Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Satakunnan piiri Ala-Satakunnan yhdistys

Ala-Satakunta
Navigaatio päälle/pois

Eurajoki -melonnassa huippuhavaintoja

Ala-Satakunnan Ympäristöseura ja Euran Kanoottiklubi järjestivät lauantaina 15. Eurajoki -melonnan. Sää suosi melojia, joita tällä kertaa oli lähikuntien lisäksi Porista, Espoosta, Helsingistä ja Puolasta. Melonta oli leppoisaa retkimelontaa, jossa samalla ihailtiin kaunista jokiluontoa ja kirjattiin lintuhavaintoja. Tapahtumalla haluttiin puolustaa myös Eurajoen vesiensuojelua ja virkistyskäyttöä sekä kiinnittää huomiota joen tärkeään asemaan erikoismaataloudelle.

Melonnan aikana tehtiin havaintoja yhteensä 45 lintulajista. Tätä voidaan pitää kohtalaisen hyvänä lajimääränä ottaen huomioon, että melonta järjestettiin keskipäivällä. Havaittujen lintujen joukossa oli muutama huippuharvinaisuus. Jokivarren rehevää rantakasvillisuutta korosti eksoottisen värinen kuningaskalastaja (Alcedo atthis), joka luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Toinen huippuhavainto oli peltosirkku (Emberiza hortulana), jonka verkkainen laulu sopi hyvin rauhalliseen retkimelontaan. Peltosirkku oli Suomessa aiemmin maatalousympäristön tavallinen pesimälintu, mutta sen kanta on romahtanut ja se luokitellaan nyt erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Eurajoen -varsi on Satakunnan tärkeintä peltosirkkujen pesimäaluetta.

Muita mielenkiintoisia lintuhavaintoja olivat muun muassa yölaulajat satakieli, viita- ja ruokokerttunen sekä peltolinnut tikli, pensastasku ja tuulihaukka.

Seppo Varjonen