Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Savon piiri Koillis-Savon yhdistys

Koillis-Savo
Navigaatio päälle/pois

Logon julkaisu ke­vät­ko­kouk­ses­sa 2021

Yhdistyksen historian aikana ajatus  omasta logosta on  ajoittain noussut esiin. Yhdistyksen perustamisesta mukana toiminut Topi Laitinen sysäsi lopulta hankeen liikkeelle lupaamalla Topin Maatilamyymälältä merkittävän summan logon hankintaan. Syyskokouksessa 2020 päätettiin järjestää avoin kilpailu ja käytännön järjestelyihin perustettiin kolmihenkinen toimikunta. Tiedotus hoidettiin sosiaalisessa mediassa ja omien kotisivujen kautta. Myös paikallislehteen laitettiin ilmoitus ja Kuopioon jaettiin ilmoitustauluihin viestiä. Kiinnostus kilpailuun yllätti iloisesti. Saimme kolmeltakymmeneltäyhdeltä kilpailijalta neljäkymmentä- yhdeksän ehdotusta. Tuomaroinnin suoritti yhdistyksen jäseninä kokenut järjestötoimija Pekka Tenhunen ja työuran metsähallituksen palveluksessa tehnyt Sulo Norberg toimien Urho Kekkosen kansallispuistossa reittisuunnittelussa ja tiedotuksessa. Yhdistyksen ulkopuolisena tuomaroi paikallinen valokuvaaja Jussi Peltola.

Logokilpailu jyrytysmuistio

 

Voittaja julkaistiin kevätkokouksen  yhteydessä 15.4.2021 jolloin myös yleisö pääsi tutustumaan kilpailutöihin sekä paikanpäällä että etäyhteydellä.

Topi ja Tuula tutkivat kilpailutöitä.

Topi ja Tuula tutkivat kilpailutöitä.

Voittajaksi tuomarit valitsivat Pekka Vuolan työllä vesilintu.

 

logo

Iloisesti yllätetty voittaja totesi lopullisen muodon vaatineen useampia kokeiluja. Pyöreällä muodolla eri aiheet kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Erityisesti veden väreiden viimeistely oli vaatinut työtä. Kokousyleisössä kiiteltiin linnun ja oksan tyylittelyä.

Voittajalogon julkaisu.

Voittajalogon julkaisu. kuva Pekka Tenhunen

Lisäksi yhdistys palkitsi kunniamaininnalla sekä rahapalkkiolla useamman idearikkaan työn lähettäneen Tero Pelkosen sekä arpomalla Mira Martikaisen.