Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Raseborgs natur, Raaseporin luonto

Raasepori, Raseborg
Navigaatio päälle/pois

Syysterveiset!

KURTTURUUSURISTEILY JA SYYSKOKOUS OVAT TULOSSA!

Keväällä Raaseporin Luonto ry järjesti kevätkokouksen yhteydessä opastetun retken Lepinjärven kulttuuripolulle. Oppaana toimi kaupungilta Kirsi Lindroos. Suositus opastetulle kierrokselle! Myös Roland Vösä Metsähallituksessa oli kertomassa Lepinjärven hoitosuunnitelmasta sekä järven tilasta. Lasten lintuviikolla oli koko perheen linturetki Lepinjärvellä yhteistyössä Raaseporin lintuharrastajien Lullulan kanssa. Retki oli oikein pidetty – tutustuimme myös joihinkin kasveihin, ripustimme linnunpöntöt ja söimme eväistä. Linnunpönttöjä ripustettiin lisäksi Mustionjoen varrelle. Pöntöt on numeroitu, oletko nähnyt asukkaita? Osa jäsenistämme otti keväällä osaa Raaseporin metsien puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen sekä Raaseporin Metsän Ystävien järjestämään Metsäiltaan.

Kesällä järjestimme kahdet lupiinitalkoot Fiskarsin Torbyn kylässä, kauniin ja arvokkaan katajakedon läheisyydessä. Kesäkuussa oli myös perinteinen Luonnonkukkien päivän retki Tammisaaressa. Loppukesästä yhdistyksessä pidettiin kokoustaukoa, ja hallituslaisetkin lomailivat tai paiskivat omia töitään luonnon eteen. Nyt syksyllä on tulossa taas kurtturuusuristeily: torjumme kurtturuusua saaristossa 1.-2.10. Ilmoittautuminen olli.borg@gmail.com ja lisätiedot: https://www.facebook.com/raseborgsnatur. Tämän lisäksi olemme alkaneet suunnitella syyskokousta. Sieniretkeäkin on toivottu, katsotaan jos sen ehtisi tässä myös toteuttaa!

Kaikenlaiset ideat ja apukädet ovat tervetulleita, ei tarvitse olla osa yhdistyksen hallitusta tai mukana joka kuukausi saadakseen puuhata Raaseporin luonnon eteen! Onko sinulla jokin idea tai tapahtuma mielessä, johon voisimme osallistua? Ota rohkeasti yhteyttä! Meidät tavoittaa sähköpostitse raasepori(a)sll.fi tai somen kautta. Facebook: Raseborgs Natur rf, Raaseporin Luonto ry. Instagram ja Twitter: @naturrf.

Jäseneksemme pääsee, kun asuu Raaseporissa ja liittyy Suomen luonnonsuojeluliiton tai Natur och Miljön jäseneksi. Toimintaamme ovat kuitenkin kaikki lämpimästi tervetulleita jäsenyyteen katsomatta!