Vastaselitys LVV:n lausuntoon ja Metsäliitto osk:n selitykseen (Kulovuori)

Vastaselitys 31.5.2026

Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Asia: Vastaselitys Lupa- ja valvontavirastonlausuntoon ja Metsäliitto Osuuskunnan selitykseen.

Liitteet: Koira-avusteinen liito-oravakartoitus Kangasala
Havaintokartta
Lausunto liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määritelmistä ja suojelusta, FT Ralf Wistbacka (Valituksen liite, lähetetty 12.2.2026)

1. Johdanto

Vastaamme seuraavassa Lupa- ja valvontaviraston (LVV) ja Metsäliitto Osuuskunnan (MO) liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa koskeviin rajauksiin. Vastaselityksemme liitteenä keväällä 2026 tehdyt liito-oravahavainnot ja koira-avusteisen liito-oravahavainnoin raportti.

Koira-avusteisen kartoituksen sekä keväällä 2025 ja 2026 tehtyjen kartoitusten perusteella suunnitellut hakkuut (1-2025-86157) kohdentuvat kahden eri lisääntymis- ja levähdyspaikan keskeisiin osiin ja heikentävät näiden ekologisen toiminnallisuuden. Hakattavaksi suunnitelluilta aloilta on tehty useita papanahavaintoja (ks. Havaintokartta). Lisäksi pohjoisen leimikon välittömään läheisyyteen, alan pohjoispuolelle sijoittuu risupesäpuu satoine papanoineen ja kolohaapa sekä pohjoisen leimikon kaakkoisosaan, aivan leimikon rajalle risupesä (ks. Havaintokartta). Koira-avusteisessa kartoituksessa pohjoisen leimikon luoteis- ja kaakkoispäädystä löytyi risupesä (ks. Koira-avusteinen liito-oravakartoitus Kangasala, raportin pesät on merkitty myös havaintokarttaan). Eteläisen leimikon pohjoispäästä MO on tehnyt papanahavainnon vuonna 2025 (ks. Metsäliitto Osuuskunnan selitys, kuva 2) ja koira-avusteisessa kartoituksessa leimikon eteläpäästä löytyi papanoita ja keskivaiheilta kolopuu (ks. Koira-avusteinen liito-oravakartoitus Kangasala).

2. Lupa- ja valvontaviraston ja Metsäliitto Osuuskunnan selitykset eivät perustu ajantasaiseen tutkimustietoon

Aiemmin laatimassamme valituksessa on pääosin vastattu sekä Lupa- ja valvontaviraston että Metsäliitto Osuuskunnan selitykseen (ks. myös valitus 11.2.2026).

Ensinnäkin LVV:n lausunto sivuuttaa tutkimustiedon ja rikkoo niin hallintolakia kuin EU-oikeuskäytäntöäkin: Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen toimien on oltava puolueettomia, mikä lakia koskevan hallituksen esityksen mukaan tarkoittaa mm., että viranomaisen päätöksenteon ja toiminnan yleensäkin on oltava ”objektiivisesti perusteltavissa”. Hallintolain 31 §:n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. EU-tuomioistuimen ratkaisu asiassa C-357/20 sanoo (kohta 52): Erityisesti on taattava se, ettei lisääntymis- ja levähdyspaikkoja heikennetä tai hävitetä ihmisen toiminnalla, jotta kyseiset paikat edelleen tarjoavat edellytykset sille, että kyseinen eläinlaji voi levätä niissä tai lisääntyä niissä menestyksekkäästi. Tällaisessa arvioinnissa on otettava huomioon kunkin asianomaisen eläinlajin, johon kyseinen yksilö kuuluu, omat ekologiset vaatimukset. (Yli-Karjanmaa 2026.)

