Lausunto alueellisen metsäohjelman luonnoksesta

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry

pohjois-pohjanmaa(at)sll.fi

28.08.2020

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen metsäneuvosto

kirjaamo(at)metsakeskus.fi

Viite: 2421/09.00/2020, Pohjois-Pohjanmaan alueellinen metsäohjelma 2021 – 2025

Asia: Lausunto alueellisen metsäohjelman luonnoksesta

Yhteenveto

Alueellinen metsäohjelma asettaa tavoitteet maakuntamme metsien hoidolle ja käytölle sekä määrittää toimenpiteet, joilla tavoitteisiin pyritään. Ohjelma laaditaan viiden vuoden välein.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin mielestä tärkeimmät kehittämistarpeet Pohjois-Pohjanmaan metsien hoidossa ja käytössä ovat:

1. Suojellun metsäpinta-alan lisääminen, erityisesti uhanalaisten luontotyyppien
2. Avohakkuiden vähentäminen, ja turvemailla niistä kokonaan luopuminen
3. Heikkotuottoisten ojitettujen soiden ennallistaminen
4. Ojitettujen turvemaiden käytön aluetason optimointi ilmasto- ja monimuotoisuusnäkökohdat huomioiden

Metsäluonnon monimuotoisuuteen ja ilmastonäkökulmaan liittyviä kehittämistarpeita tuodaan kohtalaisen hyvin esiin metsäohjelman tavoitteissa ja toimenpiteissä. Toisaalta metsäohjelma sisältää paljon erilaisia tavoitteita ja osa niistä on jossain määrin keskenään ristiriidassa. Erityisen selvä ristiriita on ohjelmaan kirjatussa hakkuumäärätavoitteessa, jonka mukaan avohakkuiden määrää tavoitellaan kasvatettavaksi 17 000 ha vuodessa. Avohakkuita vähentää sekin, että metsähallitus ja monet suuret metsänomistajat ovat jo luopuneet tai luopumassa turvemaiden avohakkuista.

Jyväskylän yliopiston tekemät tutkimukset osoittavat, että LUKE:n Suurin ylläpidettävissä oleva hakkuukertymä – laskelman mukaiset hakkuumäärät eivät ole ekologisesti kestäviä, vaan johtavat luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. Metsäohjelma tavoittelee ekologista kestävyyttä. Ohjelman tavoitteisiin kirjattujen hakkuutavoitteiden tulee siis myös olla ekologisen kestävyyden rajoissa.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin kannalta oleellisia kappaleita metsäohjelmassa ovat 4.1 Resurssitehokas ja kestävä metsänhoito, 4.2 Talousmetsien luonnonhoito ja metsäluonnon monimuotoisuus ja 4.3 Ilmastokestävä metsätalous. Keskitymmekin lausunnossamme näihin kappaleisiin.

Tärkeimmät muutosesitykset

Avohakkuiden pinta-alaksi muutetaan 12 000 ha/v, eli noin 25 % vähennys nykytilaan.

Ohjelmaan tulee lisätä arvio suurimmasta ekologisesti kestävästä hakkuumäärästä ja verrata tavoiteltuja hakkuumääriä siihen. Mikäli ekologisesti kestävää suurinta hakkuumäärää on vaikea arvioida, niin vähintään on selvennettävä, että ekologisesti kestävä hakkuumäärän on pienempi kuin LUKE:n Suurin kestävä.

HELMI-ohjelmassa yhtenä tavoitteena on ennallistaa 12 000 ha soita valtakunnallisesti. Myös alueelliseen metsäohjelmaan on tarpeen kirjata tavoite ennallistetuille suohehtaareille. Sopiva tavoite voisi olla 800 ha/v.

