Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Hangon ympäristöyhdistys - Hangö miljöförening

Hanko
Navigaatio päälle/pois

JÄSENTIEDOTE 3-2019 MEDLEMSINFO

Ympäristöyhdistyksen projekti Pensaat kunniaan! lähenee loppuaan.

Toivomme, että monella teistä on ollut mahdollisuus tarkkailla ympäröivää rikasta luontoa ja että ehkä olette voineet helpottaa kasvien ja eläinten elämää. Että olette jättäneet lintujen ja hyönteisten pesäntekoainesta, jotakin mätänevää puuta puutarhan nurkkaan, jonkun ylimääräisen pensaan kasvamaan jonnekin. Ehkä pala nurmikkoa on jätetty leikkaamatta, niin että ketokasvit voivat orastaa? Perhosbaari, hyönteishotelli?

Nyt toivomme, että valokuvaatte näitä ympäristöjä, puutarhassa tai luonnossa, ja että kerrotte kuvista. Tietysti saa myös piirtää, runoilla, maalata, tehdä koruommel….

Näistä kuvista ja kertomuksista teemme näyttelyn. Lähetä viimeistään 15.10 sähköpostilla hanko@sll.fi, tai ota yhteyttä Astrid Lindströmiin, katso alla. Me suurennamme valokuvat ja tulostamme tekstit.

Milloin: Näyttely 28. – 31.10.2019 kirjaston aukioloaikojen mukaan,

Missä: Hangon kirjaston galleria, Vuorikatu 3-5, Hanko. 4-9.11 näyttely siirtyy kirjaston alakertaan.

Tervetuloa syyskokoukseen!

Keskiviikkona 30.10. 2019 kirjaston galleriassa, Vuorik. 3-5,

Klo 17.30 Saara Kankaanrinta Baltic Sea Action Group´sta kertoo säätiön toiminnasta Itämeren hyväksi

Tästä alkaa seuraavan vuoden teema: Vesi!

  1. klo 18.30 Syyskokous, Sääntömääräiset asiat: toimintasuunnitelma, talousarvio, hallitus vuodelle 2020

Yleisö tervetullut!

Ainutlaatuinen tilaisuus, tämä täytyy kuulla!

Baltic Sea Action Group (Elävä Itämeri Säätiö, BSAG)  Suomessa perustettu voittoa tavoittelematon säätiö, jonka vuonna 2008 perustivat Ilkka Herlin, Saara Kankaanrinta ja Anna Kotsalo-Mustonen. Sen tavoitteena on Itämeren palauttaminen hyvään ekologiseen tilaan. Toiminta keskittyy erityisesti kestävän maatalouden ja ravinteiden kierrätyksen edistämiseen, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun. BSAG tuo yhteen toimijoita yhteiskunnan eri osa-alueilta, sillä Itämeren pelastaminen vaatii yhteistyötä. Poliitikot, tutkijat, yritykset ja yksityiset ihmiset voivat kaikki omalta osaltaan vaikuttaa Itämeren tilaan, ja kaikkien panosta tarvitaan.

Miljöföreningens  projekt: Respektera buskarna! närmar sig sitt slut!

Vi hoppas att många av er har haft möjlighet att observera den rika naturen omkring er, att ni kanske har kunnat underlätta livet för växter och djur. Att ni har lämnat litet material för fåglar och insekter att bygga bon av, något murket trä i en vrå av trädgården, någon extra buske växande någonstans.  Kanske en bit av gräsmattan har lämnats oklippt, så att ängsväxter kan spira? Fjärilsbar och insektshotell?

Nu hoppas vi att ni fotograferar de här miljöerna, i trädgården eller i naturen, och att ni berättar om bilderna. Gärna får man också teckna, dikta, måla, brodera…

Av de här bilderna och berättelserna gör vi en utställning. Skicka senast 15.10. per epost till hanko@sll.fi, eller ta kontakt med Astrid Lindström, se nedan. Vi kopierar upp bilderna och printar ut texterna.

När: Utställning 28. – 31.10. 2019 enligt bibliotekets öppethållningstider

Var: Hangö biblioteksgalleri, Bergg. 3-5. Hangö 4-9.11 flyttar utställningen till nedre våningen i biblioteket

 

Välkomna på höstmöte!

Onsdagen 30.10.2019 i bibliotekets galleri, Bergg. 3-5

Kl 17.30 berättar Saara Kankaanrinta från Baltic Sea Action Group om fondens verksamhet för Östersjön.

Det blir inledningen till nästa års tema: Vatten!

ca  kl 18.30 Höstmöte, Stadgeenliga ärenden: verksamhetsplan, budget, styrelse för 2020.

Allmänheten välkommen!

Ett unikt tillfälle, detta måste man höra!

Baltic Sea Action Group (Stiftelsen för ett levande Östersjön, BSAG) är en ideell stiftelse som grundades år 2008 i Finland av Ilkka Herlin, Saara Kankaanrinta och Anna Kotsalo-Mustonen. Stiftelsens målsättning är att återställa en god ekologisk status i Östersjön. Verksamheten fokuserar i synnerhet på hållbart jordbruk, cirkulation av näringsämnen, bekämpning av klimatförändringen och beskydd av naturens mångfald. BSAG sammanför olika samhällsaktörer, emedan räddandet av Östersjön förutsätter samarbete. Politiker, forskare, företag och privata personer kan alla för sin del påverka Östersjöns tillstånd och allas insatser behövs.

Uutta! Petran sinikulma antaa 10 % alennusta Hangon ympäristöyhdistyksen jäsenille! Hänellä on myytävänä paljon ympäristöystävällisiä tuotteita!                              

Nyhet! Petras sinikulma ger 10% rabatt åt Hangö miljöförenings medlemmar! Hon har många miljövänliga produkter i sitt sortiment!

 

Ilmastonmuutostakin pitäisi ajatella, myös Hangossa! Onko ideoita! Ottakaa yhteyttä!

Klimatförändringen – vad göra i Hangö? Idéer? Ta kontakt!

 

Hangon ympäristöyhdistys    Hangö miljöförening  Astrid.lindstrom@brev.fi 040-8474030