Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Karjalan piiri Imatran yhdistys

Imatra
Navigaatio päälle/pois

Tea Karvisen kansallispuistoilta 3.3.2020 veti Virran Kaleva-salin täyteen väkeä. 110 päinen yleisö pääsi kansallispuistokierrokselle loistavien kuvien ja tarinoiden myötä. Kaikissa 40 kansallispuistossa käytiin muutaman kuvan kanssa. Esityksen päätteeksi nähty video sai viimeistään kaikki vakuuttuneiksi kuinka kauniissa maassa me oikein elämme.

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Pallaksen Lommolotunturin rinteillä. Kuva Tea Karvinen

Pöllöretkelle 6.3.2020 lähti kahdessa ryhmässä viitisentoista autokuntaa ja 40 henkilöä. Vaikka sää oli täydellinen – tyyntä, tähtikirkas taivas ja pari astetta pakkasta – ensimmäisillä kuuntelupaikoilla huomattiin yllättävän häiritsevä ääni. Lähes joka pysähdyspaikalla ojissa lorisi vesi. Kakkosryhmässä Kuurmanpohjassa kuultu helmipöllö jäi ryhmän etupäässä kuulematta, koska siltarummun voimistama veden lorina peittosi vaimeana kuuluneen puputuksen.

Muita pöllöjä kakkosryhmä ei enää kuullut, mutta elämykset tarjosi ryhmän yli lentäneet joutsenet. Ensin joutsenten ääni kuului vaimeasti vähän koiran haukahdusta muistuttaen. Sitten ääni kuului jo tunnistettavasti ja lopulta siipienkin havina kuului voimakkaasti yön hiljaisuudessa. Vaikka linnut lensivät ohi läheltä ja oli täysikuu, valkoiset linnut eivät erottuneet mustalta taivaalta.

Ykkösryhmän korviin kantautui toinenkin helmipöllön puputus ja osa porukasta kuuli myös huuhkajan. Lopuksi kokoonnuttiin Ollinmajalle munkkikahveille ja makkaraa paistamaan. Oppaina toimivat Juha Juuti, Liisa Laitinen, Timo Tikka ja Juha Jantunen.

Pöllöretkeläisiä Kuurmanpohjassa 6.3.2020. Kuva Juha Jantunen

Vuoksen lintukävelyn 15.3.2020 aamu oli aurinkoinen, mutta puuskittainen tuulinen ja pikkupakkanen alkoi nopeasti nipistellä poskipäissä. Kymmenen osallistujaa käveli aluksi Varpasaareen. Talvisten vesilintujen lisäksi nähtiin kaksi laulujoutsenta ja muutama kanadanhanhi lennähti nurmikolle ruokailemaan. Merimetsoja kalasteli virrassa ja lopulta nähtiin yksi harmaalokki. 

Seuraavaksi mentiin Neitsytniemeen, jossa heti parkkipaikalla kuului pähkinänakkelin ääntä. Ensin kävimme rannassa, mutta kylmää tuuli ajoi meidän nopeasti metsän suojaan pikkulintuja etsimään. Nakkelin ääni kuului taas tuulen suhinan läpi ja lähempänä totesimme niitä olevan kaksi yksilöä. Nakkeleiden seurassa metsässä oli tiaisia, vihervarpusia, puukiipijä ja peippo, jonka hapuilevaa livertelyä emme aluksi tunnistaneet. Lopulta tuli tuttu säe, vaikka aivan parhaalla vireellä ei sekään tuntunut lähtevän.

Lopuksi ajettiin Kupariin lintujen ruokintapaikalla. Lintuja oli runsaasti. Varsinkin urpiaisia oli paljon tiaisten, pikkuvarpusten, keltasirkkujen ja vihervarpuisten seurassa. Peippoja oli täälläkin. Pian katseet käännettiin sinitaivaalle, kun komea valkopyrstöinen merikotka kaarteli retkeläisten päällä. Myötätuulessa kotka hävisi nopeasti koilliseen ja vielä tovi seurattiin ruokinnan lintuja. Talipötkölle lennähti käpytikka ja kohta oli jo kiistaa, kun kaksi muuta käpytikkaa pyrki samalle herkulle. Viimeisenä retken lajilistalle tuli mustarastas, joka jostain puskan kätköstä ilmestyi lintulaudan alle.

