Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Hämeen piiri

Etelä-Häme
Navigaatio päälle/pois

Rengon Rautavuoren niittytapahtuma

Niittykukkien missikisat Rengon Rautavuoren niittytapahtumassa

Renkoviikolla järjestettiin Rautavuoren niittytapahtumassa ketokukkien missikisat. Ehdokkaitten esivalinnan suoritti tokaluokkalainen luontokunnan tutkija Soma Jutila. Loppukilpailun tarkastajana toimi kasvitieteilijä Heli Jutila, joka diskvalifioi kisasta muutaman ehdokkaan, jolloin kisaan pääsi mukaan varasijalla olleita kaunottaria. Missikisassa oli lopulta mukana kaksi valkoista, yksi keltavalkoinen, kaksi keltaista, kolme punaista ja kaksi sinistä:

  1. Siankärsämö (Achillea millefolium)
  2. Syysmaitiainen (Leontodon autumnalis)
  3. Ahopukinjuuri (Pimpinella saxifraga)
  4. Ketokaunokki (Centaurea scabiosa)
  5. Kissankello (Campanula rotundifolia)
  6. Puna-apila (Trifolium pratense)
  7. Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare)
  8. Ruusuruoho (Knautia arvensis)
  9. Hiirenvirna (Vicia cracca)
  10. Särmäkuisma (Hypericum maculatum)

Värittömyydellä ei menestytty tänäkään vuonna – yksivärisen valkoisille ja keltaisille ei herunut edes säälipisteitä. Ennakkosuosikki ruusuruohon ketokarisma ei riittänyt loppupeleihin. Lopputaisto käytiin sinisten ja punaisten kesken. Mustana hevosena kisassa toimi päivänkakkara, joka valloitti yleisöä kaksivärisyydellään. Äänestysikäisiä (0 – 120 -vuotiaita) oli läsnä ennätykselliset neljäkymmentä, mutta äänestysprosentti Rautavuorella jäi vain kuuteenkymmeneen. Kisakommentaattori Karri Jutila, mistä näin alhainen tulos saattaa johtua? –Oman veronsa luonnollisesti ottaa 23 metriä korkealle harjulle kapuaminen. Kisaemäntä Sirkka Saukkolan kisakeittiö kahvineen ja tikkupullineen istutti kansalaisia niin tehokkaasti nuotiorinkiin, että tämä erittäin tärkeä kansalaisvelvollisuus jäi usealta suorittamatta.

Sitten kisan tuloksiin:

  • Toiseksi perintöprinsessaksi selviytyi ketokaunokki
  • Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi kiilasi päivänkakkara
  • Kaikkein kauneimmaksi valittiin kissankello

Kisa sujui lämpimissä merkeissä poutasäässä. Viihteellisestä ohjelmasta vastasivat taitolentoa saalis kynsissään esitellyt hiirihaukka sekä ruskotöpökattien orkesteri, solistinaan mustapääkerttu. Päivän mittaan niityllä näyttäytyi myös kelta-apila sellaisin elkein, että se näyttäisi toden teolla olevan valmistautumassa ensi vuoden kisoihin. Niihin sillä onkin hyvät mahdollisuudet, koska niittytapahtumassa annettiin viikatteilla kyytiä alarinteen korkeaksi venähtäneelle heinikolle.

Kilpailun valvojana toimi Timo Ylitalo.