Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Järvenpään yhdistys

Järvenpää
Navigaatio päälle/pois

Helatorstain retki Kopparnäsiin

Perinteinen Helatorstain retki oli muutaman vuoden tauolla. Retkeä kaivattiin, joten SLL Järvenpään hallitus aloitti heti alkuvuodesta 2023 retken suunnittelun. Kohteeksi valikoitui luonnonkaunis Siuntion Kopparnäs, jonne suunnattiin Helatorstaina 18. toukokuuta.

Retkelle oli ilmoittautunut mukavasti osallistujia ja matkaan lähdettiin Järvenpää-talolta. Matkan aikana yhdistyksen puheenjohtaja Harri Myllyniemi kertoi Kopparnäsin historiasta mielenkiintoisia detaljeja, esim. suunnitelmista rakentaa atomivoimala alueelle.

Pickalan ABC:lta saimme mukaan paikallisen oppaan Hilkka Toivosen. Hän kertoi meille bussissa lisää alueesta, sen historiasta ja luonnosta. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Lintutornilla ja siitä jatkettiin matkaa rantakallioille. Hilkan mukaansatempaava kerronta sai retkeilijöiden huulille hymyn ja välillä taas vakavoiduttiin kuuntelemaan alueen sodan jälkeistä historiaa.

Hyvään retkeen kuuluu aina hyvät eväät ja nautimme niistä Bergudden täysin uusitulla nuotiopaikalla. Ruokailun jälkeen, yhteisellä päätöksellä lähdimme hieman ”turistelemaan”. Kiersimme Degerbyn kylän, tutustuimme bunkkeriin ja pääsimme vielä kiertämään Sjundbyn linnan ympäristöä.

Retkeä oli kaivattu, ja yhdessä päätimme, että perinnettä jatketaan. Nähdään ensi vuonna, mutta missä? Hallitus kuuntelee mielellään ehdotuksia.

Hallituksen puolesta Jaana Kulju