Oppaina toimivat Liisa Laitinen, Juha Juuti ja Juha Jantunen.

Kasviretki Immolan lentokentälle 14.6.2020 oli ensimmäinen retki koronavirustaudin takia peruttujen tapahtumien jälkeen. Osallistujia oli vain viisi, mutta kentällä porukkaa ja tapahtumia riitti. Koneita nousi ja laski, laskuvarjohyppääjiä tuli taivaalta ja purjekoneita nousi pilvettömälle taivaalle. Onneksi tilaa kentällä riitti hyvin myös kasviretkeilijöille.

Viileän alkukesän takia kasvillisuus oli vasta päässyt kunnolla kasvuun. Mäkitervakoilla, huopakeltanoilla ja tienvarren masmaloilla ensimmäiset kukat olivat avautumassa, päiväkakkarat olivat vasta nousemassa. Tyräruohot olivat vielä pieniä mutta tunnusomaisen värisiä. Ensimmäiset noidanlukot löytyivät nopeasti. Ketonoidanlukkoja oli tutun runsaasti ja lopulta löydettiin puolen tusinaa saunionoidanlukkoa uudelta paikalta. Ahonoidanlukkoja ei päästy katsomaan vilkkaan lentoliikenteen takia. Pienempää lentoliikennettä olivat keltaniittyperhoset ja pikkukultasiivet.

Retken oppaana toimi Juha Jantunen.

Pellisenrannan niittyjen hoitotalkoissa 30.7.2020 muutama päivä aikaisemmin niitetty kasvillisuus saatiin parissa tunnissa haravoitua ja kuljetettua pois niityltä. Tässä luontoliikunnassa oli mukana kuusi ahkeraa tekijää.

Pellisenrannan talkoot 2020. Kuva Juha Jantunen

Lepakkoretkistä (21.8. ja 22.8.) ensimmäinen tehtiin tähtikirkkaalla säällä, mutta toisena iltana oli sateista. Molempina iltoina lähdettiin retkelle. Imatran kesäteatterilta käveltiin ensin Mellonlahden metsään ja sieltä Vuoksen varteen.

Heti illan pimetessä viiksisiipat ja/tai isoviiksisiipat lähtivät saalistamaan hyönteisiä metsäpolkujen päälle. Osa lensi korkealla puiden latvustossa, muutamat koukkasivat hyönteisten perässä alas retkeilijöiden päiden yläpuolelle. Pian siippojen jälkeen kuuluivat ensimmäiset pohjanlepakot.

Mellonlahden patotiellä oli useita pohjalepakoita ja kun tuli riittävän pimeää Vuokselle ilmestyivät vesisiipat. Jälkimmäisellä retkellä pimeänäkölaitteella laskettiin kolmisenkymmentä vesisiippaa kiitämässä veden päällä.

Paluumatkalla kello 23 aikaan metsä oli hiljaisempi. Viiksisiippoja kuului enää yksittäin, pohjanlepakoita oli myös vähän. Ne olivat ilmeisesti siirtyneet Vuokselle hyönteisjahtiin. Retkelle osallistui kaikkiaan 14 iltavirkkua. Oppaina toimivat Karri Kuitunen ja Juha Jantunen.

Viiksisiippa Mellonlahden metsässä. Kuva Juha Jantunen
Paakosuolle laskeva rinne Mäkrämäen uudella suojelualueella. Kuva Juha Jantunen

Mäkrämäen metsäretken 13.9.2020 alkaessa yön sateet olivat väistymässä Venäjän puolelle. Sää oli edelleen syksyisen tuulinen ja synkkiä pilviä purjehti taivaalla, mutta retken aikana ei onneksi tullut kuin pientä ripottelua.

Retkellä kuljettiin Luonnonperintäsäätiön suojelualueella ja sen kupeeseen juuri perustetulla uudella suojelualueella. Mäkrämäen maasto on vaihtelevaa. On jyrkkiä rinteitä, kallioita, korpipainanteita, lampia ja puroja. Myös metsä vaihtelee sammaleisista kuusikoista tuoreisiin sekapuisiin mustikkakankaisiin. Lahopuuta on runsaasti, osa on muistoina menneiden vuosien myrskyistä.