Yksityiskohtaiset muutosesitykset ja huomiot

4.1 Resurssitehokas ja kestävä metsänhoito

Tilannekuvassa kerrotaan paljon metsien kasvun luomasta mahdollisuudesta lisätä metsien hakkuita nykyisestä tasosta. Myös uusien ja tulevien puuta käyttävien (lähinnä sellu-)tehtaiden suuresta puuntarpeesta kerrotaan. Puuntuotannolle on tulossa lisäpainetta. Teksti kertoo myös varsin yksioikoisesti kestävistä hakkuumääristä tutun valtakunnallisen perustelun mukaan: hakkuiden määrät ovat kestäviä niin kauan kun enemmän kasvaa tilalle.

Tosiasiassa puun määrä on vain yksi tekijä metsissä ja ekologiseen kestävyyteen merkitsee aina myös se, mistä puuta otetaan, esimerkiksi luontotyypillä ja vesistöjen läheisyydellä on merkitystä. Metsäluonto eli luonnon monimuotoisuus kärsii periaatteessa aina hakkuissa, enemmän tai vähemmän. Toisaalta talousmetsilläkin olisi potentiaalia paljon enempään puumäärään. Vaikka tekstinkin mukaan 1970-luvun puolivälistä lähtien Pohjois-Pohjanmaan metsien puuston määrä on lisääntynyt 60 kuutiometristä 102 kuutiometriin hehtaarilla, luku on edelleen hyvin vaatimaton. Paitsi ilmastolle myös luonnon monimuotoisuudelle olisi paljon parempi, kun lukua saataisiin vielä reilusti suuremmaksi, pidemmällä tähtäimellä esimerkiksi kaksinkertaiseksi.

Vakavina ilmastokatastrofin vuosina pitäisi myös aina huomioida se yksinkertainen tosiasia, että lisähakkuut tarkoittavat aina lisäpoistumaa hiilivarastoista. Täten esimerkiksi Suomen valtiollinen tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä kaipaa malttia myös metsähakkuissa. Metsiin talteen jääneet hiilitonnit merkitsevät tavoitteen saavuttamisessa huomattavasti. On myös laajalti tiedossa, että vaikka paljon muitakin päästöjen vähennystoimenpiteitä tarvitaan, lisääntyvä hiilen sitominen metsiin on sekä pakollinen että lisäksi verrattain erittäin kustannustehokas keino hiilineutraaliuden saavuttamisessa.

Kaikki uudet tehdashankkeet eivät välttämättä ja toivottavasti toteudu, ja niiden toteutumisen todennäköisyyteen voidaan juuri metsäpolitiikalla vaikuttaa. Ilmastotavoitteemme ja metsäluontomme eivät kestä entisestään lisääntyvää puuntuotantoa, joten näitä hankkeita tulisikin pyrkiä jarruttamaan.

Tavoitteissa ja toimenpiteissä on myös kestävyyden kannalta olennaisia asioita, esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen ja sekametsien lisäämisen tavoitteet sekä turvemaiden käytön ja ennallistamisen optimointitavoitteita vesistö- ja ilmastovaikutusten suhteen. Konkretia jää kuitenkin vähäiseksi. Miten nämä käytännössä aiotaan toteuttaa? Jotta metsäluonnon monimuotoisuuden väheneminen saadaan pysähtymään, tarvitaan konkreettisia toimia ja niitä tulisi kirjata myös metsäohjelmaan.

Tekstissä mainitaan erikseen myös suometsien puunkäytön lisäämisen turvaaminen. Kuten yllä mainitsimme, puunkäytön eli hakkuiden lisääminen nykytilanteessa on kyseenalaista etenkin ilmastotavoitteiden kannalta.

Tilannekuvassa sanottiin myös, että “Metsien hakkuumahdollisuudet voidaan hyödyntää, kun metsiä hoidetaan metsänhoitosuositusten mukaisesti”. Konkretian kannalta ongelma onkin, että metsänomistajat eivät painota toimissaan luonnonhoidon ohjeita läheskään riittävästi, mikä näkyy mm. aivan liian vähäisessä lahopuun määrässä. Se ei riitä turvaamaan tarpeeksi monimuotoista luontoa ja ehkäisemään lajikatoa.

