Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Keski-Suomen piiri Jyväskylän seudun yhdistys

Jyväskylä
Navigaatio päälle/pois

1. Toimihenkilöt
Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Silja Parri ja varapuheenjohtajana Veikko Ahola. Hallituksen jäseninä toimivat Asta Häkkinen, Jaana Tuppurainen, Hannu Laakkonen, Arja Fried, Veikko Ahola, Timo Pylvänäinen, Irma Heiskanen ja Marja Kupari. Varajäseniä olivat Markku Tossavainen ja Tiina Lappalainen. Yhdistyksen sihteerinä ja tiedotusvastaavana toimi Marja Kupari ja rahastonhoitajana Asta Häkkinen. Hannu Laakkonen toimi kaavoitusvastaavana. Veikko Ahola jatkoi myös jäsenrekisterivastaavan tehtävissä hoitaen sähköpostitse jäsenkirjeensä haluavien jäsenten yhteystiedot. Tilintarkastajina toimivat Pekka Tikkanen ja Olli Sihvola.

2. Jäsenmäärä
Kokonaan jäsenmaksunsa maksaneita jäseniä oli joulukuun 2006 alussa 630, edellisenä vuonna jäsenmäärä oli 636. Uusia varsinaisia jäseniä kirjattiin 53 ja eronneita 24. Perhejäseniä oli 34, kun vuotta aiemmin luku oli 30. Jäsenmaksu oli maksamatta 61 yhdistyksen jäseneltä. Vuoden 2006 aikana Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistysten sääntöjä muutettiin ja jäsenyysmuodoksi lisättiin lahjoittajajäsen. Face-to-face –kampanja on tuottanut 67 uutta lahjoittajajäsentä (uudet jäsenyydet näkyvät tilastossa vasta, kun vuosimaksun suuruinen summa on veloitettu lahjoittajan tililtä). Jäsenmäärä on siis kääntynyt nousuun.

3. Kokoukset
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 21.3.2006 ja syyskokous 30.10.2006. Näiden kokousten lisäksi yhdistyksen hallitus kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa.

4. Tiedottaminen
Yhdistyksen jäsenille tiedotettiin tapahtumista ja toiminnasta kolmella jäsenkirjeellä. Lisäksi tapahtumista viestitettiin sähköpostilistojen, paikallisradioiden ja lehti-ilmoituksien välityksellä. Maksulliset ilmoitukset laadittiin yhdessä Luonnonsuojelupiirin kanssa vuosikokouksista ja niiden yhteydessä järjestetyistä tilaisuuksista. Muista tapahtumista oli yleensä ilmoitukset Keskisuomalaisen tapahtumakalenteri-palstalla tai Suur-Jyväskylä-lehdessä.

Tiedotimme jäsenkirjeissä omien tapahtumiemme lisäksi myös mm. Luonto-Liiton, Keski-Suomen Lintutieteellisen yhdistyksen ja Jyvässeudun hyönteisseuran ja kasvikerhon tapahtumista.

5. Tapahtumat ja retket

14.2. Tutustuminen Vesilinnan Luontomuseon ilvesnäyttelyyn.

21.3. Pyhää hirveä etsimässä – luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamon kuvaillassa kevätkokouksen jälkeen kaupunginkirjaston Minnansalissa oli lähes täysi sali.

24. – 29.4. Valtakunnallinen Nuukuusviikko. Kaupunginkirjaston toisen kerroksen aulassa nuukuusaiheinen näyttely, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat lsy:n toimesta.

28.4. – 30.4. Retki Lahemaan kansallispuistoon Viroon. Muita tutustumiskohteita olivat mm. Sagadin metsämuseo, Altjan kalastajakylä, Käsmun niemimaa ja Palmsen kartano. Matkalla mukana 28 retkeläistä kuljettajan ja matkan järjestäjänä toimineen Markku Tossavaisen lisäksi. Virossa oppaanamme toimi biologi ja kirjailija Hendrik Relve.

17.5. Haitalliset tulokaslajit luonnossa –ilta. Asiantuntijana tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta. Mukana myös Keski-Suomen Puutarha-apu –yrityksestä Esko Alm kertomassa mm. jättiukonputken torjuntatyöstä.

10.6. Yrttikurssi yhteistyössä Luonto-Liiton Keski-Suomen piirin kanssa. Kurssi pidettiin Jääskelän tilalla Jyväskylän maalaiskunnassa. Vetäjänä toimi keruutuoteneuvoja Risto Salmi ja osanottajia oli parisenkymmentä.

13.6. Yölaulajaretki

18.6. Luonnonkukkapäivä. Kukkaretkelle lähdettiin Survo-Korpelan P-paikalta ja edettiin Jyväsjärven Pitkäruohon maisemiin. Retken vetäjinä toimivat Tiina Lappalainen ja Timo Pylvänäinen.

26.8. Luontorunoja luonnossa –ilta järjestettiin Muuramen Kuusimäessä Irma Heiskasen ja puolisonsa maatilan pihapiirissä ja lähiympäristössä.

