Sijainti: Pääsivu / Mitä me teemme / Lajit / Liito-orava

Liito-orava

Liito-orava

Kuva: liito-orava / Risto Ruuska, Ikkuna Suomen luontoon

Uhanalainen liito-orava on tiukasti suojeltu EU:n luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain perusteella. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä.

Oikeuskäytännön mukaisesti myös lajin kulkuyhteyksiä pitää selvittää ja suojella! Ilman direktiivin suojaa lajin ainoa suojelukeino olisi sama kuin useimpien Suomen uhanalaisten lajien: seuranta eli vähenemisen katsominen sivusta.

 

 

Paljonko niitä on?

Liito-oravien määräksi arvioitiin aikanaan Suomessa 143 000 naarasta. Sekään ei ole paljon, koska liito-orava on taigametsän peruslaji. Myöhemmin on kuitenkin selvinnyt, että kannanarvioon käytetty menetelmä ei toimi oletetusti, vaan antaa yliarvion. Näyttää siltä, että arvio on kaksin tai kolminkertainen yliarvio. Ongelma kannanarviossa korostuu kun kanta harvenee: mitä harvempi kanta sitä suurempi yliarvio. Liito-oravia on siis vähemmän kuin on kuviteltu ja samaan aikaan kannan väheneminen jatkuu. Yhä suurempi osa Suomen liito-oravista myös asustaa kaupunkien liepeillä, sillä mitään takamaametsiä ei enää ole. Männylle istutetuista tehometsätalouden alueista ei näytä tulevan liito-oravalle soveliaita elinympäristöjä.

 

Miksi liito-orava on uhanalainen?

Ns. klassinen liito-oravametsä. Kuva SLL / Keijo Savola

Liito-oravan uhanalaisuuden syy ei ole yksilömäärän vähäisyys vaan kannan kova laskuvauhti ja esiintymisalueen pirstoutuminen.

Ympäristöministeriön maaliskuussa 2006 julkaiseman selvityksen mukaan liito-oravakannan kehitys on ollut vähenevä 1940-luvulta lähtien. Selvityksessä kannan arvioidaan tulevaisuudessa pienenevän entisestään.

10–20 viime vuoden aikana 13 eri alueella tehtyjen seurantatutkimusten mukaan liito-oravien määrä on vähentynyt alueesta ja seuranta-ajanjaksosta riippuen 20–58 prosenttia. Millään tutkimusalueella kannan kehityksen ei ole havaittu tasaantuneen, saati kääntyneen nousuun.

Selvityksestä ilmeni myös että liito-oravakannassa on suuria aukkoja maan eri osissa. Yleisesti ottaen laji on runsain läntisessä "Pelto-Suomessa" ja harvempi itäisessä "Metsä-Suomessa". On esitetty, että Suomi saisi liito-oravatäydennystä idästä Venäjän puolelta. Silloin voisi olettaa, että Suomen liito-oravakanta on tihein Itä-Suomessa lähellä Venäjän rajaa. Kartoitustulos osoittaa kuitenkin täysin päinvastaista.

Selvityksessä arvioidaan, että kannan väheneminen ja pirstoutuminen jatkuvat edelleen lähitulevaisuudessa. 1960-luvulta lähtien aukoiksi hakatut metsät eivät ole vielä vuosikymmeniin sopivia liito-oraville.

 

Liito-orava muualla

liito-oravametsa1.jpg

Metsähallituksen Yhteiset uhanalaiset -hankkeessa selvitettiin liito-oravan esiintymistä Karjalankannaksella ja Laatokan eteläpuolisella vyöhykkeellä sekä vastaavasti rajan Suomen puoleisella alueella. Kartoitus toteutettiin vuosien 2004–2006 aikana.

Liito-oravan esiintyminen kannaksella on samankaltaista kuin läheisillä alueilla Kaakkois-Suomessa. Liito-oravan asuttamia paikkoja löytyi vähemmän kuin ennen kartoitusta oletettiin. Kartoituksen mukaan kanta on kannaksella yhtä harva tai jopa hieman harvempi kuin Kaakkois-Suomessa, ja näyttääkin siltä että kannaksen liito-oravista ei ole täydentämään Suomen populaatiota, toisin kuin aikaisemmin on oletettu.