Vanhasta kirjanpainajan vaivaamasta kuusesta löydettiin jälkiä pohjantikan nakuttelusta. Metsä kuultiin tiaisten, hippiäisten ja puukiipijän ääntä. Retkeläisten säikäyttämä ukkometso lähti ryminällä lentoon. Sieniä ja kääpiä oli monenlaisia. Ruokasieniäkin riitti useamman pussin täytteeksi. Retkeläisiä oli 15 ja oppaana toimi Timo Tikka.  

Tiuruniemessä tarkkailtiin lintujen syysmuuttoa 4.10.2020. Pieniä hanhiparvia on liikkeellä heti aamukahdeksalta ja välillä näkyi kuikkia, joutsenia ja muita vesilintuja. Metsähanhia kirjattiin lähes 800 ja hanhia kaikkiaan reilu 1600. Muutamat itätuulen vauhdittamat parvet nostivat kuikkien yhteismäärä yli viidenkymmenen. Petolintuja näkyi yksittäin. Aamun mittaan tuuli voimistui ja vaikka se oli ajankohtaan nähden lämmintä, väki alkoi vähetä jo klo 10 aikoihin. Kaikkiaan lintuja seurasi 35 retkeläistä. Oppaina toimivat Juha Juuti, Liisa Laitinen, Jari Kiljunen, Timo Tikka ja Juha Jantunen.

Aamun lajilistalle kirjattiin metsähanhi, tundrahanhi, valkoposkihanhi, laulujoutsen, isokoskelo, tukkakoskelo, pilkkasiipi, alli, telkkä, lapasorsa, sinisorsa, kuikka, harmaalokki, merimetso, varpushaukka, kanahaukka, piekana, ampuhaukka, palokärki, käpytikka, kulorastas, pähkinänakkeli, talitiainen, sinitiainen ja puukiipijä.

Toimintaa ja tapahtumia

Yhdistys järjestää tapahtumia, retkiä ja kuvailtoja kaikille luonnosta ja ympäristöstä kiinnostuneille, ottaa kantaa ja tekee aloitteita…

Lue lisää

Vuosi 2023

Koskikararetki Hiitolanjoelle 12.2.2023. Vapaana virtaava Lahnasenkoski näytti hyvältä ja sen oli hyväksynyt ruokapaikakseen retken ensimmäinen koskikara.

Lue lisää

Vuosi 2022

Vuoden ensimmäisellä retkellä etsittiin koskikaroja 13.2.2022. Retkelle lähdettiin keskusliikenneasemalta ja aluksi käytiin kuutostien sillan…

Lue lisää

Vuosi 2021

Vuosi 2019

Dick Forsmanin kuvaesitys ”Kuvista kirjoiksi – petolintujen perässä maailmalla” 12.2.2019 veti satapaikkaisen Kaleva-salin ääriään…

Lue lisää

Vuosi 2018

Katiskatalkoissa 13.1.2018 Imatran pääkirjastolla koottiin Juha ”Norppa” Taskisen johdolla norppaturvallisia katiskoita. Parinkymmenen…

Lue lisää

Vuosi 2017

Pöllöretkelle 24.2.2017 lähdettiin lähes tuulettomana perjantai-iltana runsaan neljänkymmenen ihmisen ja 17 autokunnan voimin. Retkeläiset…

Lue lisää

Vuosi 2016

40. toimintavuoden ensimmäiseen tapahtumaan pöllöretkeen 4.3.2016 osallistui 47 henkilöä. Sää ei ollut suotuisa, sillä tuuli suhisi…

Lue lisää

Vuosi 2015

Pöllöretki kokosi perjantaina 27.2.2015 Imatran uimahallin parkkipaikalle peräti 52 retkeläistä ja matkaan lähdettiin 18 auton voimin.…

Lue lisää

Vuodet 2008-2011

Tässä kertomuksia ja kuvia menneiden vuosien tapahtumista ja retkistä

Lue lisää

Ruokolahden luontopäivä

Yhdistys testautti jälleen paikallisten luontotietämyksen, tällä kertaa pistävien ja purevien piiristä. Mihinkäs se ampiainen käyttikään…

Lue lisää

Jättiputket

Vuonna 2005 yhdistys keräsi yleisöhavaintoja puutarhoista karanneista jättiputkista. Tietoja kertyi - turhankin paljon. Kun luonnonsuojeluyhdistys…

Lue lisää