ennallistaminen

ENNALLISTAMISELLA  PARANNETAAN  PEKKASUON  VESITALOUTTA

Pekkasuo on aapasuo Pohjanmaan-Kainuun aapasuovyöhykkeellä, tarkemmin sanottuna mesotrofinen eli keskiravinteinen rimpinen aapasuo. Se sijaitsee Kuivaniemellä, joka nykyisin on osa Iin kuntaa.

Suo on yksityinen suojelualue. Se rajautuu valtion maahan, jota on ojitettu. Ojat kuivattavat myös suojeltua suoaluetta. Kun Metsähallitus salli ojien tukkimisen suojelusuon vesitalouden häiriöiden korjaamiseksi, ryhdyttiin ennallistamistöihin. Käytännössä se tarkoitti patojen rakentamista.

Suon ennallistaminen on osa Lumene-kosmetiikkayrityksen ja luonnonsuojeluliiton yhteistyötä suoluonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi. Suon hydrologisen tilan parantaminen on ekotehokas keino turvata sen monimuotoisuutta, mutta myös parantaa valuma-alueen tilaa ja tukea vesiensuojelua sekä pitää yllä hiilen nielua ja kartuttaa sen varastoa. On arvioitu, että Suomessa on jopa 2 miljoonaa hehtaaria ns. hukkaojitettuja turvemaita eli soita, joilla puusto ei ole lähtenyt kuivatuksesta huolimatta kasvamaan, ei ainakaan taloudellisesti perusteltavalla tavalla. Niillä alueilla ei kannata jääräpäisesti jatkaa metsätaloutta, vaan jättää turvemaa ennallistumaan tai jopa ennallistaa se kehityksen nopeuttamiseksi.

Aapasuo on mosaiikki, erilaisten kasvupaikan mukaan vaihtelevien suotyyppien suoyhdistymä. Pekkasuollakin on useita suotyyppejä, kuten kalvakkanevarämettä, ruopparimpinevaa, kalvakkanevaa, sararämettä, sarakorpea, aitokorpea . . .

Juuri Suomessa suoluonto onkin monimuotoisimmillaan. Se johtuu ilmastosta, joka on viileä ja mereinen, mutta myös pinnanmuodoista, joita viimeisin jääkausi on vielä hionut. Suoluonto on kuitenkin valitettavan uhanalainen. Se on huolestuttavaa, sillä se, mikä on ollut tyypillistä ja tavallista, on merkittävää ja ylläpitää suurelta osin luonnon monimuotoisuutta. Tyypillisen tuleekin pysyä tavallisena, jotta suotuisa suojelutaso säilyy. Luontotyyppien tuore uhanalaisuuskartoitus on paljastanut, että suurin osa suoluontotyypeistäkin on uhanalaisia. Suoluonnon monimuotoisuus köyhtyy edelleen, mutta nykyisin syynä siihen on teolliset mitat saavuttanut turpeenkaivuu. Polttoturpeen hankinta kohdistuu suurelta osin jäljellä olevaan suojelemattomaan luonnontilaiseen suoluontoon.

Pekkasuo on siis rimpinen ja keskiravinteinen suo. Rimpipinta on vetistä ja mätäspinta on kuivempaa. Niiden välissä on välipintaa! Kun perehtyy syvällisemmin suotyyppien määrittämiseen, huomaa, että näillä suokasvillisuuden ilmentymillä on suuri merkitys. Ruopparimpineva esimerkiksi on märkä avosuo, jossa on paljaita turvelaikkuja. Suotyyppien määrittämisen saloihin tutustutaan muun muassa luonnonsuojelupiirien järjestämillä suokursseilla, kuten vuonna 2009 Pohjois-Pohjanmaalla ja heinäkuun alussa 2010 Kymenlaaksossa.

Kasvilajistosta voi puolestaan päätellä suon ravinteisuuden. Pekkasuolla kasvaa tavallisempien suolajien joukossa myös vaateliaampaa ja uhanalaistakin lajistoa. Suopunakämmekkä (alla) ja velttosara (keskimmäinen) ovat valtakunnallisesti uhanalaisia lajeja. 

Ravinteisuutta ilmentävät myös tässä kuvatut kataja, siniheinä, kultapiisku ja maariankämmekkä sekä muun muassa mähkä, rimpivihvilä, tuppisara ja villapääluikka.

  Lisää Pekkasuon suotyypeistä ja lajistosta voi lukea Jarmo Laitisen kokoamasta raportista Pekkasuon kasvillisuusinventointi.

Pekkasuolle tehdään seurantaretkiä

 Elokuussa 2009 rakennettiin Pekkasuon viereiselle valtion maalle kuusi patoa. Seuraavina kesinä seurataan, miten padot pitävät ja miten parantunut vesitalous muuttaa Pekkasuota.