Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Helsingin yhdistys

Helsinki
Navigaatio päälle/pois

50 VUOTTA VAAN EI SUOTTA

”Helsingillä olisi sijaintinsa ja ympäristönsä monipuolisen ja kauniin luonnon vuoksi kaikki mahdollisuudet säilyä asukkailleen todella viihtyisänä kaupunkina. Asutuksen jatkuvasti levittäytyessä on kuitenkin voitu todeta luonnon häviävän tai pirstoutuvan pala palalta erilaisen rakennustoiminnan tieltä. Pahinta on, että lukuisat uudet rakennussuunnitelmat uhkaavat tuhota senkin mitä vielä on jäljellä”.

Jotain on maailmassa muuttumatonta.

Sitaatti voisi olla Helsyn tiedotteesta vuonna 2020, mutta ei ole. Noilla sanoilla alkoi kutsu Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen perustavaan kokoukseen Tieteellisten seurojen talolla 21. toukokuuta vuonna 1970.

Käännekohtien vuosi

Vuonna 1970 Urho Kekkonen oli kolmannen presidenttikautensa alkupuoliskolla, Suomea runteli pienmaatalouden romahdus ja väestön yhä jatkuva massamuutto Ruotsiin, Veikko Vennamon SMP sai eduskuntavaaleissa murskavoiton, kenraali Yrjö Keinonen oli syytteessä virka-aseman väärinkäyttämisestä, taiteilija Harro Koskinen jumalanpilkasta sekä Suomen lipun häpäisystä, ja Suomi ja muut Pohjoismaat boikotoivat Euroviisukisoja.

Vuosi 1970 oli myös Euroopan neuvoston julistama Euroopan luonnonsuojeluvuosi. Suomi liittyi EN:n jäseneksi vasta paljon myöhemmin, v. 1989, mutta osallistui luonnonsuojeluvuoteen.
Luonnonsuojeluvuosi oli käännekohta, niin valtiollisessa suhtautumisessa luonnonsuojeluun, kuin kansalaistoiminnan kehittymisessä.

Henki luonnonsuojeluvuoteen lähdettäessä oli hyvä ja valistunut, sitä kuvastaa Iisalmen Sanomien pääkirjoitus:
”Liioittelematta voidaan sanoa, että Luonnonsuojeluvuosi 1970 on Euroopan ja itse asiassa koko maailman tähän asti suurin yhteinen yritys kansojen, poliitikkojen ja yksityisten herättämiseksi huomaamaan ympäristön hoitamisen ja luonnonvarojen oikean käytön välttämättömyys”. (4.12.1969).

Ympäristöliike kasvaa

Jo vuonna 1938 Suomeen oli perustettu Suomen luonnonsuojeluyhdistys. Se oli valtakunnallinen, pitkään noin tuhannen jäsenen yhdistys, kunnes ympäristökysymykset alkoivat 1960-luvulla murtautua aivan uudella tavalla yleiseen tietoisuuteen. Ilmestyi kirjoja, joiden voi sanoa todella mullistaneen maailmaa. Esimerkiksi hyönteismyrkkyjen vaarallisuuden osoittanut Rachel Carsonin ”Äänetön kevät” ilmestyi suomeksi v. 1963 Pertti Jotunin suomentamana. Teuvo Suomisen ”Lintujemme katoava aateli” (1967) näytti suomalaisen petovihan rujouden, ja kertoi sekin myrkkyjen, kuten elohopean rikastumisesta ravintoketjuissa.

Suomen luonnonsuojeluyhdistys sai paljon uusia jäseniä, ja erilaisia toimintaryhmiä syntyi. Vanha järjestöaparaatti ei enää riittänyt, ja vuonna 1969 yhdistys muuttui Suomen luonnonsuojeluliitoksi, joka alkoi perustaa paikallisyhdistyksiä ympäri maan.

Niinpä Pentti Väisänen ja Urpo Häyrinen – josta oli tuleva keskeinen suojeluvirkamies, kun ympäristöhallinto myöhemmin syntyi – kutsuivat koolle Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen perustavan kokouksen. Kutsuun vastasi 66 tulevaa jäsentä.

Olisi ehkä hieman liioittelua väittää yhdistyksen ensimmäinen hallituksen olleen kuin silloisen luonnonsuojeluliikkeen Kuka Kukin On, mutta varsin monta alan suurmiestä siellä istui:
Puheenjohtaja FL Matti Lähdeoja, sihteeri Ilkka Viitasalo, jäseninä Pekka Borg, Kalervo Eriksson, Olavi Hildén, Johan Horelli, Seppo Kellomäki, Kalevi Malmström, Asko Seppänen ja V.J. Syväniemi.

Tosiaankin suurmiestä, naisten nousu luonnonsuojeluliikkeen johtopaikoille tapahtui vasta myöhemmin. Jäseninä naisia oli jo alkujaan paljon – huomattavan moni heistä luonnontieteiden opettaja.

Yhdistyksen, joka myöhemmin opittiin tuntemaan myös lyhenteellä Helsy, jäsenmäärä oli vuoden 1971 lopussa 987 ja vuotta myöhemmin 1 174.

