Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Hämeen piiri

Etelä-Häme
Navigaatio päälle/pois

Syyskokous 27.11.2021

Ihmisiä kokoontuneena pöytien ääreen. Taustalla valkokangas ja isot ikkunat.
Kokoustajia Kaupunkikylän hanketilalla. Kokoustarjoiluna saatiin kasvissoppaa ja marjapiirakkaa. Kuvan otti Seija Nerg.

Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin syyskokous pidettiin Lahdessa 27.11. Ennen kokousta kuultiin Liisa Toopakan esitys ajankohtaisista Euroopan unionin ilmasto- ja metsästrategioista.

Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Luonnonsuojelupiirin vuoden 2022 toiminnan painopistealueet ovat

  • tuulivoiman puolesta vaikuttaminen ja tuulivoimarakentamisen edistäminen luontoarvot huomioiden
  • luonnonsuojelualoitteiden tekeminen hämäläisten lehtometsien turvamiseksi
  • Salpausselän ja Tiirismaan kansallismaisemien merkityksen vahvistaminen ja tiedon lisääminen
  • kuntiin vaikuttaminen avohakkuiden kieltämiseksi kuntien metsissä luonto- ja virkistysarvojen hyväksi EU:n metsästrategioiden mukaisesti.

Lisäksi piiri jatkaa vuonna 2021 alkanutta aktiivista vaikuttamista Evon kansallispuiston perustamiseksi sekä Kylmäpohjan luontoaseman kunnostamista ja tunnetuksi tekemistä. Piiri tukee myös Suomen luonnonsuojeluliiton kaivosteemaa sekä ylläpitää ja lisää yhteistyötä paikallisyhdistysten kesken.

Luonnonsuojelupiirin hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2022 valittiin  Timo Oksanen (Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys).

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Matti Laurila (Hollolan ympäristöyhdistys), Tapio Kamppila (Asikkalan luonnonystävät), Markku Lehtinen (Salpausselän luonnonystävät), Erkki Strömberg (Keski-Hämeen ympäristöyhdistys), Johanna Sahila (Janakkalan luonnoystävät), Allan Metsähuone (Itä-Hämeen luonnosuojeluyhdistys) ja Seija Karevaara (Padasjoen luonnonystävät)

sekä varajäseniksi Markku Karvonen (Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys), Mari Meriläinen (Asikkalan luonnonystävät), Kari Porra (Salpausselän luonnonystävät) ja Eija Nurminen (Hollolan ympäristöyhdistys).

Syyskokous antoi lisäksi julkilausuman kuntien lähi- ja virkistysmetsien säästämiseksi kaupallisilta hakkuilta. Kannanotto on luettavissa linkin kautta täällä.