EU:ssa liito-oravaa esiintyy vähän myös Virossa. Liettuasta laji on kuollut sukupuuttoon, kuten myös todennäköisesti Latviasta. Suomella on näin lajista EU:n erityisvastuu.

Jotkut ovat vaatineet liito-oravan poistamista luontodirektiviistä. Ympäristöministeriön seurantatutkimuksen perusteella lajin väheneminen jatkuu eikä tällaisille vaatimuksille ole perustetta.

Kuva: liito-orava / Tero Turunen, Ikkuna Suomen luontoon

liito-orava_TeroTurunenISL.jpg

Metsänhakkuut ja muut uhat

Hakkuut ovat liito-oravan suurin uhka

Maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö ovat antaneet liito-oravametsiä koskevat metsänkäsittelyohjeet. Ohjeiden mukaan alueellisen ympäristökeskuksen pitää ilmoittaa metsäkeskukselle liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat. Jos metsäkeskus saa tällaista aluetta koskevan metsänkäyttöilmoituksen, metsäkeskus ilmoittaa siitä ympäristökeskukselle. Ympäristökeskus tulee tällöin tekemään liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan säilyttävän rajauspäätöksen.

Järjestelmässä on kuitenkin monta aukkoa.

  • Liito-oravan kolopuut voi esimerkiksi hakata polttopuiksi, koska kotitarvehakkuusta ei tarvitse tehdä metsänkäyttöilmoitusta. Lisäksi kaikki eivät tee metsänkäyttöilmoituksia vieläkään, vaikka ne ovat pakollisia.

  • Metsäkeskuksen taas ei tarvitse ilmoittaa ympäristökeskukselle kaikkia sen tietämiin liito-oraviin kohdistuvia metsänkäyttöilmoituksia. Ohje koskee vain niitä kohteita, jotka ympäristökeskukset ovat ensin ilmoittaneet metsäkeskukselle. Jos metsäkeskus on kuullut liito-oravista maanomistajilta, luontoharrastajilta tai löytänyt ne itse metsälakikohteita etsiessään, sen ei ole pakko tehdä mitään. Niitä liito-oravia ei virallisesti ole olemassakaan.

  • Ympäristökeskukset taas tekevät rajauspäätöksiä vuoden ympäri, vaikka liito-oravan paras ja käytännössä ainoa mahdollinen kartoitusaika on keväällä. Silloin liito-orava voi jäädä maastokäynnillä huomaamatta.

  • Ympäristökeskukset tekevät rajauspäätöksiä vain hakkuuleimikolle. Lisääntymis- ja levähdyspaikka jatkuu kuitenkin usein muuhunkin metsään. Parasta olisi, kun koko esiintymän asia hoidettaisiin yhdellä kertaa. Lisääntymis- ja levähdyspaikan lisäksi olennaista on mitä sen läheisissä metsissä tapahtuu.

Liito-orava-alueiden metsienkäsittelyohje ei selvästikään tällä hetkellä ole Luontodirektiivin mukaisella tasolla. Lajin suojelu olisi kuitenkin mahdollista tehdä kunnolla ja ilman merkittäviä kustannuksia jos lähtökohdaksi otettaisiin laajemman alueen kokonaistarkastelu ja jatkuvankasvatuksen metsienhoito. Kun reviiriä ei avohakattaisi, pienialaisen pesäpaikan turvaaminen kokonaan hakkuiden ulkopuolella voisi riittää.

Raha ratkaisee

Suurin ongelma on se, että ympäristökeskukset rajaavat liito-oravalle keskimäärin alle 1 hehtaarin metsätupsuja. Esimerkiksi Uudenmaan ympäristökeskuksen alueelta olemme tutkineet 59 liito-oravapäätöstä. Niistä 47 tapauksessa tehtiin luonnonsuojelulain 72 a §:n mukainen rajauspäätös. Keskimäärin rajattu alue oli 0,87 ha. Lopuissa tapauksissa todettiin, että hakkuu ei haittaa liito-oravaa.

Lisääntyvä naaras tarvitsee pärjätäkseen kuitenkin vähintään noin 3,5 hehtaarin alueen, ja radioseurantojen perusteella se käyttää keskimäärin 8 hehtaarin aluetta. Moni maanomistajakin haluaisi suojella ministeriöiden ohjeita laajemman alueen.