Helsingissä oli Helsyn perustamisvuonna 524 000 asukasta. Nyt heitä on noin 655 000 ja Helsyssä jäseniä yli 4 400. Olemme siis kasvaneet paljon nopeammin kuin kaupunki, mutta totta kyllä sillä on vielä huomattava etumatka.

Helsyn ensimmäiset vuodet olivat kuulemma niin kiireiset, ettei keritty edes hauskaa pitämään. “Meillä oli aika lailla otsa rypyssä” muisteli alkuaikojen sihteeri Ilkka Viitasalo vuonna 1995 Panu Itkosen haastattelussa, yhdistyksen jäsenlehdessä “Takiainen”.

Helsyn arkisto kertoo luontoarvoja puolustavista julkilausumista ja lausunnoista, kannanotoista, kirjelmistä, vetoomuksista ja kanteluista. Luontoa pyrittiin suojelemaan vaikuttamalla kaupunkisuunnitteluun, aivan kuten nykyäänkin. Alkuperäisen luonnon suojelemisen lisäksi vaikuttamisen kohteina oli myös saastuminen ja sen torjunta.

Vapaudenkadulta Östersundomiin

Helsyä, kuten monia muitakin yhdistyksiä työllisti 1970-luvulla Vapaudenkatu. Idean vuonna 1918 kehitellyt Eliel Saarinen olisi tosin halunnut nimetä valtaväylän Kuninkaan puistotieksi. Ei tullut Suomeen kuningasta, mutta eipä tullut myöskään Helsinkiin Vapaudenkatua. Se olisi pirstonut pahoin keskustan, ja valtuusto kaatoi hankkeen vuonna 1976. Koska huonot hankkeet ovat sitkeähenkisiä, valtuusto joutui pitämään sille uudet hautajaiset vielä vuonna 1997.

Myös Kyläsaaren jätteenpolttolaitos huoletti vuosia Helsyä. Ei niinkään poltto sinänsä, vaan alkeellinen tekniikka. Oikeammin tekniikan puute. Laitos oli karmea saasteiden levittäjä, mutta kaupunki olisi silti halunnut kolminkertaistaa polton 1970-luvulla. Sitä vastaan noussut kansanliike onnistui saamaan laitoksen suljetuksi vuonna 1983. Sen vanhassa rakennuksessa toimii nykyään v. 1990 aloittanut Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, jonka perustajaosakas Helsy on.

Vuosaaren satamasta käytiin pitkä vääntö. Satamatoimintojen siirtäminen pois keskustasta, asutuksen tieltä, saattoi olla hyvä idea, mutta uuden suursataman rakentamisen sijaan olisimme halunneet siirtää toiminnot jo olemassa oleviin etelärannikon satamiin. Helsinkihän olisi voinut mennä niihin osakkaaksi, ja näin säilyttää osuutensa liiketoiminnasta.

Sen taistelun hävisimme, mutta vaivannäkö tuotti kuitenkin luonnon kannalta merkittäviä parannuksia, alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna.

Satama aloitti toimintansa vuonna 2008, ja jo seuraavana vuonna Helsinki liitätti itseensä Sipoolta kaapatun Östersundomin. Satama oli siirretty pois asutuksen tieltä, mutta melkein samoin tein alkoi asutus saartaa uutta satamaa.

Tosin Östersundomissa ei rakenneta vielä pitkään, pitkään aikaan. Jos koskaan. Helsy varoitti etukäteen aluekaappauksesta hullaantuneita päättäjiä moninaisista ongelmista, joihin kaavoitus Östersundomissa törmäisi. Kaikki varoituksemme ovat realisoituneet. Helsy oli keskeinen valittaja, kun hallinto-oikeus hylkäsi Östersundomiin laaditun yleiskaavan.

Helsy oli keskeinen valittaja myös, kun uusinta yleiskaavaa korjattiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hienoimmaksi pelastuneiksi luontokohteiksi voisi nimetä Vartiosaaren ja Melkin.

Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminta on siten pelkkää valittamista ja vastustamista, niinkö? No ei. Isoihin ja pieniin kaavaratkaisuihin vaikutetaan osallistumalla niiden suunnitteluun alusta alkaen. Vaikka lienemme tuottaneet valituksillamme Helsingin päättäjille toisinaan harmaita hiuksia, on vuoropuhelu noin kaikkiaan ollut antoisaa, ja luultavasti molemmille hyödyllistä. Kaupunki ei ole vihollinen, vaan yhteistyökumppani.

Sitä paitsi olemme oppineet pitämään myös hauskaa. Esimerkiksi luonto- ja kulttuuriretkillä, joita Helsy järjestää kymmenittäin joka vuosi, mitä erilaisimpiin kohteisiin.

Juuri nyt ne kaikki ovat koronaepidemian vuoksi jäissä, mutta käynnistyvät uudelleen, jos ja kun tautitilanne sen sallii.

Retket ovat oiva tilaisuus tutustua myös 50-vuotiaaseen yhdistykseen, ja vaikkapa liittyä sen jäseneksi,

Mikko Niskasaari
kirjoittaja on vapaa oikeus- ja ympäristötoimittaja, sekä Helsyn hallituksen jäsen.

Artikkelissa on käytetty Christina Lindénin kokoamaa tiedostoa Helsyn historiasta.