LVV ei esitä ajantasaista tutkimustietoa, jonka perusteella se voisi katsoa liito-oravanaaraan lisääntymis- ja levähdyspaikan alaksi riittävän noin 1 hehtaarin. Sivuhuomautuksena edelleenkin todettakoon, että suojelun ja lain tulkinnan pitää perustua ajantasaiseen tutkimustietoon lajin biologiasta (ks. mm. liite Lausunto liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määritelmistä ja suojelusta, FT Ralf Wistbacka). Tämän lisäksi LVV:N esittämä 10 hehtaaria viittaa epämääräiseen alaan kiinteistöllä. Samalla tavalla MO laskee kulkuyhteyksiä eli tässä tapauksessa pitkiä kapeita käytäviä yhdeksi lisääntymispaikaksi. Huomattakoon, että kysymys on liito-oravanaaraan lisääntymiskelpoisesta lisääntymis- ja levähdyspaikasta, joka on yhtenäinen vähintään 4 hehtaarin alue, eikä siihen siten ole laskettavissa alueita ympäri kyseistä kiinteistöä, kuten LVV ja MO antavat ymmärtää. Kangasalan luonto on esittänyt ajantasaiseen tutkimukseen perustuvan näkemyksen liito-oravanaaraan lisääntymis- ja levähdyspaikasta (ks. liite Lausunto liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määritelmistä ja suojelusta, FT Ralf Wistbacka). Huomattakoon, että edellä mainitussa lausunnossa Kulovuoren alueen lisääntymis- ja levähdyspaikka on määritetty sen hetkisten havaintojen perusteella. Sittemmin tehdyssä koira-avusteisessa kartoituksessa pohjoisen leimikon kaakkoispäädystä löytyi useampi papanahavaintopiste ja risupesä sekä pohjoispäädystä risupesä (ks. Koira-avusteinen liito-oravakartoitus Kangasala). Lisäksi kevään 2026 kartoituksissa kaakkoispäädystä löytyi risupesä (ks. Havaintokartta). Näiden havaintojen perusteella on syytä olettaa, eteläinen leimikko kuuluu eri lisääntymis- ja levähdyspaikkaan kuin edellä mainittu lisääntymis- ja levähdyspaikka. Liito-oravan suojelun näkökulmasta uudet havainnot vahvistavat kartoitetun alueen (ks. Havaintokartta ja Koira-avusteinen liito-oravakartoitus Kangasala) kuuluvan keskeisesti liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin.

Lisääntymis- ja levähdyspaikka on siis riittävän kokoinen alue, jossa liito-orava menestyksekkäästi lisääntyy. Naaraat elävät omilla alueillaan, eivätkä vierekkäisten naaraiden elinpiirit ole päällekkäisiä (Hanski 2016). Toisin kuin MO esittää, hakkuiden väliin jäävä ”kuvio 002” (ks. Metsäliitto Osuuskunnan selitys) on jäämässä jo toteutuneiden ja aiottujen hakkuiden takia laikkuun, josta kulkuyhteydet pohjoiseen on tuhottu ja etelään tullaan tuhoamaan. Jäljelle jäisi ainoastaan kulkuyhteys luoteeseen ja kapeaan kaakkoiskäytävään, toisin sanoen lisääntymis- ja levähdyspaikka osittain tuhotaan ja jäljelle jäävä osa heikennetään. Niin ikään eteläinen leimikko sijoittuu lisääntymis- ja levähdyspaikkaan. Mm. Maarit Jokisen tutkimusryhmä on määritellyt liito-oravanaaraan lisääntymis- ja levähdyspaikan kokoa yli sadan liito-oravan elinpiirin analyysin pohjalta ja on todennut, ”Alle 150 m etäisyydellä lisääntymis- ja levähdyspaikan keskipisteestä tehdyt avohakkuut näyttävät heikentävän paikan ekologista toiminnallisuutta, koska ne laskevat liito-oravan esiintymistodennäköisyyttä alueella. Pienet ja suurelta osin avointen alueiden ympäröimät lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät yleensä säily liito- oravan käytössä ” (Yli-Karjanmaa 2026).

LVV myös toteaa, että suojelusäännös ”ei velvoita suojelemaan liito-oravan elinympäristöä kokonaisuudessaan”. Kuitenkin EU-tuomioistuimen asiassa C-357/20 antaman ratkaisun tuomiolauselman kohta 1 sanoo, että LLP:n (lisääntymis- ja levähdyspaikan) heikentämis- ja hävittämiskieltoa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu lisääntymispaikan käsite kattaa myös lisääntymispaikkojen ympäristön, jos kyseinen lisääntymispaikkojen ympäristö osoittautuu tarpeelliseksi, jotta kyseisen direktiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa mainitut suojellut eläinlajit ‒ ‒ voivat lisääntyä menestyksekkäästi (Yli-Karjanmaa 2026).