Ministeröiden ohjeiden suppeuden syy on raha. Lisääntymis- ja levähdyspaikat rajataan niin pieniksi, että niistä ei tarvitse maksaa korvauksia maanomistajille. Valtio ei ole budjetoinut liito-oravakorvauksiin rahaa. Pari kertaa liito-oravalle on sentään perustettu yksityinen luonnonsuojelualue. Asia ei ratkea ennen kuin metsiensuojelulle saadaan lisää rahaa valtion talousarvioon.

 

Kaavoitus

Hakkuiden lisäksi liito-oravametsiä syö rakentaminen. Ympäristöministeriö antoi syksyllä 2005 liito-oravaa koskevat kaavoitusohjeet. Riittämättömät selvitykset ovat nimittäin johtaneet joidenkin kaavojen kaatumisen valituksiin.

Ministeriön kaavoitusohje ei ole paljon metsänkäsittelyohjetta parempi. Sen mukaan riittävät selvitykset ovat kuitenkin tärkeitä. Tutkimustarkkuus riippuu kaavatasosta, luontoarvoista ja rakentamistehokkuudesta. Väljästi suunnitellulle alueelle mahtuvat sekä ihmiset että liito-oravat.

YLÖS

Kannattaako valittaa?

Muutaman kerran luonnonsuojeluyhdistys tai piiri on onnistunut parantamaan rajuksia valittamalla hallinto-oikeuteen.

Oikeus on pistänyt uusiksi muun muassa Forssan Konikalliosta, Sysmän Vintturista ja Heinolan Vierumäestä tehtyjä rajauksia. Hämeen ympäristökeskuksen lisäykset ovat kuitenkin kaikissa näissä tapauksessa olleet niin pieniä, että niistä on pitänyt valittaa uudelleen. KHO piti kuitenkin joulukuussa 2005 ympäristökeskuksen Konikallion uuden rajauksen ennallaan. (Rajaus on kuitenkin YM:n ja MMM:n ohjeiden nykyistä yleislinjaa laajempi.)

Oikeuskäytännön mukaan lisääntymis- ja levähdyspaikan lisäksi myös liito-oravan kulkuyhteydet tulee turvata. Tämä asia on merkittävä myös kaavoituksen kannalta.

Euroopan yhteisöjen komissio sulki vanhat liito-oravakantelut, kun Suomi korjasi lainsäädäntönsä direktiivin mukaiseksi vuonna 2004. Luonnonsuojeluliitto suunnittelee nyt uutta kantelua direktiivin käytännön toimeenpanosta. Keskeistä on seurata miten YM:n ja MMM:n ohjeiden mukaan rajatuille lisääntymis- ja levähdyspaikoille on käynyt. Seuranta onkin alkanut vuonna 2006.

 

Pesimärauha

Lain mukaan liito-oravan tahallinen häiritseminen, erityisesti lisääntymisaikana, on kiellettyä. Siksi esimerkiksi Sysmän Vintturissa oikeus kielsi hakkuut huhtikuun puolestavälistä elokuun loppuun.

 

liito-oravakyltti.jpgTiehankkeet ja muut poikkeusluvat

Turku–Helsinki-moottoritie on maamme ainoa hanke, joka on tähän mennessä saanut liito-oravakohteiden hävittämis- ja heikentämisluvan.

Alueellinen ympäristökeskus voi antaa luvan poiketa suojelusta, jollei muuta tyydyttävää vaihtoehtoa ole, ja jos se ei haittaa kantojen suotuisaa suojelutasoa. Lisäksi hankkeella tulee olla erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy.

Korkein hallinto-oikeus velvoitti kuitenkin Tielaitoksen tekemään haittojen lieventämistoimia E18-poikkeusluvat siunatessaan. Liito-oravakohdille piti tehdä kavennuksia ja jättää tien varteen korkeita puita tien yli liidon turvaamiseksi. Lisäksi ympäristökeskus määräsi yhden asumattoman kolopuun siirrettäväksi tieltä ja istutettavaksi sen sivuun. Tiehankkeen seurantatutkimuksen mukaan alueen liito-oravat ovat kuitenkin vähentyneet voimakkaasti. Kulissimetsän jättäminen ei riitä, jos sen takana olevat metsät ja kulkuyhteydet hakataan.

