Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Mäntsälän yhdistys

Mäntsälä
Navigaatio päälle/pois

Pihabongaus 30.-31.1.2021

BirdLifen Pihabongaus on Suomen suurin lintutapahtuma. Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole olennaista. Tärkeintä on osallistuminen ja havaintojen ilmoittaminen, vaikka havaintona olisi yksi lintu. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla kotipihalla tai muussa sopivassa paikassa tammikuun viimeisenä viikonloppuna joko lauantaina tai sunnuntaina.

Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.

Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).

Ilmoita yhdeltä paikalta havainnot vain kerran (ei siis esimerkiksi erikseen lauantaina ja sunnuntaina) Bird Lifen sivulle avattavalla lomakkeella https://www.birdlife.fi/tapahtumat/pihabongaus/osallistuminen/

Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla: BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoijan nimi, osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta (päivä ja kellonaika) ja havainnoijien määrä.

Pihabongauksen koululaisviikko

Maanantaista perjantaihin 25.–29.1. vietetään Pihabongauksen koululaisviikkoa, johon opettajat kouluissa ja päiväkodeissa voivat osallistua lähtemällä vähäksi aikaa ryhmänsä kanssa ulos tarkkailemaan talvilintuja.

Pihabongauksen ideana on havainnoida, mitä lintuja näkyy, ja laskea, montako yksilöä kutakin lajia enimmillään nähdään samaan aikaan. Havainnot ilmoitetaan kaikista havaituista linnuista. Kaikkia lintulajeja ei tarvitse tunnistaa, mutta myös määrittämättömät yksilöt ilmoitetaan. Havaintojen määrällä ei ole väliä, vaan osallistumalla luokka on mukana tekemässä kansalaistiedettä talvilintukantojen vaihtelusta. Tarkkailupaikka voi olla mikä tahansa sopiva paikka, esimerkiksi koulun piha, läheinen puisto, metsänreuna tai joenvarsi. Tarkkailuaika on korkeintaan tunti, mutta voit päättää luokallesi sopivan ajan. Jo puolessa tunnissa voi kertyä mukavasti havaintoja.

Oppilaiden kanssa voidaan myös tutustua tieteellisen tutkimuksen teon periaatteisiin. Oppilaat voivat arvioida esimerkiksi tutkimuksen virhelähteitä, tulosten vertailukelpoisuutta ja havainnoinnin tulosta.  Pienempien oppilaiden kanssa Pihabongaus on mainio tilaisuus tutustua lähiympäristön asukkaisiin, luonnon havainnointiin ja eläinten talvehtimiseen. Pihabongaustutkimus sopii niin ekaluokkalaiselle kuin lukiolaisellekin.

Havainnot ilmoitetaan verkkolomakkeella. Opettaja täyttää verkkolomakkeen koko ryhmän puolesta (eli kunkin ryhmän havainnot ilmoitetaan vain kerran). Ilmoita luokan havainnot pe 5.2. mennessä.

Lähde: www.birdlife.fi/tapahtumat/pihabongaus