Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Varsinais-Suomen piiri Mynämäenseudun yhdistys

Mynämäenseutu
Navigaatio päälle/pois

Tervetuloa Mietoistenlahdelle

Mynälahden perukka eli Mietoistenlahti on yksi maamme arvokkaimmista lintuvesistä. Lintuharrastajille se on erinomainen käyntikohde keväästä syksyyn.

Lintuja Mietoistenlahden alueella

Muuttolintujen paratiisi

Mietoistenlahti on tärkeä lintujen muutonaikainen ruokailu- ja levähdyspaikka. Kevätmuutto alkaa keskimäärin maaliskuun alussa jatkuen kesäkuun alkuun, jolloin on jo käynnissä kahlaajien syysmuutto. Maalis-huhtikuussa näkyvintä on joutsen- ja hanhiparvet, sulien avauduttua lokit ja vesilinnut, enimmillään lahdella on laskettu jopa 6000 vesilintua. Toukokuu on myös kahlaajien aikaa, joka kesäkuussa jatkuu syysmuuttona syyskuuhun. Kesän kuluessa lahdelle parveutuvat hanhet, enimmillään elo-syyskuussa useita tuhansia. Myös muita vesilintuja on sadoittain. Loka-marraskuussa näkyvimmiksi ja kuuluvimmiksi nousevat laulujoutsenet seuranaan koko vuoden lahdella liikkuvat merikotkat. Monet Suomessa vähälukuiset lajit levähtävät alueella säännöllisesti.

Karjaa laiduntamassa

Hoitotoimet elvyttävät lajistoa

Umpeen ruovikoituneen Mietoistenlahden kunnostus ja hoito aloitettiin Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen vapaaehtoistyönä 1990. Työtä on jatkettu ympäristöhallinnon rahoituksella ja Kosteikko Life – hankkeessa (1999-2003). Laiduntaminen on nykyään alueen tärkein hoitomuoto: Mietoistenlahden perukan rannoista on laidunnettuna noin 100 ha. Hoidon myötä rantaniittyjen pesimälinnusto on vähitellen palautumassa ruovikoitumista edeltäneeseen määrään.

Mietoistenlahden Natura-alue

Mietoistenlahti on kansainvälisesti arvokas lintulahti. Suojelualueeseen kuuluvat myös luonnontilaan palautumassa olevat metsäsaarekkeet Vasikkahaka ja Silakkari. Alue kuuluu Natura 2000 –suojelualueverkostoon linnuston erityissuojelualueena (SPA= Special Protection Area). Alueen koko on 586 ha.

Mietoistenlahden retkeilykartta

Pysäköintialueiden osoitteet

Vasikkahaka: Saarentie 230, Mynämäki
Sillakkari: Saarenrantatie 57, Mynämäki
Kuustonlahti: Kuustontie 77, Mynämäki
Pyheen kylätori: Pyhäntie 4, Mynämäki

Saapuminen Mietoistenlahdelle linja-autolla

Turku – Kustavi – Turku Taivassalon auto aikataulu
Turku – Uusikaupunki – Turku Taivassalon auto aikataulu
Turku – Uusikaupunki – Turku Vainion Liikenne aikataulu
Matka.fi palvelu aikataulut
Jää pois linja-autosta Pyheen kylätorin pysäkillä (Lauttanpää). Pysäkki sijaitsee Y-tienristeys ja Mietoinen-th pysäkkien välissä, joihin matka-aikaa linja-autolla on noin 2-3 minuuttia.
Kävelymatkaa Kustavintiellä sijaitsevalta linja-autopysäkiltä Vasikkahaan pysäköintialueelle Saarentietä pikin on noin 2 km.

Mietoistenlahden 360 asteen virtuaaliesittely

Paikallisluonto

Arvokkaita luontokohteita Mynämäessä Kurjenrahkan kansallispuisto luontoon.fi

Lue lisää