025 kasviretkellä Hakalan haassa
Lapuan ympäristöyhdistys järjesti kasviretken Luonnonkukkien päivänä 15.6.2025. Kesän ensimmäisenä hellepäivänä kasviretkeläisten askeleet johtivat Hakalan hakaan, joka sijaitsee Lapuan keskustan tuntumassa Alangon alueella.
Lapuan ympäristöyhdistys ry osallistui ensimmäistä kertaa Lapuan kaupungin Lapua kukkii -puutarhamessuille Jokilaakson matkailupuutarhassa 24.5.2025. Halusimme esitellä toimintaamme ja jokaisen mahdollisuuksia edistää luonnon monimuotoisuutta omassa puutarhassa ja lähiympäristössä.
Lapuan ympäristöyhdistys ry järjesti yhdessä Lapuan kansalaisopiston ja Lapuan kaupunginkirjaston kanssa Kulttuurikeskus Vanhan Paukun Alajoki-salissa (Vanhan Paukun tie 1, Lapua) lauantaina 26.9.2020 kansallispuistoaiheisen luennon inspiraatioksi syksyn retkisuunnitelmille. Rovaniemeläinen ammattiluontokuvaaja ja…