4.2 Talousmetsien luonnonhoito ja metsäluonnon monimuotoisuus

Kuten tilannekuvassa sanotaan, kaikissa talousmetsien toimenpiteissä olisi otettava huomioon myös luonnon monimuotoisuus ja vesiensuojelu. Ongelmana onkin, että näissä ei olla toistaiseksi onnistuttu läheskään tarpeeksi hyvin, vain auttavasti. Siitä kertovat esimerkiksi talousmetsien vähäinen lahopuun määrä, lajien uhanalaistumiskehityksen paheneminen ja vesistöjen heikko tila monella alueella.

Mainituilla luonnonhoitohankkeilla ja METSO- ohjelmalla on tärkeät paikkansa metsien monimuotoisuuden suojelemisessa ja vesien hyvän tilan saavuttamisessa ja turvaamisessa. Tekstissä kerrotaan paikkansa pitävästi myös mm. palo- ja kulolajien hyötymisestä kulotuksessa palaneesta ja hiiltyneestä puusta. Suomessa on myös näistä riippuvaisia harvinaistuneita ja uhanalaisia lajeja.

Tavoitteissa ja toimenpiteissä esitetään vesienhoitoon tiedonkulun ja yhteistyön lisäämistä eri tahojen kesken. On hyvä, että myös konkreettisia ehdotuksia on mukana.

Metsäluonnon monimuotoisuuden tilasta aiotaan levittää tutkimustietoa ja varmistaa hyvien käytäntöjen noudattaminen metsätalouden toimenpiteissä Monimetsä- hankkeen toimintamalleilla. Aiotaan esittää sekametsien suosimista harvennuksissa, ja jatkuvan metsänkasvatuksen menetelmää aiotaan tarjota (vaihtoehtona). Metsäneuvojilla ja puunostajilla on keskeinen rooli siinä miten hyvät käytännöt toteutuvat. Metsäasiantuntija tulee osata välittää informaatiota Monimetsä – toimintamalleista metsänomistajalle siten, että metsänomistaja haluaa niitä soveltaa. Lisäksi koneenkuljettajien tulee hallita ja ymmärtää monimuotoisuutta edistävät toimintamallit. Ohjelmaan olisi tarpeen konkretisoida miten toimintaprosessia on tarkoitus kehittää, sillä nyt asia jää hieman epäselväksi, kun käytetään termiä ”varmistaa”. Mitä ”varmistaminen” tarkoittaa?

Talousmetsissä käytettäviin luonnon monimuotoisuuden huomioinnin menetelmiin kuuluu tekstin mukaan myös riistatiheiköiden ja sekametsäisyyden huomioinnit, sekä lahopuun lisääminen. Monimetsä- hankkeen tarkistuslista ja käytännöt aiotaan ottaa käyttöön. Nämä käytännöt ovat pääosin hyviä ohjeistuksia ja toivoa sopii, että metsänomistajat ottavat ne entistä paremmin käyttöönsä.

Tekstissä huomioidaan hyvin metsätalouden turvemaiden monimuotoisuuden lisääminen monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpien, suojelualueisiin liittyvien sekä kunnostusojituskelvottomien turvemaakohteiden kartoituksen avulla. Keinoina ovat soveltuvien kohteiden vapaaehtoinen suojelu ja kosteikkojen toteuttaminen tai ennallistaminen. Myös kirjaus pyrkimyksestä turvaamaan talousmetsien luonnonhoidon rahoitusta on tärkeä.

4.3 Ilmastokestävä metsätalous

On oikein hyvä, että tilannekuvassa tuodaan esille metsien monimuotoisuuden ja sekapuustojen ilmastohyödyt ja muut hyödyt. Myös maininta ”Hiilen sitomista lisätään, kun avoimille joutomaille viljellään metsää” pitää paikkansa ja mainittu toiminta on tärkeää.

