Oodi syksylle
Syksy tietää ettei se koskaan tule olemaan yhtä odotettu vieras kuin säteilevä ja pastellinvärinen siskonsa Kevät. Kevät pukeutuu siististi ja huolitellusti, mutta Syksy ei jaksa murehtia rikkinäistä villapaitaansa tai eriparisia sukkiaan, kunhan ne ovat lämpimiä.
Syksy ei muista joka aamu harjata hiuksiaan ja silloinkin kun muistaa löytää sekaisesta hiuspehkostaan sinne eksyneitä havunneulasia ja sammaleenpaloja, joita ihastuneena tutkailee. Syksy rakastaa värejä ja sen vaatekaappi tursuaa kaikkea mahdollista oranssista villapaidasta violetteihin villahousuihin. Erilaisia villasukkia sillä on tusinoittain.
Syksy itkee ja nauraa usein ja herkästi. Kun Syksyä itkettää Keväänlapset kaivelevat sateenvarjojaan ja marisevat kosteudesta. Syksyä harmittaa moinen pikkuasioista valittaminen ja itkee vielä vuolaammin. Se vuodattaa kyyneleitä niin että sadevesikaivot tulvivat yli ja viimeinenkin Keväänlapsi pakenee talonsa suojiin. Kun Syksy rauhoittuu ja itku loppuu se puhaltelee kosteista päällysvaatteistaan siihen tarrautuneet puunlehdet pois Keväänlasten juuri haravoiduille pihoille. Puhallellessaan se tulee vahingossa kaataneeksi muutaman puun. Kevät huutaa kauhistuneena Syksyn aiheuttavan aina vain huolta ja murhetta ja ettei se ikinä osaa tehdä mitään nätisti. Syksy suutahtaa ja puhaltaa muutaman kerran niin topakasti, että Keväänlasten pihakalusteet löytyvät seuraavana päivänä naapurin pensasaidasta.
Syksyä alkaa kuitenkin naurattaa Kevään kiukkuaminen ja Keväänlasten sinkoileminen nurinperin kääntyneiden sateenvarjojen kanssa. Eihän se kuitenkaan pahaa tarkoita. Kevät on sille rakas ja se tietää, että ilman Kevättä ei olisi Syksyä eikä ilman Syksyä olisi Kevättäkään. Syksy kaivaa esiin auringon, joka saa puna-kelta-oranssit puut näyttämään välkehtivältä tulimereltä. Syksy hymyilee yhdessä auringon kanssa, se lämmittää muutaman päivän tai jopa viikon niin hehkuvaksi, että Keväänlapsetkin uskaltavat riisua takkinsa ja kulkea paitahihasillaan pihamaalla. Tällaisina päivinä Syksy juoksee paljasjaloin punaisten lehtien seassa ja vähät välittää Jaakon kylmästä kivestä.
Syksy saattelee kylmän hidastamat käärmeet, sammakot ja sisiliskot talvihorrokseen, peittelee ne lämpimästi ja muistuttaa Kevättä miten eläimet herätellään. Karhuja varten Syksy kasvattaa metsät täyteen marjoja ja talven aikana äitikarhuiksi tulevien korvaan se käy kuiskuttelemassa salaisuuksia ja rohkaisee niitä.
Kaikki metsäneläimet eivät kuitenkaan selviä hengissä Syksyn valtakaudella. Syksy suree jokaista menetettyä eläintä kuin omaa lastaan. Se sulkee liian heikkojen, Kevään avustuksella syntyneitten ketunpoikien ja sudenpentujen silmät viimeisen kerran ja tiputtaa kyyneleitä niiden pehmoisille turkeille. Syksy hautaa menehtyneet pikkulinnut lehtipeitteen alle ja pitää kuolevaa kaurista sylissään kunnes se kirmaa tuulen mukaan.
Syksy siirtyy itse lepäämään kun Herra Talven ensihiutaleet jäävät maahan. Se kaivautuu sammaleisiin ja kerää voimia ja tarmoa noustakseen valtaan taas Rouva Kesän jäähdyttyä seuraavan kerran.