Tutkimustiedon (esim. liite Lausunto liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määritelmistä ja suojelusta, FT Ralf Wistbacka) mukaan 4 hehtaaria pienemmillä aloilla liito-oravanaaraan lisääntymistodennäköisyys asteittain heikkenee. Täten on selvää, että LVV:n 1 hehtaarin laikulla liito-oravanaaras ei lisäänny menestyksekkäästi.

EU-komission luontodirektiivin artikloille 12 ja 16 antaman sovellusohjeen (kohta 2.3.4 b) (https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX:52021XC1209(02) toteaa vastaavasti, että (lisääntymis- ja levähdyspaikkojen) suojelulla pyritään turvaamaan tällaisten alueiden ja paikkojen ekologinen toimivuus sekä varmistamaan, että ne tarjoavat kaikki eläinten levon ja lisääntymisen kannalta tarvittavat onnistumistekijät myös tulevaisuudessa (Yli-Karjanmaa 2026).

LVV:n esittämä 1 hehtaarin rajaus väistämättä johtaa lisääntymispaikan ekologisen toiminallisuuden heikkenemiseen ja on siten luonnonsuojelulain 78 §:n vastainen.

MO ja LVV antavat ymmärtää, että tuomiota C-357/20 voidaan tulkita siten, että lisääntymis- ja levähdyspaikka käsittää vain pesäpuut ympäryspuineen. Toisin sanoen sekä LVV että MO tulkitsevat lisääntymis- ja levähdyspaikan tarkoittavan vain pesäpuuta sen välittömine ympäristöineen. Näin tehdessään ne sivuuttavat kokonaan ajantasaisen tutkimustiedon, jonka pitäisi olla myös oikeuskäytäntöä ohjaava.

Kuten Wistbacka (Lausunto liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määritelmistä ja suojelusta, FT Ralf Wistbacka) esittää: Lisääntymis- ja levähdyspaikka ei ole sama kuin pesäpaikka. Lisääntymishabitaatti on käytännössä sama kuin elinpiiri, kooltaan vähintään 4 hehtaaria (esim. Wistbacka et al. 2018). Myös Hanski on esittänyt jo vuonna 2015, että liito-oravan (naaraan) lisääntymis- ja levähdyspaikka ei ole pienialainen eikä sitä tule biologisin perustein tarkasteltuna erottaa liito-oravan elinpiiristä (Yli-Karjanmaa 2026).

Edelleenkään sen paremmin LVV kuin MG:ään eivät esitä sitä tutkimustietoa, minkä perusteella voitaisiin päätyä suppeisiin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen määrityksiin pienine suojaetäisyyksineen. Kuten olemme todenneet, toteutuneet ja suunnitellut hakkuut jättävät jäljellä olevan pohjoisen lisääntymishabitaatin laikkuun, joka rajautuu pohjoisessa ja etelässä avohakkuuseen. Tämä heikentää lisääntymishabitaatin ekologisen toiminnallisuuden. Niin ikään eteläisen leimikon hakkuu hävittää osan lisääntymis- ja levähdyspaikasta.

MO esittää, että yksittäisten tutkimuksien perusteella ei voida tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yksittäistapauksessa. Kuitenkin juuri tutkimusten tarkoitus on esittää yleistettävää tietoa. Edelleenkin ajantasaisten tutkimusten perusteella tiedetään, että liito-oravan esiintymistodennäköisyys laskee, kun lisääntymishabitaatti pienenee alle 4 hehtaariin (ks. valitus). Lisäksi MO viittaa lisääntymiselle ”elintärkeään” elinympäristön osaan. Ilmeisesti MO:n näkemyksen mukaan ”elintärkeän” osan ulkopuolista aluetta voi hakata eli lisääntymis- ja levähdyspaikkaa heikentää. Näkemys ei tunnista sen paremmin tutkimustietoa kuin oikeuskäytäntöäkään.

Mm. EU-tuomioistuimen sitova ennakkoratkaisu asiassa C-357/20, kohta 30 esittää: Luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyllä suojellun eläinlajin lisääntymispaikkojen suojelulla on näin ollen voitava varmistaa, että lisääntymispaikoilla edistetään kyseisen eläinlajin suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai sen ennalleen saattamista siten, että kyseisellä suojelulla varmistetaan niiden ekologisen toiminnallisuuden jatkuvuus.