Tekstissä on myös muutama oikomista vaativa seikka. Siinä sanotaan, että ”uudistushakkuiden jälkeen hiilen sitominen alkaa nopeasti, kun taimikko perustetaan viipymättä”. Taimikko on toki syytä perustaa viipymättä, minkä luulisi olevan Suomessa jo itsestäänselvyys. Taimikkoon toki myös sitoutuu alusta lähtien jonkin verran hiiltä. Nykyisen tiedon mukaan kestää kuitenkin noin 20 vuotta kunnes uuden metsän kasvusto kääntää maaperän takaisin hiilensitojaksi eli hiilinieluksi[1], joten kovin nopeaksi ei merkittävän hiilensitomisen alkamista voida kutsua. Avohakkuussa menetetään myös maaperästä aina suuri hiilivarasto. Täten juuri taimikon pikaisen perustamisen hyödyt kalpenevat niin paljon avohakkuun haitoille, että on nurinkurista ja jopa harhaanjohtavaa korostaa sitä eikä avohakkuun haittoja.

Tekstissä sanotaan myös, että ”hiilen vapautumista maaperästä voidaan hillitä vähentämällä maanpinnan käsittelyä ja turvemailla säätelemällä vedenpintaa maltillisilla ojasyvyyksillä ja kasvavan puuston peitteisyydellä”. Tämä pitää paikkansa. Olisi tosin hyvä tuoda esille myös, että turvemaiden ojituksista olisi pyrittävä pian kokonaan eroon, sillä niistä seuraa hyvin mittavat kasvihuonekaasupäästöt.

Tavoitteissa ja toimenpiteissä on paljon tärkeitä tavoitteita. Toimenpiteiden eli konkretian osalta sisältö jää tässäkin ohuemmaksi. Monta asiaa pitäisi määritellä tarkemmin, mitä aiotaan tehdä, etteivät hyvät aikeet jäisi niin herkästi vain aikeiksi.

Tekstissä mainittu talousmetsien pitäminen kasvukuntoisina on perusteltua ilmastokestävän metsätalouden kannalta, koska kun talouskäytössä olevilta metsiltä saadaan tehokkaasti raaka-aineita, voidaan helpommin suojella metsiä enemmän toisaalla. Myös ilmastollisesti kestävää tukkipuuta voitaneen korjata tällöin suhteessa enemmän. Mainittu metsätuhojen ennakoiva torjunta ei toivottavasti tarkoita myös lahopuun määrän minimoimista, koska talousmetsien riittävän monimuotoisuuden tason vaaliminen vaatii lahopuun määrän runsasta nostamista nykyisestä. Monissa tapauksissa lahopuuta pelätäänkin tuholaisten kannalta turhaan ja monimuotoisuus toisaalta lisää metsän luontaista vastustuskykyä tuholaisia vastaan.

Ilmastokestävän metsätalouden konkretian kannalta tärkeitä seikkoja erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla olisivat tehokkaat keinot jatkuvapeitteisen metsätalouden yleistämiseksi entisestään turvemailla. Pitäisi pyrkiä siihen, että pian kaikki turvemaiden metsäalueet olisivat vain jatkuvan kasvatuksen piirissä. Näin sekä suorat metsätalouden päästöt vähenisivät että puurakentamiseen soveltuvan raaka-aineen, jossa hiili pysyy tallessa jopa satoja vuosia, tuotantoa edistettäisiin. Näistä molemmista tekstissä kerrotaankin.

Digitalisaation lisääminen voi tehostaa toimintaa, mutta toisaalta myös aina osaltaan lisää päästöjä ja luonnonvarain kulutusta toisaalla, esimerkiksi palvelinkeskuksissa ja laitteiden valmistus- ja kuljetusketjuissa, joten myös siihen on suhtauduttava varauksella.

On hyvä ja tärkeää, että tekstissä tuodaan esille arvokkaiden vanhojen metsien suojelemisen edistäminen. Toivottavasti entistä toimivampia konkreettisia käytäntöjä löytyy myös siihen.

Lähteet:

1 Soimakallio, S. 2018. Ylen artikkeli: https://yle.fi/uutiset/3-10298562.

 

Esko Saari,  puheenjohtaja

Heli Kinnunen, sihteeri