Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Karjalan piiri Imatran yhdistys

Imatra
Navigaatio päälle/pois

Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys täyttää syksyllä 40 vuotta. Lokakuussa 1976 Vuoksenniskalla Hotelli Niskanhovissa pidettiin yhdistyksen perustamiskokous. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Reino Okkonen, joka puheenvuorossaan oli huolissaan kiivaana jatkuvista soiden ojituksista ja soraharjujen kohtalosta.

Yhdistyksen toiminta on nyt jatkunut aktiivisena jo neljän vuosikymmenen ajan. Puheenjohtajia on ollut seitsemän. Minä aloitin kahdeksantena Seppo Pousin jälkeen vuoden 2015 alussa. Olen biologi, joka työkseen ja harrastukseksi on perehtynyt paikkakunnan kasveihin ja hyönteisiin jo reilun parinkymmenen vuoden ajan. Yhdistyksen retkillä olen ollut oppaana 2000-luvun alkupuoliskolta saakka.

Jäsentiedotteita ei ole viime vuosina postitettu, enkä voi mennä niistä takuuseen jatkos-sakaan. Tuoreimmat tapahtumatiedot kuitenkin löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta. Aika monet retkistä ovat jo muodostuneet perinteisiksi, mutta jokainen retki on kuitenkin erilainen. Vaikka esimerkiksi Vuoksen lintuja on seurattu kahdesti keväällä, retkillä havaitaan eri lajeja ja kevät etenee koko ajan. Tosin yksi asia on pysynyt samana sateessa ja paisteessa, retkillä on aina ollut leppoisa ja mukava tunnelma. Kiitos siitä teille!

Yhdistys on pyrkinyt vaikuttamaan arvokkaiden alueiden metsänhakkuisiin ja kaavoitukseen. Viime aikoina pääpaino on ollut Immalanjärven alueella, mutta vuosi sitten Mustalammellakin merkittiin maastoon kangasvuokon kasvupaikkoja.

Juhlavuotena yhdistyksellä on reilu kymmenen tapahtumaa. Maaliskuussa on ensin pöllöretki ja kuun puolivälissä on kevätkokouksen yhteydessä Karri Kuitunen kertoo Vuoksen hämmästyttävän monimuotoisesta ja runsaasta lepakkokannasta. Lintujen syysmuuton loppuessa vuosi huipentuu 40-vuotisjuhlaan, jossa esiintyy mm.  vuoden 2015 luontokirjapalkinnon voittanut Mika Honkalinna.

Tulkaa mukaan retkille ja tapahtumiin. Esittäkää retkitoiveita, puhujia tai kiinnostavia aiheita, joista haluaisitte kuulla lisää. Ja tulkaa myös kokouksiin, sillä uusia yhdistysaktiiveja kaivataan aina!

– Juha Jantunen, puheenjohtaja

Jäsenkirjeet

1/2020

Yhdistyksen tapahtumat vuonna 2020 alkavat komeasti Tea Karvisen esityksellä Suomen kansallispuistoista. Etelä-Karjalassa kansallispuistoa…

Lue lisää

1/2019

Vuosi on taas vierähtänyt ja uusi alkanut. Viime vuoden aikana tapahtui paljon. On saatu uusi suojelualue Itä-Siitolan kartanon maille, mutta…

Lue lisää

1/2018

Juhlat jatkuvat edelleen. Vuonna 2016 Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys täytti 40 vuotta, viime vuosi meni Suomi100 merkeissä ja tänä…

Lue lisää

1/2017

Suomi täyttää 100 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi Suomen luonnonsuojeluliitto on piirien ja yhdistysten avustuksella valinnut 100 luontohelmeä.…

Lue lisää

Vanhat jäsenkirjeet

Yhdistys sai verkkosivut vuonna 2008, josta lähtien jäsenkirjeiden kirjoitukset on julkaistu verkossa. Muutaman välivuoden aikana jäsenkirjeitä…

Lue lisää