Alueelliset ympäristökeskukset ovat myös osoittaneet poikkeusluvan tarpeen välttämiseksi haitattomia vaihtoehtoja esimerkiksi Seutulan lentokentälle suunnitellulle Kehäradalle ja Nurmijärven Klaukkalan ohikulkutielle.

 

Entä jos hakkuut ovat jo alkamassa?

Jos lisääntymis- ja levähdyspaikan tuhoaminen on alkamassa, paikallisyhdistys tai piiri voi tehdä luonnonsuojelulain 57 §:n mukaisen vireillepanon alueelliselle ympäristökeskukselle ympäristörikoksen estämiseksi. Vapaamuotoisen kirjeen voi lähettää kiireessä myös faksina tai sähköpostilla ympäristökeskuksen kirjaamoon. Silloin asiasta on pakko tehdä päätös, josta voi myös valittaa.

Jos rajauspäätöksestä on valitus menossa hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa, ja hakkuu on silti alkamassa, valittaja voi vaatia täytäntöönpanokieltoa siltä tuomioistuimelta, joka tutkii valitusta. Muutoksenhakua ei saa tehdä tyhjäksi valituksen käsittelyn aikana.

 

Jos tuho kaikesta huolimatta tapahtuu?

Liito-oravametsän hakkuista on tehty vuosien varrella muutama tutkintapyyntö poliisille. Yleensä rikos on vanhenhtunut kahdessa vuodessa, jäänyt tutkimatta, syyttämättä tai viimeistään rankaisematta.

Vuonna 2005 ensimmäinen liito-oravametsän tietoisesti ja tahallaan vastoin alueellisen ympäristökeskuksen ohjeita hakannut sai kuitenkin sakot Paimiossa. Mielenkiintoinen tilanne on käynnissä Kuopion Saaristokaupungissa, missä selvästi merkittyjä liito-orava-alueita on hakattu. Ympäristökeskus on jättänyt asiasta tutkintapyynnön poliisille, ja luonnonsuojeluliitto seuraa tilannetta.

 

YLÖS

liito-orava-makuuhuoneessa-facebook.jpgEntä jos löydän liito-oravan?

Liito-orava on yöeläin. Sen huomaa useimmiten maankuuluista papanoista.

Talviaikaan liito-oravan papanat ovat kullankeltaisia, mutta kesällä huomaamattoman vihreitä. Siksi paras ja käytännössä ainoa kartoitusaika on keväällä, lumien sulamisesta toukokuun loppuun asti. Kesällä ja syksyllä liito-oravan papanoita on miltei mahdotonta huomata, eikä virkamiesten pitäisi tehdä rajauspäätöksiä tällöin ollenkaan. Vaikka ministeriöiden ohjeet korostavat rajausten nopeaa tekemistä, virkamiehen tulee tutkia asiat asiallisesti.


Papana ei aina ratkaise

Yksi papana ei kuitenkaan tee metsästä liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa. Liito-oravat kun liikkuvat niiden välilläkin.

Toisaalta paikka voi olla suojeltava lisääntymis- ja levähdyspaikka ilman papanoitakin. Oikeuskäytännön mukaan se, että paikka on jonakin vuonna käyttämättä, ei merkitse sitä, että laji olisi sen hylännyt. Pitää muistaa, että lisääntymis- ja levähdyspaikkojen lisäksi myös kulkuyhteyksiä pitää selvittää ja suojella!

Kuva Suomen luonnonsuojeluliiton Facebook-sivulta (Katrina Fröberg)

Jos löydät liito-oravan

Ilmoita havaintosi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY). Voit lähettää kopion myös metsäkeskukselle ja kunnalle, mutta se on toissijaista. Tärkein on ELY-keskus!

Merkitse kartalle

  • papanat, kolopuut ja risupesät.

  • mahdollisten tarpeellisten kulkuyhteyksien suunta nuolilla.

Kirjoita kartalle lyhyt lähete

  • kuka näki mitä, missä ja milloin?

  • yhteystietosi

Karttapisteen ilmoittamisessa voi käyttää apuna Kansalaisen karttapaikkaa

YLÖS

Lisätietoja

  • erityisasiantuntija Tapani Veistola, tapani.veistola at sll.fi, p. 0400 615 530