22.9. Autoton päivä -tapahtuma. Yhdistys osallistui Japa ry:n organisoimaan Autottoman päivän tapahtumaan Aren aukiolla. Jaana Tuppurainen toteutti yhdessä Jämsän maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen ympäristönhoitajaopiskelijoiden kanssa kyselyn Autottomasta päivästä ja liikkumistavoista. Kyselyyn osallistuneiden kesken arvottiin elokuvalippuja.

30.9. Iso-Haapasaaren luontopolkuun tutustuminen. Tutustumiskävelylle osallistuivat yhdistyksen hallituksen kaksi jäsentä sekä alueen luontoselvityksen tehnyt henkilö.

7.10. Syysretki Isojärven kansallispuistoon. Mukana n. 12 osallistujaa. Opastetulla retkellä nautittiin nokipannukahveista, omista eväistä, karpaloiden ja suppilovahveroiden keräämisestä. Retken osallistujia opasti paikallinen opas.

18.10. ”Revontulten alta metson lauluun” -luontokuvailta. Martti Rikkonen, kaksinkertainen Vuoden luontokuva –voittaja näytti upeita kuviaan täydelle salille Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa.

6. Muu toiminta

Luonto-opashanke. Yhdistys oli mukana selvittämässä mahdollisuuksia Keski-Suomen aluetta esittelevän luonto-oppaan toteuttamiseksi.

Kasvikerho kokoontui aktiivisesti vuoden aikana, yhteensä tapaamisia kertyi seitsemän.

Säynätsalon lintutorni. Jyväskylän luonnonsuojeluyhdistys on saanut lintutornin lahjoituksena Säynätsalon Lions club ry:ltä vuonna 2004. Lintutornille olisi haluttu tehdä polku, opastus ja mahdollisesti tulentekopaikka, mutta lupaa ei saatu maanomistaja A. Ahlströmiltä. Lupa tornin rakentamiseen oli aikanaan saatu suullisesti silloiselta maanomistaja Enso Gutzeit Oy:ltä.

Www-sivut Jyväskylän seudun luonnonsuojeluyhdistykselle –työn käynnistyminen.

Säynätsalo-Foorum. Arja Fried ja Marja Kupari osallistuivat kahtena iltana järjestettyyn kaavoitussuunnittelutapahtumaan kesäkuun alussa.

Bioenergia-ilta Saarijärvellä 24.8.06 Puheenjohtaja Silja Parri osallistui tapahtumaan.

Voitto mölkkykisassa 23.9.06. Yhdistyksen hallitus osallistui 4-henkisellä joukkueella Jyvässeudun 4H-yhdistyksen 50-juhlavuoden tapahtumaan Survo-Korpelassa ja vei voiton vastustajistaan.

Ympäristöjärjestöjen esittäytymistilaisuus opiskelijoille. Hallituksen edustajat mukana ravintola Katrinassa järjestetyssä tilaisuudessa syyskuussa.

Hiljan päivän tapahtuman suunnittelu. Hallituksemme jäsen Irma Heiskanen osallistui kutsuttuna suunnitteluun yhdessä SLL:n kanssa.

7. Avustukset.

Luonto-Liiton Keski-Suomen piiriä avustettiin Toivakassa 27.2.-2.3.06 järjestetyn talviluontoleirin toteuttamisessa 150 €:lla.
Luonto-Liiton Keski-Suomen piirille myönnettiin 200 € avustusta metsiensuojelua käsittelevän koulutusviikonlopun 19.–21.5.06 järjestämiseen.
Luonto-Liiton Keski-Suomen piirille myönnettiin kesäleirien ylläpitoon 150 €. Leirit pidettiin 5.-9.6. ja 12.-16.6.06.

8. Kannanotot ja julkilausumat.

Äijälänrannan kaavamuistutus laadittiin yhdessä Luonto-Liiton ja Lintutieteellisen yhdistyksen kanssa syyskuussa.

Muuramen Niittyahon soranottoalueesta jätettiin muistutus 19.9. 2006.

Kansainvälinen ilmastopäivä. Jyväskylän Maan Ystävät ja Tulevaisuuden voima organisoivat ja kutsuivat paikalliset järjestöt ilmastokulkueeseen 4.11. 2006, johon myös LSY osallistui. Samoin olimme mukana allekirjoittajana kansainvälisessä ilmastovetoomuksessa.

Kysely kuntien energiansäästöasioista. Jyväskylän kaupungille, Jyväskylän maalaiskunnalle ja Muuramen kunnalle lähetettiin kysely, jossa tiedusteltiin, onko kunnilla voimassa olevat energiansäästösopimukset. Jyväskylän kaupungilla on voimassaoleva sopimus. Jyväskylän maalaiskunta ei vastannut kyselyyn annetussa määräajassa. Muuramen kunnasta otettiin yhteyttä ja ilmoitettiin kunnan osallistuvan energia-alan seminaariin, mutta sopimusta Muuramella ei ole ainakaan toistaiseksi.