LVV ja MO:n tekemät pienet lisääntymishabitaattirajaukset eivät huomioi em. ennakkoratkaisua. Edelleenkään kumpikaan taho ei esitä tutkimustietoa, minkä perusteella näiden tahojen esittämät suppeat lisääntymis- ja levähdyspaikat ja suojavyöhykkeet riittäisivät säilyttämään ekologisen toiminnallisuuden ja edistäisivät liito-oravan suotuisan suojelun tason säilymistä. Kuten olemme jo vastineessa todenneet, jo yksistään varovaisuusperiaatteen mukaisesti on luonnon monimuotoisuutta uhkaavista toimista, kuten hakkuista luovuttava, jos on epäilystä että ne heikentävät merkittävästi luonnon monimuotoisuutta. Nähdäksemme hakkuut merkittävästi heikentävät liito-oravan elinmahdollisuuksia, koska osa lisääntymis- ja levähdyspaikoista häviää kokonaan. Tämä jo yksistään tarkoittaa luonnonsuojelulain vastaisia toimia.

Toisin kuin MO esittää, hakattavaksi aiotut alat ovat liito-oravalle suotuisaa metsää ja kumpaisestakin leimikosta on tehty useita papanahavaintoja keväältä 2025 ja 2026, viimeksi koulutetun koiran kanssa. Leimikot koostuvat liito-oravalle sopivan elinympäristön tunnustekijöistä: varttuneesta kuusivaltaisesta sekametsästä, jossa on kolopuita sekä lehti- ja havupuita ravinnoksi, kuten haapaa, tervaleppää, koivua ja mäntyä (Hanski 2016). Kuten koira-avusteisen liito-oravakartoituksen raportissa (ks. Koira-avusteinen liito-oravakartoitus Kangasala) todetaan, tarkastellut kuviot sopivat erittäin hyvin liito-oravalle, niin metsän rakenteisuuden kuin lajistonkin puolesta. Metsä on monikerroksista ja sieltä löytyy runsaasti suoja- ja ravintokasveja. Suurikokoiset kuuset tarjoavat liito-oravalle suojaa petoja vastaan ja erityisesti havupuista männyn silmut ja kävyt ovat osa lajin ravintoa lehtipuiden lisäksi (Hanski 2016). Kaiken kaikkiaan leimikot ovat liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen keskeisiä osia. Leimikot sijoittuvat suurelta osin juuri sille alueelle ja sen välittömään yhteyteen, josta liito-oravahavaintoja on pääasiassa tehty Kulovuoren alueella.

3. Johtopäätökset

Lopuksi todettakoon, että luonnonsuojelulain tarkoitus on mm. luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Luontodirektiivin tarkoitus on varmistaa yhteisön tärkeinä pitämien elinympäristöjen ja niissä elävien lajien suotuisan suojelutason säilyttäminen tai sen palauttaminen ennalleen. Kuten olemme jo aikaisemmin esittäneet, tuoreimman liito-oravan uhanalaisuusarvion mukaan tilanne on entisestään heikentynyt (ks. valitus). Ei liene epäselvää kenellekään, että kun viranomainen määrittää lisääntymis- ja levähdyspaikan koskemaan yksittäisiä pesiä huomioimatta koko lisääntymis- ja lehvähdyspaikkaa riittävine resursseineen, riittävän kokoisena elinympäristönä, liito-oravan kannan taantuminen jatkuu. Liito-oravan kannan suojelua ei myöskään edistä maiseman pirstoutuminen kapeiksi käytäviksi, joissa laikut kytkeytyvät näennäisesti tai ei ollenkaan toisiinsa. Koska laki edellyttää liito-oravan suojelua ja vieläpä sen kannan palauttamista suotuisalle tasolle, on lisääntymis- ja levähdyspaikan koon perustuttava lajin biologian edellyttämiin vaatimuksiin. Olemme esittäneet ajantasaiseen tutkimustietoon perustuvan näkemyksen lisääntymis- ja levähdyspaikan vähimmäispinta-alasta ja suojaetäisyydestä. Nämä turvaavat alueen liito-oravapopulaation säilymisen. Hakkuut on kokonaisuudessaan kiellettävä.

Kangasala 31.5.2026
Kangasalan luonto ry

Lähteet
Hanski, I. K. 2016. Liito-orava: biologia ja käyttäytyminen. Metsäkustannus. Latvia. 93 s.

Yli-Karjanmaa, S. 2026: Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelun juridinen ja biologinen perusta. Tiivistelmämuistio14 s., portaalissa www. kuusanluonto.fi/liituridokut.html